perjantai 27. marraskuuta 2009

The mummy returns

Ratula onkin kusetusta! Katsokaa vaikka. Mä muuten rakastan tollasia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita toi blogi on pullollaan. Juuri kun ne on täysin irrallisia, eikä niitä tulee koskaan enää muistamaan, mutta aina kun luen uuden, on mun pakko tehdä etusormella merkitsevä ele, samalla kun nyökyttelen ja laitan suupieliäni hiukan alaspäin näyttääkseni mietteliään vaikuttuneelta ja kiinnostuneelta.

On muuten ahdistavaa, kun jotkut ihmiset tekevät itsensä tarpeettoman rumaksi. Tiedättehän, ne jotka istuvat suu auki. Tai ne, jotka lukevat lehteä vetäen leukaansa itseään päin niin, että sen alle muodostuu poimuja normaalipainoisillekin. Leuan vetämiseen itseään kohti liittyy usein myös nyrpeä ilme, jossa otsa kurtistuu ja suupielet kääntyvät alaspäin, ja mikäli henkilöllä on lukulasit, katsoo hän lehteä niiden yli. Myös erittäin velttona ja huonoryhtisenä istuminen tai seisominen on rumannäköistä, ja sitä paitsi epäterveellistä. Eikö ne koskaan katso niitä muita ihmisiä, jotka tekevät niin, ja yritä tsempata, koska eivät halua näyttää samalle? Sama juttu kuin se, eivätkö ne ihmiset, jotka tukkivat kulkuväylät, ole koskaan kiireissään törmänneet johonkin toiseen tukkijaan, ja päättäneet siitä lähin välttää samanlaista tukkimista? Virheistä kannattaa oppia, niin omista kuin toistenkin. Jos oppii myös toistenkin virheistä, niin oppii enemmän, vaikka olisikin kova virheentekijä. Toiset voivat sitä paitsi tehdä sellaisia virheitä, joita ei itse tekisi, joten siinä on myös ihan erilaista laajuutta. Hieno ajatus, eikö? Kannatti herätä tänäänkin, vai mitä? Voi saatana jos vain olisin nukkumassa niin olisin onnellinen. Kätlinin sanoin, ma oisin niin onnellinen, ou mai kaat.

4 kommenttia:

Kiisseli kirjoitti...

En tiedä miksi, mutta jostain syystä tää kirjoitus nauratti mua kovasti :)
Keep up the good work!

nuunis kirjoitti...

olipa kivasti sanottu :)

Lilith kirjoitti...

Mua noi rumat jäi mietityttämään.

Eikö sulle ole tuttua se, kun uppoutuu johonkin niin kovasti, ettei yhtään mieti miltä näyttää?

Koska jos ei koskaan niin tekisi, niin oishan se tosi OCD:tä.

Vähän niin kuin se sanonta: "seksi on kuin itkeminen. Jos sen tekee kunnolla, se ei ole kaunista."

nuunis kirjoitti...

lilithillä on hyvä pointti. kyllä mäkin näytän rumalle, jos mä oikein keskityn tai fiilaan tai noin, mutta tässä kohtaa tarkoitin lähinnä sellaista, kun vaikka junassa istutaan, ja luetaan metrolehteä. oikeasti on hienoa, ettei mieti sitä, miltä näyttää, mutta mä en ainakaan pysty olemaan huomaamatta ja yrittää siksi muistaa itse pitää suutani kiinni.