torstai 7. toukokuuta 2009

All the best girls

Kävin äsken ostamassa lähihuoltsikalta itselleni palkinnoksi kaksi siideriä hyvästä ratsastuksesta. Paukis on ulkokentillä elementissään, se on iloinen ja ahkera, se tekee mielellään kaikki temppunsa ja on ilmiselvästi tyytyväinen itseensä. Tein tänään piruetteja, vaihtoja jokaisessa askeleessa ja muita kaikista vaikeimpia liikkeitä, ja se leikiten ja niin kevyesti kantoi ulos jokaisesta. Se on aivan jäätävän hieno fiilis, ja muutenkin ratsastus on siitä kummallinen laji, että yksi sinnekin päin mennyt onnistuminen kumoaa kuukausien pään seinään hakkaamisen. Toisinaan Paukista ei saa edes yllytettyä juoksuun, kun se on jo fäkki pystyssä helikopterina pyörimässä vaarallisena. Huoltsikan myyjä sai mut myös possunauruun, kun kysyin tietääkö se onko Golden Capin Black- ja Red-siiderit kauhean makuisia; se vastasi melkein itkunsekaisen totisena, ettei ole niitä uskaltanut maistaa, kun "tölkki on niin epäilyttävän näköinen, ja mainoksessakin on joku.. joku.. KISSANAINEN, jolla on lateksiasu!". Mäkään en sitten kyllä uskaltanut.

Parina viime päivänä olen ollut hävyttömän fiiliksissä. Minkin kanssa juttelin eilen FB:ssä, etten oikein kyllä osaa eritellä miksi. Siihen liittyy jotenkin kesä, kaverit ja musiikki. Jotenkin muistan oikein kouriintuntuvan todellisesti taas, millaista on olla parhaassa seurassa ja tuntuu sille, ettei huolta huomisesta kunhan vaan tänään on siistii. Kun ei edes muista mitään velvollisuuksia, ei ole tunnetta, että pitäisi olla jotenkin parempi ihminen, vaan juuri sillä hetkellä mikään ei voisi olla paremmin. Musiikki virtaa suonien sisällä, joissa alkoholi jo valmiina kuplii naurun kanssa. Päällä on juuri täydelliset kuteet ja tukka on hyvin, hymy tarttuu ja sitä ei voi lopettaa. Sellaista mä haluan. Ihmiset on hyviä toisilleen, jakaa läheisyyttä ja on juuri sellaisia kuin juuri tietyllä hetkellä pitääkin. Kaikki on niin vitun hyvin että itkettää.

Lisäksi saan pitää lomaa toiveideni mukaisesti ainakin sen juhannuksen jälkeisen viikon. Mulla on synttärit sillä viikolla, ja jo moni ykköstyyppi on myös lomalla sen, joten ollaan pitämässä mun synttärijuhlat oikeana päivänä ekaa kertaa ikinä. Niiden teema on "party like a rockstar", eli kaikki pukeutuu valitsemakseen rokkitähdeksi tai vain yleisesti jonkun rokkigenren mukaisesti. Juodaan bisseä ja viskiä ja jallua, varmaan grillataan meidän pihalla ja soitetaan ja lauletaan konsolipelejä. Mä en oikeasti malta odottaa. Mulla on tämän kesäkuumeen lisäksi aivan jäätävä prätkäkuume, ja vinkkaan tahallaan tai tahattomasti jokaiselle motoristille ja meinaan kuolla pettymyksestä, etten ole Minkin kanssa ajokoulussa niinkuin piti. Lisäksi mä tahtoisin ihan kamalasti lisää tatskoja; huulen tatuoiminen oli kyllä siistiä, mutta se parantui liian nopeasti ja helposti, jotta se olisi tyydyttänyt tatuointihimon. Sääli että olen liian laiska ideoimaan, tai tällä hetkellä ennemminkin liian kiireinen, sillä haluaisin ihan kamalan paljon lisää. Onneksi massit siihen ovat verokarhun hallussa, eli suunnitteluaikaa on kuitenkin vuoden loppuun saakka. Siihen mennessä keksin aivan varmasti jo jotain, eikä silloin tatskasta saa auringonottoestettä edes.

Tästä kesästä tulee jotain suurta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jumankaut. Erehdyin ostamaan kiireessä juurikin niitä Golden Capin kissanais-siidereitä, kun mustan purkin perusteella oletin niiden maun olevan omena, siis herranjumala, Strongbow, Crowmoor, musta ON varattu OMENAsiidereille.

Sitten sieltä paljastuikin jotain marjaisaa esanssilitkua.

Kesäminkki kirjoitti...

ihana postaus <3 komppaan kaikkea, ymmärrän kaikkea - paitsi tota prätkäjuttua, sillä prätkäthän on ihan syvyyksistä. ja ajokoulu, se se vasta syvyyksistä onkin. phah :)

Mierolainen kirjoitti...

"Kun ei edes muista mitään velvollisuuksia, ei ole tunnetta, että pitäisi olla jotenkin parempi ihminen, vaan juuri sillä hetkellä mikään ei voisi olla paremmin. Musiikki virtaa suonien sisällä, joissa alkoholi jo valmiina kuplii naurun kanssa."

Kuvailit just täydellisen vapaapäivän. Kiitos. <3

nuunis kirjoitti...

haa, kannatti siis uskoa pelokasta partajesseä noiden suhteen :D

oon edelleen aika fiiliksissä, tänään on hieno päivä.

Riikka kirjoitti...

Ihanan hyväntuulista. Se on mahtava tunne. Toivottavasti ei huolii tänäänkään eikä koko kesänä.