Tuhma Jebou

Viime aikoina tapahtunutta:
Toissa viikolla vuokraemäntäni (joka on ihana nainen) soitti ja kertoi, että he ovat suunnitelleet kämppäni myymistä. Tällä viikolla ostin kämpän. Se on tavallaan aika peloittavaa, koska vauvoja enemmän pelkään vain asuntolainaa. Onneksi olin hetken aikaa lempi-ns. olotilassani eli ns. läpällä ja kännissä katsellut asuntoja, joten olin edes jotenkuten juonen päässä kiinni. Siltikin olen noin kaksi viikkoa ollut suuren hermoromahduksen vallassa, ja tehnyt ratkaisuja minkä kerkiän. Onneksi nyt näyttää sille, että ne ratkaisut ovat olleet kohtalaisen hyviä. Valitettavasti aikajänne ostoprosessille on kuitenkin kohtalaisen pitkä ja vasta ensi viikolla kirjoitan kauppakirjat ja sitä seuraavalla lainaehdot ja tätä seuraavassa kuussa maksan loppusumman ja ensi vitun vuonna pääsen muuttamaan. Oikeastihan pari kuukautta on ajanlaskussa ihan lastenleikkiä ja vauvatouhua (pelottaa), ja nyt vain pitäisi tyytyväisenä odotella. Mutta mä en vain ole sellainen.

Voi moskova. Koitan kääntää pelon osittain myös onnentunteeksi, mutta se on sitä vain sykleittäin. Olen jo sopeutunut vakiduuniin, mutta toi asuntolaina, joka mulla siis jo käytännössä on jo, kuulostaa edelleen jollekin läpälle. Ja se, että se on iso summa, mutta sillä ei esimerkiksi saisi yhtään sellaista heppaa, minkä mä haluisin. On se sairasta, miten maailma on näin jumalauta vääristynyt. Missään ei oo järkee.