Mazda on kaikista iisein ritsa

Tänään on ollut niin kova tuuli, että ohjastamani Mazda-merkkinen auto oli riistäytyä tiestä kuin Harry Potter -elokuvissa konsanaan. Vaikka Mazda on hassun näköinen ja ajo-ominaisuuksiltaan varmaan suunnilleen samaa luokkaa Massey Fergusonin kanssa, pidän siitä kuitenkin kovin. Sen puhallinlaitteiden säätövivuista puuttuu yksi lähes kokonaan ja toisessa roikkuu pieni lehmäpehmolelu. Kojelaudalla on Punkin karvaa ja tassun jälkiä, sekä hurjan paljon koivun siemeniä. Jotenkin mä pidän vanhoista, ellei jopa retroista autoista ehkä jopa enemmän kuin uusista. Vähän sama juttu kuin kämpissä, vanhat talot on charmimpia kuin uutukaiset, joissa tuntee aina itsensä ja tavaransa jotenkin nuhjuisiksi. Kai sitä sitten vain hakeutuu kaltaistensa joukkoon myös vaikka ne muut olisivat autoja tai taloja.

Luin juuri mun ja Panun vanhoja bloggauksia, ja mitä, mehän oltiin aivan hemmetin hauskoja. Mihin se on kadonnut? Silloin kyllä ryyppäsin tosi paljon enkä käynyt vakituisissa töissä, ja onhan se nyt vain fakta, että kännissä on aina hauskempi tai ainakin itsellä on hauskempaa. En todellakaan tajua. Lisäksi en kauhean hyvin muista kaikkia sattuneita juttuja, mistä olen kirjoittanut, tai muistan ne kyllä kun olen ne lukenut, mutten spontaanisti. Ehkä ne eivät vain ole niin tärkeitä, että niiden muistaminen olisi pääni mielestä järkevää. Mutta tosiaan, kultaako aika muistojen lisäksi myös vanhat blogimerkinnät, niin että ne kuulostavat hauskoilta ja nokkelilta, ja minäminäminä-tilityksiäkään ei tunnu olevan mitenkään liikaa ja oikeastaan ne ovatkin aika sympaattisia, eivätkä rasittavia sikailuja niinkuin nykyään. Mihin tämä maailma on menossa?

Kävin muuten tänään äänestämässä, ja mielestäni oli uskomaton suoritus, että olin googlannut "vihreät kunnallisvaalit ehdokkaat 2008", ja jonka hakutuloksilla päädyin valitsemaan ääneni kohteeksi erään henkilön, jonka nimeä ei ollutkaan sitten siellä kopissa olevissa listoissa. Etsin kuumeisesti numeroa, jota olin laulanut ääneen koko matkan sateessa ja tuiskeessa vaaliuurnille, eikä sitä jumalauta ollut. Tunsin kuinka aloin hermostua. Päässäni tykytti koko ajan voimistuvaan ääneen "salaliitto, salaliitto, SALALIITTO!", ja olin hyvin vähällä sännätä kirkuen ja päätäni puistellen ulos, kunnes rauhotuin ja aloin silmäillä muita ehdokkaita, miettien kuitenkin, että luulevatko ihmiset että vaikka runkkaan tai harjoitan jotain muuta vandalismia siellä, kunnes lopulta löysin luultavasti hyvän ehdokkaan. Raapustin numeron paperiin, vaikka sisintäni jäyti se, etten nyt tiedä, asuuko se Westendissä, sillä jostain syystä en tahtoisi äänestää ketään joka asuu siellä. Kuitenkin, sain leiman lappuun, vaikka koin houkutusta tunkea viime hetkellä käteni sen alle ja alkaa hohottaa, mutten viitsinyt kun siihenkin asti oli mennyt ihan hyvin kuitenkin ainakin ulkoisen tarkkailijan näkökulmasta. Sitten menimme Panun kanssa juomaan viiniä hiukan, ja sen pituinen se.