Niistämistä ja hunajateetä

Mä oon kipee. Eilen olin tosi innoissani, kun pääsin töihin ja ylipäätään ulos kämpästä, mutta tänään oonkin sitten sen takia taas sellainen pikku räkäsankari ettei pahemmasta väliä. Voi plääh, sanon minä. Onneksi täällä perjantaisella maakuntastunttimatkalla on niin chilliä, että voin keskittyä niistämiseen ja kampausten tekoon, kohta aion myös lakata kynnet. Mä haluaisin vain nukkua. Tietää muuten, että olen ihan sikamaisen (sic) kipeä, kun ei edes ruoka maistu; olen laihtunut fantastiset kolme kiloa sairastumiseni jälkeen. Tälläkin hetkellä preferoin vain teetä ja koostumukseltaan sileitä keittoja, joita jaksan syödä kuitenkin varsin rajallisen määrän. Aikamoista, sanoisin.

Tämä olotilahan on vanha tuttuputtu jo yli viikon ajan, sillä sairastuin tasan kymmenen (10) päivää sitten. Tiistaina, tammikuun viidentenä, ilta oli hyytyvän kylmä ja mä vain tärisin kahden peiton alla täyspukeissa. Muttei siitä sen enempää, tulee pahat mummofibat kun vaan valittaa kaikkia kolotuksia.

Huomenna aion mennä äitikarhun ja pupusiskon kanssa oopperaan, koska olen sinnitellyt kerran töissäkin. Mä pidän oopperoista, paitsi Taikahuilusta en kauheasti tykännyt, vaan pidän enemmän sellaisista traagisista "kaikki kuolee" -henkisistä esityksistä.

Ääh. En mä keksi. Tai ehkä keksisin, mutta jotenkin musta tuntuu sille, etten voi sanoa kaikkea mitä haluaisin enää täällä, tai ainakin mun pitäisi valita sanani aivan äärettömän tarkasti ja mä en vaan taida olla ihan kauhean hyvä siinä. Se on myös asia, joka on omiaan laskemaan kokonaisvaltaisesti fiilistä edes kirjoittaa mitään.

Loppuun vielä yksi teevinkki: London Earl Grey on oikeasti ihan tosi hyvää.