Tuokaa moottorisaha

Tänään aion tehdä lasagnea ensimmäistä kertaa elämässäni. Tästä ekasta kerrasta johtuen joudun ostamaan myös lasagnevuoan, jotta olen kykenevä sitä tekemään. Jostain syystä mulla on ainoastaan ovaalinmallisia uunivuokia, eikä sellaisiin lasagnelevyt sovi. Pitää siis ostaa suorakulmion mallinen vuoka. Toivon, etten epäonnistu surkeasti sen kanssa, koska silloin saattaisin tehdä saman kuin useimmiten epäonnistumisen hetkellä, eli alkaa ryyppäämään. Musta tuntuu, että reagoin kaikkiin voimakkaimpiin tunnetiloihin alkamalla ryypätä. Näitä ovat siis epäonnistuminen, vittuuntuminen, ilostuminen ja sitä seuraava voittamattomuuden tunne, sekä myös se kohta, kun ei oikein tunne mitään. Siihenkin ryyppääminen voidaan katsoa olevan tietynlainen ratkaisu. Mutta siis, lasagnea on tulossa, ainakin jos kaikki menisi niinkuin saduissa ikään, prinsessa saisi prinssiä ja juustokastike ei palaisi pohjaan.

Eilen hain uuteen puhelimeeni soittoääniä. Tein tämän pakon edessä, sillä en pysty ikinä tunnistamaan puhelimeni sointia, jos sen soittoäänenä on joku vakiopiipitys. Kotonakin mietin aina, että onpas jollain kypsä soittoääni, ennenkuin tajuan, että sen täytyy olla minun, koska kotona ei ole ketään muita. Paitsi se pieni vietnamilaispoika, jota pidetään kaapissa, mutta ei sille mitään kännyköitä anneta vaan pelkästään nyrkkiä, ja joskus ketsuppia. Hain siis soittoäänekseni Kings Of Leonin Sex On Firen, koska se alkaa miellyttävän rauhallisesti eikä sillä tavalla yllättävästi, että säikähtäisin aina kännykän soidessa. Tällaistakin on tapahtunut, ja se myös kuuluu niihin kännykkämaailman asioihin, joihin en ikinä sopeudu. Tavallisessakin maailmassa on sellaisia asioita, otetaan esimerkiksi vaikka ihan ämpärityhmät henkilöt. Tyhmyys sinänsä ei ole mielestäni mahdoton sietää, jos henkilö muuten on vilpitön ja hyväntahtoinen eikä rasittava tai pätemisenhaluinen, vaan se voi tietyllä tapaa olla jopa ihan suloista. Kuitenkin, jos tavallista huomattavasti tyhmempien ihmisten kanssa joutuu työskentelemään aikataulutetussa tilanteessa ja paineen alla, tulee siitä sietämätöntä. Kun itse puolijuoksee joka paikkaan puhuen kahteen puhelimeen samalla kun faksaa raportteja kahvinkeittimellä, ei vaan kestä sellaisia kysymyksiä kuin esimerkiksi mikä on Helsingin suuntanumero puhelimella soitettaessa tai ihmetystä siitä, onko koneessa nettiä ollenkaan jos sen pikakuvaketta ei työpöydällä samassa kohtaa kuin siinä toisessa koneessa. Näinä hetkinä mun on vaikea pidätellä oksennusta, vaikken itsekään mikään penaalin terävin kynä edes luule olevani, mutta joku roti sentään.