keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Aika huono tunnelma

Näin viime yönä hyvin häiriintynyttä unta. Se oli myös sellainen, että se jatkui koko yön, koko ajan selvisi uusia vaikeuksia eikä siitä näkynyt ulospääsyä.

Unessa minun oli määrä osallistua nuorten ratsastajien SM-kilpailuihin, jotka käydään vaativa A -tasolla. Aikanani olen niihin osallistunutkin, mutta tällä kertaa minulla ei ollut silloista hevostani, vaan ensimmäinen oma ponini. Poni oli läikikäs, pieni ja lihava kuin teepöytä, eikä se tasan vetänyt puoliakaan niistä tempuista, joita sillä tasolla vaadittiin. Olin jo tästä aika ahdistunut. Kisapaikassa oli lisäksi sellainen ongelma, että areenalle täytyi tulla luiskaa pitkin, joka ei edes laskeutunut sille radalle, vaan hevosen tuli hypätä kymmenisen metriä alaspäin syvennyksessä olevalle kentälle. Epäilin suuresti myös tämän toteutumista. Paikan päällä myös huomasin, että ohjelmaksi oli vaihdettu "FEI vaativa A Sultana Special", jota koitin sitten googlata aivan panareissa, mutta jostain syystä noilla hakusanoilla ruutu lävähti niin täyteen pornoa, etten saanut ikkunoita suljettua, koska niitä aukesi koko ajan nopeammin lisää. Tällä välin lihava ponini oli valjastettu, mutta ihan päin prinkkalaa ja se oli vielä likainenkin, koska jostain syystä groomina mulla oli mukana hyvin pitkä ja pikimustaihoinen homomies, jolla oli hurjan paljon turkoosia ja liilaa meikkiä ja pelkät mustat PVC-hotpantsit. Tässä kohtaa muistan katsoneeni kelloa, joka oli 10.46, kun starttiaika oli 10.52, ja olin syystäkin ahdistunut kuin mikä.

En kehtaisi kysyä Freudilta tästä unesta. Tänään on kuitenkin kohtalaisen hyvä päivä, vaikken ihan mahdollisimman levännyt olekaan; hyviä asioita ovat Battery Juiced, johon olen joutunut ihan koukkuun sekä Animal Alphan levy Pheromones. Tyttöjen kirkumista on kiva kuunnella, etenkin sellaista, jossa ääni oikein särkyy. Mutta siis nimenomaan laulun muodossa, ei muuten vaan eikä varsinkaan vauvoina.

2 kommenttia:

Kesäminkki kirjoitti...

ahhahhahahah :D veikkaan että juippikin olisi pahoillaan asioiden tuonkaltaisesta tilasta. mutta eikö oo huojentavaa herätä moisesta ja tajuta sen olleen vain unta? vaikka kyllähän se hämmentyneen tunnelman jättää siitäkin huolimatta.

Mierolainen kirjoitti...

Animal Alpha on ihan timanttia! Mä tykkään kovasti ja paljon. Aika terve uni sulla kyllä kieltämättä. Mua harmittaa kun en muista mun unia oikein koskaan.