Win some, lose some

Taidan puhua taas vähän krapulasta, tuosta juhlia seuraavan päivän uskollisesta ystävästä. Kun olin laiha nuorikko, ei darra ollu läheskään yhtä uskollinen; se saattoi jättää tulematta koko päivänä, tai joskus se vain hiukan ilmoitti olostaan esimerkiksi päänsärkynä, mutta oli kuitenkin poistettavissa vaikkapa jääkylmällä limonadilla. Toista se on nykyisin, sillä olen sen ihan mielitietty. Kankkunen viettää kanssani koko päivän, eikä anna minkään parannusyrityksen pilata laatuaikaamme. Eilen heräsin daruden kainalosta Minkin lattialta, ja yhden syödyn crepsin jälkeen menin visusti takaisin sen syleilyyn kylpyhuoneen puolelle oksentaen sarjassa. Aluksi laatta oli tulipunaista, mutta kuten Minkin kanssa spekuloimmekin, oli sen väriä mahdollista muuttaa purppuraiseen suuntaan syömällä sinisiä m&m-pastilleja. Kuinka kiehtovaa! Värien sekoittaminen oli kuvistunnilla musta aina aika haastavaa, mutta nyt pääsen kokeilemaan sitä soveltavasti, ja sellainenhan opettaa paremmin sisäistämään asiat. Tästä tutkimuksesta johtuen en kuitenkaan ollut kykenevä osallistumaan kaavailtuihin tapahtumiin, vaikka Minkki kuiskasikin Pasilan asemalla erohalin hetkellä kannustavasti, etten haissut yhtään yrjölle.

Sinänsä oli nurinkurista, että alunperin lähdin ryyppäämään siksi, että mut oli feidattu; sitten se kääntyi ikäänkuin täydellisen ympyräuran siihen, että feidasin itse. Tähän on varmaan joku sananlaskukin, mutten muista juuri nyt mitään muita kuin sellaisia, joissa on lusikoita, eikä se liene mikään niistä.

Kävin eilen katsomassa Mozartin Taikahuilun, ja se oli henkilökohtaisella tasolla pieni pettymys. Koin sen niin, että koko perheelle suunnattuus oli yritetty aikaansaada siten, että sinne oli ympätty kaikkea, mistä lapset muka tykkää. Joo, perhosia! Hei pannaan sinne siili, ja ja ja.. Kettu, joo todellakin! Valitettavasti se ei ole niin helppoa, vaan irrallisuus tai lievimmilläänkin yhdentekevyys on pelkästään vituttavaa. Olen kaiken paitsi itseni suhteen aika kritiikitön ja pidän yleensä melkein kaikesta jollain tapaa; toki Taikahuilussakin oli hetkensä, mutta niitä oli valitettavan vähän. Siis jopa niin vähän, että mäkin huomasin sen. Valkosuklaaleivos oli kyllä juuri niin hyvää kuin muistinkin ja kahvi myös erinomaista.

Tänään olin kodin pikku hengetär, kun pesin lakanat ja tuuletin petivaatteet, kun kerrankin oli pakkasta. Muuten en oikein osaa sanoa mitään. Paitsi että olin myös erittäin ahkera, kun ratsastin heti aamupäivällä kaksi hevosta, oikein punaposkisena siellä huhkin. Tallilla oli eräs tapahtuma, enkä voinut Paukiksella ratsastaessani huomata, kuinka ihmiset supisivat sen kauneudesta ja lahjakkuudesta keskenään osoitellen sitä sormillaan. Tulin vähän surulliseksi, sillä Paukiksessa on niin paljon käyttämätöntä potentiaalia. Se on turhaa ja turhauttavaa ihan joka kerta ja jokaisessa tapauksessa, sillä on niin paljon niitä, joiden kyky jossain asiassa on rajallinen, eikä siksi potentiaalia saisi noin vain antaa olla käyttämättä.