Gone, gone, gone

Yksi asia, joka saa mut raivopäisyyteen on se, kuinka muiden mokat kumuloituu duunissa siten, että näyttää että syy olisi yksin minun ja olisin järkyttävän tyhmä ja tilannetajuton, niinkuin joskus olenkin, enkä siksi välittäisi näyttää siltä muidenkin takia. Olen tosin antanut pojille luvan selitellä asiakkaille kaiken sillä, että sihteeri on näköjään taas alkanut impata liimaa. Koska sekään ei varsinaisesti ole totta, niin se vähän helpottaa. Mutta tosiaan, omissa mokissa on aina niin paljon paikkailemista, etten välittäisi paikkailla muidenkin mokia. Lisäksi palkankorotukseni oli unohdettu, ja aion tosiaankin ottaa sen puheeksi, koska piakkoin olen ns. nesteessä, koska kuulleessani korotuksesta päätin muun muassa lähteä uudeksi vuodeksi Lontooseen ja alkaa lyhentää opintolainaa. Hieno ja aikuismainen malli olisi nillittää asiasta esinaiselleni tosi kännissä ensi viikonlopun koulutusristeilyllä. Itseni tuntien se saattaa olla siinä kohtaa mielestäni täysin oikea hetki ja tila ottaa asia esille. Lisäksi mua pelottaa, että esitetään kollegani kanssa kännissä yrityksen kahta johtohahmoa, sillä vaikka se meistä on hauskinta ikinä, ei se välttämättä muiden mielestä ole, eikä soveliasta ainakaan. Onneksi kännäsin jo eilen yksin kotona vähän, taidan tehdä saman ensi torstaina ihan vain turvallisuussyistä.

Stockmannilla on taas Hullut Päivät. Vittu että mä vihaan niitä. Ihmiset tulee jotenkin ihan hulluiksi, ja koska Stockan asiakaskunnan edustajat ovat niitä kaikista häikäilemättömimpiä ja röyhkeimpiä, mitä tulee tuuppimiseen ja etuiluun, on siellä oikeasti vaarana käydä esimerkiksi korvalle samoin kuin Picassolla, tai sillä nyrkkeilijällä, jolta se purtiin irti. Itse olen oikeasti enemmän kuin valmis maksamaan tamineista muutaman euron enemmän, jos saan ostaa ne rauhassa ilman päällekäyviä oransseja burberrymummoja. Mä ahdistun ja mua vituttaa ja mun tekee kovasti mieli alkaa pyöriä helikopterimaisesti vahingoittaen mahdollisimman montaa henkilöä ja mieluiten naamaan. Noh, onneksi sinne ei ole pakko mennä, mutta silti mua joka kerta hämmästyttää, että mistä löytyy niin paljon niitä idareita, jotka kuitenkin menee.

Puhuttiin eilen duunikaverien kanssa siitä, mihin meidän kaikkien duunimotivaatiot ovat menneet. Tultiin siihen tulokseen, että ne oli jo yhdeksältä aamulla baarissa, siellä ne joivat kaljaa ja humaltuivat. Puoliltapäivin niillä oli jo ihan pelti kiinni, ja ne dokasivat aamuun saakka, ja siksi ne nukkuvat koko päivän tänään. Lisäksi yksi duunikaveri on lähdössä Tallinnan laivalle tänään illalla, ja saletisti ne motivaatiot lähtevät sinne mukaan, ja koko viikonlopun ryyppämisen jälkeen niillä on niin kauhea morkkis, ettei ne varmaan tule töihin ennen ensi viikon keskiviikkoa, ja silloinkin ne ovat vielä säikkyjä ja masentuneita ja niiden silmät verestävät. Koita tässä tehdä sitten duunia niin.