I've seen your fucking attitude

Mua rasittaa jo valmiiksi, että mun on saatava itkuraivarit Pörrille, sillä se on feidannut meidän yhteisiä juttuja toistuvasti viime aikoina. En millään jaksaisi, mutta tiedän, että se on sellainen tyyppi, ettei se meinaa tajuta muuten, että olen tosissani. Vasta kun olen vetänyt palosireeniä kymmenen minuuttia, se sanoo, että "oisit sanonu et se on noin tärkeetä etkä alkanu skitsoon vaan", vaikka olen nimenomaan sanonut ja puhunut sivistyneesti toistuvasti. Pörri ei vaan tajua, ja tuskinpa se alkaakaan vähemmällä koskaan tajuta; se ei tee sitä pahalla, se ei oikeasti vaan tajua. Lisäksi se on katsellut mua niin kauan, että se käyttää toisinaan metodia "kyllä se lopettaa jos siihen ei kiinnitä huomiota", koska saatan toisinaan skitsoilla myös turhasta. Siis hyvin, hyvin harvoin vain huudan pää punaisena jostain ihan urposta jutusta, ja vaikka huomaisin olevani väärässä, en tosiaankaan myönnä sitä vaan huudan väärän kantani läpi vaikka pää räjähtäisi. Tällöin tietyllä tapaa voin ymmärtää, että ignooraminen on tavallaan ihan ainoakin tapa saada mut lopettamaan, mutta silloin kun kyseessä ei ole sellainen urpo asia, tulen aivan apinanraivoon kun tajuan, ettei muhun kiinnitetä asian vaatimaa eli kaikkea maailman huomiota ja sen jälkeen korjata omaa käytöstään välittömästi juuri mun ehdottamallani tavalla. Huh, kuulostanpa naiselliselle.

Tänään olen kanavoinut mm. edellisestä kappaleesta johtuvan raivoni aivan esimerkillisen hienosti. Ensin aamulla kävin Punkin kanssa pitkän lenkin, sitten olin valmennustunnilla Paukiksen kanssa ja tulin juuri äsken uimasta. Meidän lähiuimahalli on sillä tavalla ränsistynyt, että se on maanläheinen ja helposti lähestyttävä. Viimeksi olen uinut varmaan pakotettuna joskus yläasteella, ja olin jo varautunut siihen, että joku uimavahti joutuu noukkimaan mut sillä haavilla jos pamautan päin laitaa tai saan jonkun halvauksen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan pärskin teknisesti huonoon tapaani puolisen tuntia. Aluksi vetelin vahingossa vesijuoksupuolella, ja katselin muiden hitautta jo hiukan ylimielisesti, kunnes tajusin että mokasin. Pulahdin epäsulavasti siis sen nauhan ali päin jotain himokauhojaa, ja kimposin väärälle kaistalle, josta oikealle puolelle pyristellessäni sain suonenvedon varpaaseen. Sen jälkeen meni ihan hyvin, vaikka haukkasin aina vettä, kun himokauhojat ohittelivat mua tehden kaksimetrisiä aaltoja. Sitten en meinannut löytää takaisin pukuhuoneeseen, mutta nyt olen tässä, joten lopulta sekin löytyi.

Voin kertoa, että koska tapanani ei ole kauheasti urheilla, olen aika poikki. Lisäksi kaikki lajit ovat varsin erilaisia ja kokonaisvaltaisia, joten sattuu oikeastaan ihan joka paikkaan. Toisaalta myös mieleni on hyvin tyyni, en jaksa pullikoida tai olla uppiniskainen yhtään tavanomaisella ponnella. Luulen, että se on ihan hyväkin asia.