Mitä tulee vilpittömyyteen, niin pidän eläimistä yleisesti huomattavasti ihmisiä enemmän. Eläimet eivät koskaan käyttäydy pilkaten, valheellisesti tai teeskennellen, niiden jokainen tunne on aito ja tarkoitettu. Niiden luottamuksen voi voittaa, ne ovat uskollisia, seuraavat maailman ääriin tai sen ylikin, tulevat kainaloon nukkumaan tai tunnistavat askeleet. Se, kuinka ne tekevät parhaansa ollessaan pahantuulisia, äärimmäisen uupuneita tai jopa pahasti loukkaantuneita vain siksi, että minä sitä niiltä pyydän, on jollain tapaa niin liikuttavan upeaa, ettei se varmasti koskaan lakkaa hämmästyttämästä tai vaikuttamasta itseeni hyvin voimakkaasti. Tahtoisin myös uskoa, että ihmisissä on ainakin joskus tätä samaa aidointa mahdollista vilpittömyyttä, jota ei tarvitse epäillä tai kyseenalaistaa. Joskus tästä voi olla melko varma, toisinaan sen olemassaoloon ei taas saata uskoa ollenkaan, ja se sattuu Tommi Läntisen sanoin syvälle sydämeen.
Jos jatketaan tarinaa hiukan harhapolulle ja ilman eläimiä, niin toisen ihmisen kanssa voi tietyllä tapaa olla ystävänä, suhteessa tai miten tahansa toimimalla kahdella tapaa; antaen palan sydämestään tai sitten ei. On uskomatonta, kuinka pitkään voi olla siten, ettei kerro itsestään juuri mitään, ei ainakaan salaisuuksia tai herkkiä kohtiaan, ei milloinkaan kosketa ensin ja siksi tule torjutuksi, ei milloinkaan ole vaivaksi , vaativa tai itsekäs. Tällöin jossain kohtaa useimmiten huomaa, kuinka se toinen, joka ehkä onkin antanut itsestään enemmän, ei tunnekaan suljettusydämistä lainkaan, vaikka sen toisen tuntee perinpohjin. Toisaalta taas se, joka antaa palan itsestään, tulee palan suuruuteen suoraan verraten luottavaisemmaksi, mutta myös haavoittuvaisemmaksi, lopulta sellaiseksi, että yksi sana palasten vastaanottajalta riittäisi tappamaan ja vielä helposti. Mitä tässä sitten pitäisi valita? Joskus saan itse kammottavan spontaaneja, vaikkakin hyvin ylimalkaisia tuntemuksia siitä, että jotain pahaa on tapahtumassa. Tällaisina hetkinä en myöskään voi olla ajattelematta sitä, kuinka pahasti juuri tällä hetkellä mulle voisikaan käydä, kuinka helposti kuolisin; vaikka oikeasti aivan realistisesti en sitä pystykään mielikuvittelemaan, sillä niin epätodennäköiselle se oikeasti - ja onneksi - tuntuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Olipas hyvin kirjoitettu!! Näinhän nuo menee ja mun piti jotain kommentoida mutta en voi. Ei ole mitään lisättävää.
Paitsi ehkä se että jos toinen ei anna sitä palasta sydämestään, siitä voi tulla pakkomielle sille toiselle? Eikö? Kyllä mun mielestä. Hyvä on, olen sitten yksin oikeassa.
Laitetaan nyt vielä asiaton jatkokommentti että pysyn kärryillä kun tulee mielenkiintoisia kommentteja kumminkin. Panua ja Minkkiä odotellessa.
no todellakin voi tulla. tai myös sille toiselle, joka ei anna, koska se ehkä haluaisi uskaltaa antaa? onneksi en mennyt tähän, koska olen jo nyt sekaisin, mutta samaa mieltä sun kanssa.
oi, mäkin olen! samaa mieltä siis ja vaikuttunut, ja hieman sanaton.
mullakaan ei ole tähän kovastikaan lisättävää, paitsi se, että on kovin epäreilua, miten harvoin palasestaan luopumaan valmiit osuvat tarjoamaan niitä toisilleen.
ja sitten, että on raastavaa havaita olevansa se ainoa, jolla on epäsäännöllisen muotoinen mutta kiihkeästi sykkivä kappale ojennetulla avoimella kämmenellään - mutta myös pelottavaa huomata jonkun yrittävän ujuttaa sellaista sydämensirkamaa pyytämättä ja yllätyksenä vaikkapa oman takin taskuun. eturistiriita ja epäsuhta.
ja sitten, että... äh, en muistakaan enempää.
niin ja eläimet on ihania, ei: ihanimpia.
Jos olisi nopeasti kyllästyvä, saattaisi alkaa jo ihmetellä, milloin on minun vuoroni saada se pieni palanen itselleni ja vastavuoroisesti antaa oma vaihtokappale tilalle, pantiksi vaikkapa. Joko nyt? Entä nyt? Entä MILLOINKAAN?
Haluan viinaa. Tupakkaa myös.
niinPÄ. tai jos olis ylipäänsä elollinen, tunteva olento eikä edes erityisen kärsimätön.
nimim. miehet tulee ja menee, känni on ikuista (ja läski)
Munkin mielestä tää oli hieno teksti, mutten jaksa kommentoida, koska jokin syö mun sisuksia ja tekee musta väsyneen. Menen päikkäreille ja tulen tänne takaisin heti kun herään ja ehkä olen pirteämpi.
Mun ei juuri tee mieli viinaa, mutta joudun sitä ilmeisesti taas viikonloppuna (ja n. yhden drinksun huomennakin) vetämään. Mun tekis mieli pitää tipaton jokin, mutta duunikaverit ilmoitti, että ne tekee kaikkensa estääkseen sen.
Mikä siis tarkoittaa, että mä ryyppään paljon mutta todennäköisesti selviän halvemmalla.
öm, mun mielestä siitä voi tosiaan helposti tulla pakkomielle sille toiselle, jolle sitä palasta ei vastalahjaksi anneta, mutta musta tuntuu, että on kanssa ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tiedä, etteivät anna sitä palasta, vaan luulevat antavansa, kun eivät koskaan ole antaneet ja huomaavat vasta myöhemmin, että öö, eipä tullut annettua.
Mä myös uskon, että se ei ole niin kuin leffat sanoo, että kaikilla on jotain palasia siitä sydämestä annettavana. Ei kaikilla ole. Niihin sitten rakastuu aika usein ne, joiden sydämet on jenkkityyliin "hihassa", ihan vaan valmiina jaettavaksi.
Ja siinä käy sitten huonosti.
kiitos viisaat ystäväni, tässä käy taas niin, että te kirjoitatte sen, mitä mä en osannut kirjoittaa.
Suuri kunnia kuuluu Minkille ja Panulle. Mä vetäydyn verhoihin.
Kukaan ei ymmärtänyt, mitä toiset sanoi, n'est-ce pas?
Lähetä kommentti