Mä olen edelleen nähnyt painajaisia. Viime yönä en nähnyt, mutta sitä edellisenä yönä näin koko yön yhtä ja samaa. Siinä ajoin Hanko-Hyvinkäätietä, ja ennen erästä tuttua huoltoasemaa muuttui tie yhtäkkiä rusehtavan punaiseksi. Punaisuus vain lisääntyi, hiljensin vauhtia, ja tajusin, että koko tie oli ihan veripalttua. Ajoin jo niin hiljaa, että erotin hyytymiä ja luunsiruja ja yhden irronneen sorkan. Pysäytin huoltsikalle liitttyvälle kaistan pätkälle, ja näin mutkan takana monta kaatunutta eläintenkuljetusrekkaa, joiden katot ja kyljet olivat pirstaleina ilmiselvästi eläinten sinkouduttua niistä ulos. Siinä kohtaa huomasin ne eläimet; niitä oli joka puolella, ne olivat kaikki jotenkin vääntyneitä, verisiä, niistä puuttui osia ja ne raahasivat itseään verisessä maassa eteenpäin hitaasti kuin zombiet.
Duunissa mä olen ollut oikein hyväntuulinen, suorastaan ärsyttävä päivänpaiste. Ainoa huono puoli mussa on iloisena se, että puhun liikaa ja ennenkaikkea ihan tosi paljon liian kovaa; jopa kovempaa kuin normaalisti. Silti musta on todella kiva näyttää, että mun on lysti, koska silloin kun on kiire ja vituttaa niin duunikaverit tosiaankin saa siitä osansa. Koitan muistaa sanoa niille kivoja juttuja ja kiitos ja että ne on mukavia. Niinkuin ne yleensä onkin. Mä venaan ihan tosi paljon kanssa meidän duuniristeilyä, tai oikeastaan sinne tulee kaikki mun kollegat ympäri Suomen. Jos se menisi niinkuin elokuvissa, niin en vetäisi liikaa keittoa, en avautuisi kellekään ja jaksaisin shopata Stockiksessa kun ei olisi darraa. Pidetään kaikki siis peukkuja.
Muita tulevia reissuja on tuleva uutena vuotena, joka vietetään Panun ja sen siskon ja muidenkin niiden tuttujen kanssa Lontoossa. Oon tästä aivan pursuavan innoissani, koska siitä tulee niin siistiä ja olen todellakin ansainnut sen. Lisäksi tahtoisin hälventää traumojani Lontoota kohtaan, koska olen ollut siellä vain työmatkalla, enkä nähnyt oikeastaan muuta kuin ruuhkat, enkä siksi juurikaan välittänyt siitä kaupunkina. Luulen, että tää reissu todellakin sen sitten tekee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
MITÄ?!? MIKSI IHMISET MENEE LONTOOSEEN JA MINÄ EN?!?? oon enemmän kade kuin made enkä kohta voi enää puhua edes kun kadehduttaa.
ihan törkee kyllä tuo sun uni, tulee melkein syyllinen olo kun itse vain näen kikatusunia skumppapullojen smuglaamisesta ja noin.
ja arvostan tota hyvän tuulen näyttämistä, itse pyrin samaan sillä uskon palautteen voimaan, ja ihana huomata etten ole yksin siinä.
ja mitähän vielä. en muista.
Jumalauta, määki haluan työmatkoja! Oon käsittänyt että viimeistään ne tekevät ihmisestä aikusen. Tai ainakin kiinteästi kuuluvat aikuiselämään. Huisia.
Tosin meen kilpailumatkalle Wieniin ja Milanoon tänän vuonna, joten en oo niin sikakade kuin voisin olla. Muita matkoja ei sitten kyllä taida olla, eikä ainakaan ristelilyjä. Nyyh.
toi vielä lopulta lyötiin lukkoon aika äkkisiltään, vaikka olihan siitä silleen lämpimikseen läpällä kännissä juteltu aikasemmin jo. on kyllä siistiä :) mut siis minkki, nyt kun mä käyn niin me ollaan vasta tasoissa lontoomäärissä, eiks niin?
o., toi duunimatka ei ollut niin siisti, vaan saatanan rankka ja massit loppu enkä pystynyt puhumaan sen jälkeen kahteen viikkoon. mut olin kyllä fileissä kun retuutin pinkkiä matkalaukkuani sillon kentällä, MEITSI ON TYÖMATKALLA; KUULITTEKO!
mäkin haluun wieniin ja milanoon. mitä pitää kisata et niihin pääsee?
Lähetä kommentti