Mi corazón de cenicero

Musta tuntuu, etten ole kovinkaan elossa. Mä teen duunihommia koomassa ja kouluhommia sätkien. Kukaan ei enää ikinä soita mulle (paitsi Panu, ja se vielä tarjoaa useimmiten ruokaa, joten se on tosi hyvä juttu). Yhtenä päivänä katsoin puhelimesta, ja viimeisin puhelu oli kaksi päivää sitten äidiltä, ja viimeisin viesti neljä päivää siitä, ja se liittyi Paukiksen liikuttamiseen. Silloin musta tuntui vähän surulliselle. Toisaalta, en kyllä itsekään ole kovin aktiivisesti pitänyt yhteyttä, mutta silloin kun väsyttää niin ei aina pysty, ja kaipaisi sitä fiilistä, että joku on ajatellut mua. Mä oon niin väsynyt, että aamuisin on hankalaa, kun ajatuskin kofeiinista oksettaa, vaikka se olisi ainoa, joka saisi edes vähän hereille. Mä voisin ehkä hankkia kofeiinitabletteja, ne ei maistu ja ne voi niellä. Aluksi vain kahvi ällötti, mutta nyt myös energiajuomat. Mua väsyttää. Ja nään painajaisia. Oikeasti en ole ihan näin masentunut, ja veikkaan, että pari hyvin nukuttua pitkää aamua ja mukavaa päivää myöhemmin olen taas ihan kunnossa. Paitsi että mun tarvii vielä referoida ja raportoida pikkuisen koulua varten. Jos eilinen tentti ei mene läpi, niin teen itsarin jollain hyvin väkivaltaisella ja tuskaisella tavalla, saa antaa vinkkejä ihan tuonpuoleisestakin.

Mulla on liput Placeboon, ja vielä seuraakin ja mennään sitä ennen parille porukalla. Viimeksi kun Placebo oli Suomessa, mulla oli tuomiopäivän darra, enkä pystynyt edes sanomaan moita ennen kolmea vodkabatteryä. En ollut kuullut Placeboa kovinkaan paljon ennen sitä keikkaa, mutta sen jälkeen tahdoinkin kuulla niiden kaikki levyt. On ihan hurjaa, miten hyviä jotkut on livenä. Sama homma kävi vähän The Killersin kanssa, olin vähän kuullut sitä, lähinnä radiosoitossa, mutta keikan jälkeen jumiuduin Sam's Towniin toviksi jos toiseksikin.

Tässä kohtaa on varmaan aika koittaa katsoa niitä pilvien hopeareunuksia;

Placebon uusi Battle for the Sun ja Nickelbackin Dark Horse, joista jälkimmäinen ei ole ehkä ihan niin ehdottoman hyvää muilta osin kuin laulajan äänen kannalta, se käheys ja raakuus saa sukat pyörimään ja jokaisen aamun paremmaksi;
suppilovahverot ja kantarellit, joista saa pekonin ja savujuustokerman kanssa maailman herkullisinta pastaa;
ihmisten kehuminen, se kuinka näkee miten ne menevät siitä ihan tosi hyvilleen, mutta samalla hämilleen eivätkä osaa ottaa kehuja vastaan (oikeastaan ihan niinkuin minä itsekin);
Pablo Picasson tuleva taidenäyttely Ateneumissa;
oopperan tai baletin valinta, johon ostan mulle ja äidille liput, siellä vaan menee tällä hetkellä ihan hurjan monta hyvää! On todella vaikea valita Figaron häiden, Carmenin ja Pähkinänsärkijä ja Hiirikuninkaan väliltä. Toivottavasti äidillä on tähän joku mielipide myös, mä en pysty yksin tälläistä päättämään;
aseöljyn ja nahan tuoksu.

Ei muuta. Listatkaa ite ja piristäkää jonkun päivää; mäkin aion tehdä niin tänään.