You want a piece of me?

Mä en jotenkin nää kokonaisuuksia nyt. On vain palasia sieltä täältä, en edes muista minä päivinä. Kaikki kuitenkin tiistain dokaamisen jälkeen.

Bussipysäkillä tyttö, jolla on viisi koiraa. Kaksi suurta schäferin näköistä on remmissä, kultsi ja kaksi seropin näköistä pikkukoiraa vapaina, seuraten kuin näkymättömässä remmissä, kuuliaisina ja ympäristöstä häiriintymättä. Käännyn penkissä tönäisten vieressäni istuvaa vanhusta, kun tyttö menee toiseen bussiin täsmällisen koirameren lipuessa sen perässä kuin hiilihappojään savu. On lähellä, etten ala itkeä.

Aamiainen, joka koostuu Battery Juicedista ja kanelilla maustetusta kahvista, jatkuvaa purkansyöntiä ja hajuveden lisäämistä, jottei haisisi vanhalle viinalle. Huulikiillon ja jakkupuvun alla tuntuu aivan palaneille raunioille.

Jonkun tuntemattoman puun oksa, jonka raahasin kauhealla vaivalla duunista kotiin ja annoin sen nimeksi Kanukka. Olin irroittanut sen töissä kukka-asetelmasta, joka oli muuten kuollut, ja asettanut yhdelle sivupöydälle, jossa se kasvatti hurjaa vauhtia uusia lehtiä. Kävin lisäämässä sille vettä joka päivä. Sitten eräänä päivänä joku oli heittänyt sen roskiin, oikein painanut sinne, mutta Kanukka oli vain taipunut eikä taittunut poikki asti. Se oli melkein kuollut kun sain sen kotiin, mutta nyt siinä on taas uusia lehtiä. Toivoisin, että siitä tulisi oikea puu, vaikka ei siitä tietenkään tule.

Ahdistus siitä, ettei osaa pukea tunteitaan sanoiksi, vaikka ne ovat selviä kuin pläkit. Kunpa voisi sanoilla tehdä jotain paremmaksi, vaikkei se tietenkään ole mahdollista.

Uusissa lakanoissa nukkuminen, aivan uupuneena paitsi työpäivästä ja siivoamisesta, niin juuri sellaisesta seksistä, josta kaikki alkoi melkein neljä vuotta sitten. Toivoisin niin, etten olisi usein niin väsynyt, etten tunne mitään.

Taidokas juokseminen koroilla liukkailla keskustan kaduilla, päkiät kipeinä, kun on myöhässä, koska aamulla näytti niin rumalle kaikissa vaatteissa. Kynsissä rispaantuneet lakat ja vahingossa kaulaan jäänyt kultainen ketju, kun kaikki muut korut ovat hopeaa ja helmiä. Luureissa edelleen HIMiä, niin kovalla, että tullessani toimistolle kollegani kuulee sen kymmenen metrin päähän. Lauloin juostessani, kuulosti varmasti todella pahalle, mutten onneksi itse kuullut.

Koirankarvojen imurointi puolen tunnin ajan plyyshisohvasta. Tanssin samalla typerän näköisesti ja soitan Rubyluxin Screamin Surrenderia yhä uudestaan.

Oma vitun rasittava aikamuotosokeuteni, kun kirjoitan. Se, etten jaksa korjata niitä, ja tiedän, että suutun, jos joku niistä pilkkaa.