Menneen viikonlopun suunnitelmana oli kirjoittaa koulua varten viimeinen raportti valmiiksi ja ommella uudet verhot, jotka ovat verenpunaista pellavamaista kangasta, eli siis kuolettavan ihanat. Kuitenkin reagoin tähän taas arvaamattomasti, ja päädyin olemaan radalla kolme päivää putkeen.
Perjantaina näin pitkästä aikaa yhtä ystävääni, kutsutaan häntä vaikka Ditaksi. Dita asuu melkeinpä mun naapurissa, on asunut jo melkein vuoden päivät, mutta vasta nyt onnistuttiin näkemään ensi kertaa. Kutsu oli hieno extempore, FB:ssä tsätättiin ja kutsusta lähdin glögille. Asia johti toiseen, ja teimme kivan pikku räkäläkierroksen humaltuen aivan infernaaliseen tilaan, josta johtuen kotiinpääsy baarista oli enemmän kuin haastavaa. Kaatuiltiin toistemme päälle ja pitkin seiniä, tuloksena tsiljoona mustelmaa, vekki poskipäässä ja otsassa, sekä kaikista eniten harmittanut lempispugepipon hukkuminen. Hukkasin myös toisen hanskan, ja olin käynyt vaatteet päällä suihkussa, josta Dita oli mut noutanut ja peitellyt nukkumaan.
Lauantaina lupasin nähdä pitkästä aikaa Mrs. Smithiä. Darra piti mua otteessaan niin tiukasti, että yrittäessäni peitellä meikillä rupista naamaani, jouduin aina välillä käpertymään sikiöasentoon saadakseni rytmihäiriöt talttumaan. Lopulta sain itseni suunnilleen sellaiseen kondikseen, että uskalsin poistua kohti keskustaa. Ostin Kampin Ärrältä tasarin, jota hörpin vainoharhaisena kuin Notkea Rotta poliisien väijyessä jokaista liikettäni. Vittu skoudet! Meinasin jossain kohtaa oikeasti alkaa itkeä, mutta juuri ennen sen tapahtumista alkoholi alkoi potkia ja pelastuin. Mrs.Smith löytyi, ja menimme yhdelle ystävällemme, jonne matka taittui hyvin epämiellyttävästi bussilla. Ohjelmassa oli Singstaria ja Guitar Heroa, ja lopulta lähdin tämän ystävän kanssa baariin Mrs. Smithin väsähdettyä. Siellä tapasin yhden Pörrin ystävän, josta kovasti pidän, ja vaikken ihan kauhean kauaa jaksanutkaan baarissa olla, oli kaikkiaan varsin mukavaa.
Sunnuntaina oli Placebon keikka, ja näköjään on määrätty niin, että olen siellä aina kanuunassa. Tilanne ei kuitenkaan ollut mahdottoman paha, ainakaan jos vertaa viime keikkaan, joka ehti kulua noin puoleen väliin, ennenkuin pystyin edes puhumaan. Placebo oli taas mitä viihdyttävin, kaikki visuaalinen oli mieleeni värimaailmaa ja valoja myöten, Brian lauloi äärettömän taitavasti ja monen monta lempilauluani ja rumpali oli aivan sairaan kuuma tatuoituine käsineen. Sanoisin, että mä diggasin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
oooo PÄIVITYS! nykäisin porkkanaraasteet väärään kurkkuun kun tohkoonnuin niin.
se on aina parasta olla tollasessa nelivetokondiksessa jonkun kanssa, koska se jotenkin, en mä tiedä, helpottaa kaatuilla yhdessä. pipon hukkuminen on pieni hinta moisesta.
hyvä kun sä pystyt noihin tasareihin noinkin hyisestä kuoleman kidasta. mä tossa vaiheessa kernaammin vaikka nielen ne yrjöt, NIELEN TAKAS ennenkö juon lisää. näkisin sen uhkana, koska ei se hyvä olo tuu silti.
"Darra piti mua otteessaan niin tiukasti, että yrittäessäni peitellä meikillä rupista naamaani, jouduin aina välillä käpertymään sikiöasentoon saadakseni rytmihäiriöt talttumaan."
Kiitos tästä. Tää aiheutti hyvinkin spontaanin kokiksen tursuamisen sieraimesta ja myös sellaisen mäniintiedäntän- tunteen.
mua oikeesti vähän syö sen pipon hukkuminen, koska se oli paras ikinä ja oikea taikapipo, joka toi sellaista turvaa ettei mikään muu pipo ikinä. mutta ehkä löydän sen kadonneen veljen vaikka sitten lontoosta. ja noista tasareista sen verran, että on oikeasti outoa et pystyn niihin oikeestaan aina. tai ehkä mun on pakko, koska ilman en nousisi ikinä :D
capri, toi oli kyllä hieno hetki. kaunis ja kuulas kuin mikäkin :)
Lähetä kommentti