lauantai 3. toukokuuta 2008

Ekstaasi orn 28

Nukuin todella makeasti, kun menin takaisin nukkumaan. Hienoa. Myös keli on hieno, ja hakusanat, kuten tavallista.

eniten vituttaa juominen. Onneksi siihen voi itse vaikuttaa, tai siis sitä voi olla tekemättä, mutta luulen, että sitten vituttaa vielä enemmän.

John S. Pemberton vuonna 1885. Kyllä, voin kuvailla tarkasti tätä, koska olimme Panun kanssa hänen vierainaan Pariisissa tuolloin. Mua aina peloittaa, kun tänne tullaan tällaisilla sivistyneillä hakusanoilla, enkä varmasti ole itse koskaan kirjoittanut Johnista mitään, joten tunnen itseni tyhmäksi.

kaalilaatikko ohrasuurimoilla. Panu osaa aivan varmasti, Panu on kaalilaatikkovelho!

meshuggah vire. Vertaa ei viime vaan sitä edellinen vastaus.

mese seuraa seksi. No tälleenhän sitä varmana löytyy, ja koska kirjoitusasu on mitä oikein ja kehittynein, sitä varmasti myös saa, koska kuten yksi Facebookin yhteisö sanoo: good grammar is hot!

pissin lapsena housuun. Luulen, että aika moni muukin. Ei haittaa, lapsena ollaan sellaisia yleensä.

pissa ja kurahaalari. Minkin epäilyttävät hakusanat on niitä, joissa etsitään alastomia annoja ja panuja, sekä sexiä kaikennäköisten juttujen välillä; meillä taas on tällainen pissateema muodostunut tähän.

teinin seksipäiväkirja. Tämä ei ole sellainen. Me puhutaan tosi vähän seksistä, eikä olla edes teinejä, eli tosi tyhjä arpa.

3 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Meshuggahin vire on muuten muistaakseni Fis#. Että melkein oktaavia perus e-virettä alempana. Kasikieliset kitarat jyräävät matalalle kuin napalmisade. Kohta pääsen töistä, terassi houkuttelisi ideana kovasti.

Sanavahvistuksena muuten kaikkien liiskaajien ja muiden datanörttien suosikkisanoja: uppiii

Kesäminkki kirjoitti...

pissa ja kurahaalari :D:D:D parasta ikinä.
senkin sairaat kultasuihkusiat, tänne on takuusti koodattu sisään jotain viitteitä moiseen rietasteluun, niin taitavasti, ettette edes itse sitä ymmärrä.

nuunis kirjoitti...

kiitos sivistämisestä! muistan, että jo nokkahuilulla fis oli vaikea soittaa, ja vihaan sitä kunnioituksen sekaisesti. erinomaisen hassu sanavahvistus myös :D

mua alkaa myös epäilyttää, et joku koodaa pissafantasioitaan tänne sekaan, ja sulle jotain hevosista ja anu saagimista. vaurioiduin sen lukemisesta hiukan. oikeesti, sairaat, sairaat, SAIRAAT siat!