torstai 1. tammikuuta 2009

Same old, same old

Tänään piti olla reipashenkinen tallipäivä, mutta ilmeisesti niin ei ollutkaan tarkoitettu. Sisareni Puppe vei autoni avaimet toiseen kaupunkiin, joten olen saanut hyvän tilaisuuden maata yöpaidassa koko päivän. (Oikeasti olen pukeutunut Pörrin metsurihenkiseen flanellipaitaan, joka on hamepituinen mulle ja laittanut siihen vyön, ja se näyttää oikeastaan aika kivalle. Ja tuoksuukin.) Lataan parhaillaan True Bloodin ensimmäistä kautta, mutta en kai oikein osannut valita oikeaa niistä, koska tossa tuntuu kestävän saatanan kauan. Tai toisaalta, onhan kokonainen kausi aika paljon kamaakin, en minä tiedä?

Eilinen oli leppoisa. Laitoin syömingeiksi ysärihenkisiä cocktail-tikkuja, dippejä sipseillä ja juustolautasen. Join varmaan pullon viiniä, mutta en tullut humalaan oikein enkä sitä kauttaa krapulaankaan. Olisiko tässä ratkaisu siihen, etten saisi darraa? Saattaisin kyllä lihota aika kovalla kädellä, jos näin söisin kaiken alkoholin kaloreiden päälle, ja siihen en kyllä ala.

Viime vuoden ensimmäisenää päivänä en tehnyt mitään lupauksia. Nytkään en lupaa, mutta mietein silti vähän asioita, joita voisin tehdä paremmin. Voisin elää vähän terveellisemmin ja panostaa terveelliseen ruokaan ja juoda enemmän vettä ja muistaa syödä talvisin monivitamiineja säännöllisesti. Voisin meikata hienommin ja opetella laittamaan tukan töihin jollekin vakavalle kampaukselle. Voisin laihtua jonkun verran, jotta mulla olisi parempi olo. Mun pitäisi olla paremmin yhteydessä kaikkiin kavereihin ja olla kotona vähän kiltimpi ja tiuskia vähemmän ja tehdä yllätyksiä. Oikeastaan nyt kun alkaa miettiä, niin näitä asioita on aivan hullun paljon, joten taidankin mennä syömään eilisiä juustonjämiä pastaan sekoitettuna ja katsoa Simpsoneita.

1 kommentti:

Kesäminkki kirjoitti...

kokonainen kausi ON paljon tavaraa.