sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Tänään juon vain Jaffaa

Tänään ajaessani aivan liian aikaisin tallilta kotiin oli joku sadisti säätänyt niin, että hauras darramieleni pysyi ehjänä vain, jos kuuntelin Hansonin Mmmbopia repeatilla. Tilanne oli siis melko huono, ja siihen päädyttiin uutukaisessa Flamingossa, kunhan ensin olin etkottanut Minkin luona pullolla viiniä ja kemiläisten rekkakuskien kanssa fifty-fifty-suhteisilla vodkacranberryillä. Flamingo oli kai ihan hieno, mutta jonoa oli joka paikkaan aivan hävyttömästi; Minkin ja Kuosmiksen kanssa sisäänpääsyjonossa jätettiin pojat pitämään paikkoja ja mentiin viereiseen pubiin kaljalle. Siellä pidin silmäpeliä laulajattaren kanssa, joka lauloi ihania covereita. Jonottaneesta seurueesta vain lopulta allekirjoittanut pääsi ihan sisään asti, ja sieltä löysin kumma kyllä tuttuja henkilöitä. Bongasin myös BB-Riston ja BB-Minnan, joten hukkaan ei mennyt tämäkään reissu. Tunnustin tiirailleeni yhden työkaverini kroppaa ja puhuin sen kanssa myös muita ehkei niin mainitsemisen arvoisia asioita. Epäilin toisen työkaverini hedelmäkakkumaisia ystäviä homoiksi ja kiukuttelin jonottaessani tämän kanssa taksia. Päädyin nukkumaan myös sen tyypin luo Töölöön, enkä aikoihin ole ollut yhtä nolona kuin törmätessäni sen soluasunnossa tyttökämppiksiin pukeutuneena sen pojan vaatteisiin tyttöjen nyrpistellessä tietäväisen näköisinä, vaikka olivatkin väärässä.

Vaikka oli hurjan hauska ilta, niin mua ei kyllä ole tehty tuollaisiin lurexteinien luvattuihin maihin. Mielummin juon viskiä pikkuisissa räkälöissä, joissa holtitonta päihtymistään ei tarvitse kainostella ja joissa pääsee vessaan ja näkee illan aikana suunnilleen kaikki pubissa olijat. Musiikki ei raatele korvia, vaikka nyt kun alan miettiä, niin en muista yhtäkään laulua, jota tuolla olisi soitettu. Mutta joka tapauksessa.

4 kommenttia:

Kesäminkki kirjoitti...

ei siis jääty kovasti mistään paitsi vissiinkään. etkä säkään, paitsi siitä letin armybilekutsusta, jonka mä skorasin. mutta että tylsää oli keskustassakin. mut eipä oltu sentään ainakaan enää vantaassa :D

nuunis kirjoitti...

oli kyllä kivaa, vaikka tietty vantaa vähän laski sitä :D mulla on aivan jäätävä kanuuna.

hitto, unohdin et mun piti otsikoida tää merkintä näin; darude ja kankkusen juha garmisch partenkirchenissä. äh.

Mierolainen kirjoitti...

Olis ollut muuten ihan mieletön otsikko.

Miksi te ootte ollut änkeämässä sinne Flamingoon? Te, miltei ainoat hyvät naiset tässä maassa? Mulla on ollut aina kova luotto teidän sellaiseen epämassakäyttäytymiseen ja kuinka nyt sitten yhtäkkiä... tarvitsen juustohöylän, köyden ja rasvaa.

nuunis kirjoitti...

ei me muuten mutku ne pojat. ja joskus täytyy ottaa riskejä elämässä ja seikkailla. en mä kyllä varmaan enää ikinä, älä peljästynyt ole.