jee, meitsi!

tänään musta alkoi oikeasti tuntua sille, että musta tulee erittäin raihnainen vanhus. vasempaan lonkkaani pistettiin kortisonia, koska se on nyt suunnilleen kuukauden päivät ollut hiton kipeä. toisinaan ei meinaa päästä portaita alas, toisinaan se särkee öisin niin paljon ja niin kauan, että tekisi mieli repiä se irti. nyt se vihloo kokonaisvaltaisesti, mutta sen pitäisi olla huomenna parempi, ja paras olisikin olla.

eilen kirjoitin häitä varten istumapaikkakortteja ja kirkko-ohjelmia sekä taittelin suunnilleen tsiljoona sydämenmuotoista karkkirasiaa. lisäksi vakuutuin, että alan itkeä siinä kohtaa, kun häämarssi kesäyön unelmasta paukahtaa soimaan kirkossa. valutan meikistä mustia kyyneliä norsunluun- eli shampanjan väriselle puvulleni, jossa näyttää sille, kuin mulla olisi vyötärö; mua hyssytellään ja todennäköisesti multa valuu räkää. onnittelut vaan onnistuneesta morsiusneitovalinnasta!

en voinut olla otsikoimatta tätä minkin muistuttamalla lausahduksella, jota yhdessä lehtijutussa lapsimallien käskettiin sanoa näyttääkseen luonnollisen iloiselta kuvissa. se sopii useimpiin onnistuneisiin päiviin ironisessa merkityksessä myös meidän vanhempien kohdalla. siis ei lasten vanhempien, vaan iältään vanhempien, vaikka voihan olla vanhempi, vaikkei olisikaan vanhempi jotain.

tänään kyllä tapahtui yksi erittäin hienokin asia. eräs ystäväni, joka on enemmän ystävä muiden ystävieni kanssa, vinkkasi mulle erittäin epäitsekkäästi ja jalosti mahdollisesta työpaikasta ja edisti sitä vielä suhteillaan paljon. tulin suorastaan liikuttuneen iloiseksi, sillä tähän ei ollut mitään velvoitteita taikka kiitollisuudenvelan tapaisia kannustimia, vaan mitä ilmeisimmin pelkästään vilpitön auttamisenhalu, joka on ilmiönä hyvin harvinainen. kiitos, äärettömän kauniisti tehty. toivottavasti tärppää, enkä mene haastattelun vahingossa esimerkiksi humalassa ja kaksi tuntia myöhässä koiran oksennettua päälleni. jee, meitsi!