keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Mä oon niin poikki. Mä oon niin rikki.

Ja tässä kohtaa pitäisi otsikon perässä olla sellainen kuva, jossa osoitan aseella päähäni.

Huomenna pitäisi yhden päivän ajan juhlia meitä, mua ja Panua, koska saimme jotain aikaiseksi. Toki on vielä liian aikaista juhlia oikeasti, vaikka sinänsä juhlimiseen aika on aina oikea. Musta vaan tuntuu, että vedän pellin tehokkaasti kiinni, jonka jälkeen istun hiljaa heijaten, mulkoilen kaikkia, jotka koittaa mulle jutella ja sitten oksennan ja kaadun siihen yrjöön sammuneena. Nyt on todella pienen breikin aika, mä oon niin väsynyt että meinaan alkaa itkeä, jos edes ajattelen sanaa "väsynyt". Mulla myös on finni sekä leuassa että poskessa, ja tukkani olisi pitänyt värjätä noin kaksi viikkoa sitten. Mun tekee vaan mieli dokata, tekisi myös mieli nukkua, jos vain saatana pystyisin siihen näkemättä unia, joissa ojennan jonkun tietyn paperinivaskan aina vain uudelle ihmiselle; reaktio niillä on aina mitä vittua tai ei voi olla totta tai sitten ne vilkaistuaan heittää sen mun naamaan.

Hienoa tässä päivässä on se, että saan veronpalautuksia yli 1300 euroa sitten jouluna. En ole koskaan saanut veronpalautusta, ja tällainen eka kerta tuntuu siis ihan erityisen hyvälle. Mun on myös pakko mennä ulos viikonloppuna, mä vaan tarvin sitä, enkä vähiten siksi, että Minkki lähtee mun kanssa.

Put on a scent with some attitude
Put on a dress with some bite
Make up your skin like your favorite star
You're going out tonight

David Cook: Kiss On The Neck

7 kommenttia:

panu kirjoitti...

<3 Onneksi pääset viikonloppuna ulos! Se auttaa kummasti. Mä pidän tän 1,5 päivää vapaata ja vedän molempina miniperseeet ja palaan sitten ruotuun.

Ollana oltu tosi henkisesti sporttisii:)

Kesäminkki kirjoitti...

NIIN ollaan menossa! lauantaina? mä en tajuu, en oo vieläkään saanut mun verolappuja himaan ja haluisin ihan sikana massii takas, kerta olis esims yks tatska joka pitäis laittaa. uitty, antakaa!

panu: voin just kuvitella, millaset "miniperseiden" olis tarkoitus olla - ja millaisiksi ne mun kohdalla muodostuisivat...

Mierolainen kirjoitti...

KAHEKSAN TUHATTA VANHAA RAHAA! Tsiisös.

Sä oot kyllä ansainnut juhlimisen extraordinaire, mä ilmoittelen kun tiedän kotiutumisen ajankohdan, jos vaikka päätyisin samaan paikkaan teidän kanssa?

Miksen mäkään oo saanut vielä verolappuja? Mun pitää lähettää ne takaisin kumminkin.

Lilith kirjoitti...

Voi että mä muistan ton lopputyökrapulan, se oli niin hirvee.

Sit kun olin sitä kännäämässä (lopputyö oli hyväksytty mut viimenen tentti ei, eli fiilikset oli aika sekavat), sain kamalan kännisen itkukohtauksen. Hävettää vieläkin ihan vitusti. Mut puolustaudun sillä, että opettaja tuli mulle sanomaan notta "puhuttiin tossa sun lopputyöstä, en mä oo sitä lukenu mutta siinä on vähän ongelmia". Oisko sitä voinut kestää itkemättä kukaan, häh?

Onnea ihan sikana, se on tosi iso puristus ja siinä kiteytyy se opiskelun haastavuus. Mulle ainakin jotenkin kirkastui ettei kukaan valmistu vahingossa.

Mierolainen kirjoitti...

Mä aion ainakin ostaa oman lopputyöni. Mulla on siis työllistävä vaikutus. Voin ehkä anoa jotain tukia siihen myös.

Anonyymi kirjoitti...

Kesis: Hyvin meni miniperseet. Vain noin kaksi pulloa skumppaa ja kuutisen tequilaa ja päädyin kotiin lähinnä siksi, että eräät ei oon näköjään maksaneet taaskaan puhelinlaskua. Iloista krapulapäivää töissä vaan Panulle!

nuunis kirjoitti...

mä oon niin yllättynyt etten vetänyt lilithin tyylisiä. oikeastaan en vetänyt oikein mitään. on se jännnnä.