keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

All the stars explode tonight

Mikä siinä on, että kun kerrankin olisi aikaa olla tietokoneen ääressä, niin kukaan ei päivitä blogiaan koko aikaa? Kauhean ikävää, että joudun itse horisemaan sekavia vain siksi, ettei ole muuta tekemistä. Lauloin äsken yksin Lipsiä jopa, kun tylsistytti niin, mutta sekin on valehtelija; se kutsui mua yli kahdella miljoonalla pisteellä "alkuräjähdykseksi" kun lauloin kaikista biiseistä Alicia Keysin No Onen. Vaikka se ilmeisesti koitti saada mulle hyvän mielen, kun yksikään nuotti ei taaskaan mennyt kohdalleen, niin olisi voinut vain vähän juksata emävalehtelun sijaan ihan noin niinkun uskottavuusmielessä. En myöskään tajua, miksi tahdon ton lisäksi laulaa vain Leona Lewisin Bleeding Lovea ja Rihannan Umbrellaa. Nää pelit on siitä tyhmiä, että lauluvalikoima on varsin suppea. Pelasin myös Rockband 2:ta, siinä oli hyviä lauluja ja kitaroin Wonderwallin 98%:sti oikein. Kohtahan voin muuttaa tän yrjöblogista videopeliblogiksi, sen jälkeen siirryn vaikka larppaamiseen ja partiotoimintaan? Voi helvetti ja anteeksi.

Punkki on melkein parantunut. Tänään se jo juoksi enimmäkseen neljällä jalalla ja repi mölisten aurausmerkkejä ja puskien alaoksia pelatakseen niillä lempileikkiään. Sen nimi on "PUNKKI YKSIN LÄPI" ja se menee siten, että Punkilla on vapaavalintainen peliväline suussa, ja kaikki muut yrittää ottaa sitä kiinni onnistumatta siinä. Jos Punkki ajautuu loukkuun, se useimmiten ampuu längistä itsensä ulos, ja sitten onkin taas Punkki yksin läpi ja peli jatkuu periaatteessa siihen asti, kun joku kuolee tai vähintään rampautuu.

Koska viime ajat ovat olleet henkisesti hyvin raskaita siksi, että kaikki on mennyt päin väärää, en uskalla innostua juuri yhtään, vaikka loppuviikko tuntuu olevan järjestynyt paikoilleen kuin Tetriksen nappuloiden voittorivi. Huomenna saan viettää Pörrin kanssa laatuaikaa, ihan lähiaikoina olen taas muistanut kuinka siitä pidänkään. Sillä on ihan tosi hauskat jutut, se on kartalla ja tilanteissa eikä se välitä mun tuittuilusta vaan laimentaa sitä lähes poikkeuksetta. Sitten perjantaina äitikarhu ostelee mulle vähän työvaatteita, koska sillä on kauheita pelkotiloja, että näytän ränsistyneeltä ja kuljen joissain vanhoissa Punkinsyömissä koltuissa, eikä mulla ole aikomustakaan yrittää muuttaa näitä luuloja, jos niistä seuraa ilmaista shoppailua. Saan myös takaisin autoni, joka alkaa osoittaa merkkejä siitä, että sen on Helvetin tulessa hitsipillillään sulattanut kasaan itse Lucifer, sillä siitä on jouduttu katsastuksesta läpi pääsemiseksi uusimaan suunnilleen jokikinen osa. Vaikka se ei vieläkään menisi, en jaksaisi edes esittää yllättynyttä, varmaan vaan potkaisisin jalan läpi lokarista tai renkaan puhki. Sitten lauantaina saan uuden leiman, jota pääsen vielä esittelemään Minkin etkojuhliin ja saan tuntea itseni sankariksi, vielä isäänikin paremmaksi; tuntea kuin mut olisi lentäjän luusta tehty ja yllyttäisin moottoreita. Ei, mun mielestä tää ei lähtenyt käsistä eikä muuten tosiaankaan ollut kopioitu mistään biisistä. Sitten onkin jo sunnuntai, jolloin voin katsoa lempiohjelmiani, jotka ovat: Jordan, povipommin päiväkirja, American Idol ja Mallimaailman huipulle.

Töissäkin menee mukavasti nyt. Olen saanut tällä viikolla jo kukkia ja karkkia, loppuviikosta saan siis varmaankin moottoripyörän ja liilan yksisarvisen ainakin. Saat Minkki sitten ajaa sillä prätkällä kunnes saan oman kortin.

Lisäksi olen aivan koukussa Davis Cookin esikoislevyyn. Davidin erittäin eksakti artikulaatio, terävät konsonantit yhdistettynä samettiseen, juuri oikealla tavalla karheaan ääneen on pysäyttävää. Davidilla on edelleen outo tapa saada laulu kuulostamaan sille, että se laulaisi juuri mulle; biiseistä jokunen on vähän turhan yhdentekevä, mutta mukana on myös sellaisia, jotka jäävät soimaan päähään ja saavat tanssimaan aamullakin, hymyilemään melkeinpä retardinleveästi halveksuvasti katsoville vastaantulijoille ja iskemään silmää duunaripojille. Etenkin kakkosbiisin Heroes alku on sellainen, että voisin kuunnella sitä koko päivän pysähtymättä, laulu soljuu kuin pehmeä samettijoki, jonka pinnasta auringonsäteet heijastuvat hymyksi kasvoille ja silmiin. Yhtä paljon pidän vain Ville Valon laulusta.

8 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Kukas se täällä nyt itkee päivitystahdista..? ;)

nuunis kirjoitti...

aivan, se oli just se pointti et teihin muihin voi luottaa!

panu kirjoitti...

Nauroin ääneen täällä julkisella paikalla tolle "Punkki yksin läpi" -leikille. Unohdit mainita, että peli on hauskin, kun sen muut osanottajat ovat hirveässä darrassa ja pyörtyilevät.

Sori et sulla on ankeeta enkä ees oo hyvä ihminen ja pidä sun kanssa hauskaa:(

Anonyymi kirjoitti...

haa, niin unohdinkin! punkki pelaa aktiivisimmin tosiaan silloin kun muut on darrassa ja kupsahtelevat pyörryksiin käännyttyään liian äkisti 90 astetta.

oikeestaan olikin sitten ihan kivaa, pelasin xboxia koko illan ja join bissen. alan olla suunnilleen mies?

Kesäminkki kirjoitti...

voi kuinka mulla onkaan sua jo ikävä <3

Saukko kirjoitti...

mäkin nauroin tolle punkki yksin läpi -osiolle :D totuushan on että epädarrassa punkkia pitää ehkä vähän jeesaa siinä pelivälineen hallussapidossa, darrareaktiokyky pitää huolen että punkki oikeesti kerkii sieltä längistä :D

mmmitä mitä? onks persdagille kaavailtu jotai shoppailumeininkiä? osallistuuks kaikki rikkaat gyllenburgit?

nuunis kirjoitti...

sandells: joo, muumio ottaa mut kyytiin puol viis kun se pääsee stadista duunista, ja sitten mennään ostaan mulle vakavia vaatteita. ootko jo sillon pelipaikoilla, ihan saleen pääset mukaan. sit kelasin et voitas mennä team emmukalle kattoon niitä pentuja kun mutsi menee bodaan?

nuunis kirjoitti...

niin ja miss u too, minkki! ylihuomenna nähdään <3