sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Don't tell me the night is over

Tänään söin aamiaiseksi puolikkaan hampurilaisen, jonka olin ostanut ja puoliksi syönyt viime yönä. Se ei sattuneesta syystä maistunut kauhean hyvälle, mutta oli syötävää, toisin kuin yön yli kumimaistuneet ranskalaiset, jotka eivät vironneet edes mikrossa. Söin silti puolet niistäkin. Sitten tilasin pizzaa kotiin, ja on muuten hemmetin hieno idea, että ne voi paitsi tilata, myös maksaa netissä. Jotenkin näinä hauraina aamuina ei millään jaksa tankata pizzan nimiä jollekin, joka ei niitä ymmärrä, toimitusosoitteesta puhumattakaan. Netistä tilattuna ei tarvitse saada pelkotiloja tai ahdistusta, ja useammin saa varmasti myös sitä, mitä alunperin on yrittänytkin tilata.

Tähänhän päädyttiin eilisten Panun syntymäpäiväjuhlien kautta, joissa oli hauskaa. Pizza oli taattua Panu-laatua, pöyhkeää ja täytteistä pursuilevaa ja booli erittäin petollista; limunmakuista ja pinkkiä. Ihmiset olivat ihastuttavan hyvätapaisia ja kohteliaita, ja niiden kanssa oli mukava jutella. Jossain kohtaa junaa odotellessa tunsin kuitenkin pinkin aallon iskeytyvän päähäni ja pärähdin aivan infernaaliseen humalaan, jonka hallitsevia ulottuvuuksia olivat vainoharhaisuus ja väsymys puhekyvyttömyydellä höystettynä. Baarissa siis tilasin siiderin, jota en juonut, koska jotenkin kaikkea tuntui olevan jo valmiiksi liikaa; ääniä, liikettä, räpyttelyä. Yleensä en koskaan lähde kotiin luovuttajana, vaikka joskus se olisi tuhannesti parempi kaikille, mutta nyt jouduin sen tekemään. Ostin ensinnä mainitut mäkkiruoat, jotka kaadoin päälleni ja pihalle poistuttuani taksista, jonne nukahdin. Aina ei voi voittaa, eikä se mitään, ainakaan en kerinnyt yrittää esimerkiksi pokata jotakuta homomiestä tai tanssia pöydällä. Ei haittaa.

Päässäni looppaa Kim Heroldin biisi Social Butterfly, mutta sekään ei haittaa, koska siinä on selkeää positiivista latausta. Onneksi juuri äsken telkkarista tuli mainos White Snaken keikasta, koska melko varmasti Here I Go Again tulee korvaamaan edellisen repeatilla soivan biisin. Niin ja huomenna menen Minkin kanssa ostamaan itselleni aivan uudet kiipeilytamineet, eli valjaat, kengät, mankkaa ja sille pussin sekä ATC:n. Tepastelen varmaan ne päällä kotiin, en malta odottaa että saan ihan omat sellaiset. Olisipa niillä pinkkejä!

6 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Omat kiipeilykamat?!?

Sittenhän et tarvii enää muuta kuin parit koukut himassa kattoon ja voit köllötellä mukavasti ja katsoa telkkaria.

Toi sun kännihomma kuulostaa sellaiselle... kauhean tutulle toiminnalle.

Mua väsyttää.

Oliko toi sun pizzajuttus jotenkin viittaava etnisiin pizzerioihin? ;)

nuunis kirjoitti...

hahaha, ei niissä roikkuminen nyt niin mukavaa kuitenkaan ole, preferoisin riippumattoa lopulta kuitenkin.

ja viittaus oli nimenomaan niihin.

Kesäminkki kirjoitti...

oon melkein yhtä innoissani noitten kamojen ostelusta kuin silloin kun itse olin tekemässä kauppaa niistä, wihii! harmi vaan, että värit on tosiaan aika maskuliiniset ja luonnonläheiset; sitä paitsi pitäähän sun sopia mun ja hämähäkkimiehen kanssa yhteen ja sillä on mustat ja mulla harmaat kamat. että pinkit ei ikävä kyllä edes kävis ;)

Anonyymi kirjoitti...

Muuan Toveri Turkulainen tiedustelee että mitä maksaa tämä jalo aktiviteetti siellä päin? Turun kiipeilypalatsis lähtis koko setti kybällä. Aika kallista? Nimim. Samba-tunnit 5€.

nuunis kirjoitti...

kiipeilykeskuksen nettisivut kertovat, että kertalaaki on kanssa ton kympin verran, kun ostaa monen kerran kortin niin halpenee. alkeiskurssin käytyään valjaat+kengät sisältyy ekaan 10xkorttiin, sen jälkeen ne on muistaakseni vitosen kerta vuokratessa. ihan kohtuukasta siis, moniin muihin aktiviteetteihin täälläpäin verraten. http://www.kiipeilykeskus.com/hinnasto.php.

onks turussa hyviä paikkoja vetää? onko useampia? itse odotan suunnilleen kuola valuen leppävaaraan valmistuvaa kiipeilyhallia.

huh, sambatuntien hintaa käy kyllä kateeksi!

niin ja mitä, pinkki tosiaankin sopii mustan ja harmaan kaa. en tajua, miksei oo timanttikoristeisia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Jessica. Taidankin pyytää että Bruce vie minut Kiipeilypalatsiin kiiltävällä Porchellaan heti huomenna! Huomasin myös, että opiskelija-alennus kiipeilystä on huimat 3€ - ONNEKSI olen Sweet Walley Highissa kirjoilla! :D