Yksi niistä päivistä

Edellisen postauksen hurjasta kommenttiniagarasta innostuneena bloggaan taas. Tällä kertaa tosin varmaankin jotain niin yhdentekevää, ettei kellään ole mitään sanottavaa. Vaikka, ehkä pitäisi kirjoittaa tomaateista, sillä se tuntuu ainakin erään toisen viestimen mukaan herättävän spekulaatiota esimerkiksi siitä, olenko raskaana. Vastaus on ei, enkä myöskään ole kaksineuvoinen, jos sitä joku joskus on miettinyt.

Tänään oli Helsingissä se joku Etyj-kokous, joka puurosi liikenteen kuin sitrusmehu kermaliköörin. Itse pakenin paikalleen jämähtäneestä bussista kadulle, mutta aina kun pyrin kohti spårapysäkkiä, huusi joku poliisi "SEIS" nimitellen jalankulkijaksi ja huitoi jollain valomiekalla. Siispä teputin ponnekkaasti päkiäni tunnottomaksi, kunnes pääsin spåraan, joka oli niin täynnä, etten voinut olla koskematta ihmisiin joka puolelta. Pysäkillä tätä odotellessani pääsin myös uutisiin kertomaan, kuinka paljon tulen myöhästymään töistä, ja taas yliarvioin itseni; oikeasti en myöhästynyt yhtään niin paljoa.

Tänään olen angstannut tulevia juhlia ja sitä, ettei mulle ole niihin päällepantavaksi kuin jotain vanhoja nuttuja. Käytännössä siis olen repinyt vaatekaapin kokonaan alas ja sotkenut sen jalkoihini, josta Punkki on sotkemista jatkanut menestyksekkäästi survinjaloillaan. Olen myös angstannut likaista tukkaani, täytyy killeriblondata sitä selvästi kovemmin, jos se vielä noin jaksaa pullikoida. Nyt angstauttaa näiden lisäksi krooninen väsymys, ja siitä johtuva innottomuus; joka saattaa ollakin syy kahdelle ensimmäiselle angstiaiheelle.

Mulla on kivoja kavereita kyllä. Lisäksi koen hurjaa paloa listata tämän hetken lempilevyni. Ja voittajat ovat:
1. palkinto: Kings of Leon: Only By The Night
2. palkinto: Metallica: Death Magnetic
3. palkinto: Danko Jones: We Sweat Blood
4. palkinto: The Sounds: Living In America
5. palkinto: Oasis: Dig Out Your Soul

Tilanne ei ratkaise vaan se, kuinka siihen suhtaudutaan

Paitsi, että Juhani Tamminen on komea mies, pidän siitä myös siksi, että se toisinaan laukoo hauskoja lauseita. Kerran ainakin se on lausunut myös viisaan lauselman, ja laitoin sen tuohon otsikkoon, koska koin tästä tosi hyvän esimerkin tänään. Kun odotin kaupassa käytyäni bussia, satoi vettä, joka sinänsä ei yllätä ketään. Seisoin pidellen turkasen painavaa kauppakassia, joka oli pakattu liian täyteen ja huonosti siten, että se oli hyvin satunnaisen monikulmion mallinen. Tunsin oloni hyvin, hyvin kurjaksi ja vihasin kauppoja ja busseja ja sadetta ja Suomea, siis olin ihan raivona kun kyyristelin markiiisin alla, joka ei estänyt sadetta vyörymästä päälleni. Noh, sitten pääsin kotiin. Paiskasin kauppakassit nurkkaan ja valjastin Punkin lenkille lähtöä varten. Punkki löysi heti portaiden alta kepin, jota se kantoi suussaan mölisten ja loikkien, ja kohta havahduin siihen, että hypin vakavissa korkkareissani vesilätäköissä Punkin riemuksi ja jahtasin sitä juosten kulmikkaasti kumarassa kädet suoraan eteen ojennettuina. Tässä kohtaa sade oli pelkästään hauskaa ja tunnelmallista, ja hypähtelin hyräillen päässäni looppaavaa Donna e mobilea. Tilanne siis oli sama, mutta suhtautuminen muuttui. Noin niinkuin vertauskuvallisesti ainakin.

Vastasin muuten tänään työpuhelimeen helvetin kuuluvasti huutamalla firman nettiosoitteen. Kun pääsin "pistefi"-kohtaan, punastuin ja kirkaisin, korjaten sen smoothisti sanomalla "EIKÄKÖ! hyvää päivää". Onneksi siellä ei ollut kukaan asiakas vaan joku onneton puhelinmyyjä.

Eilen olimme Panun kanssa katsomassa Verdin säveltämän oopperan nimeltä Rigoletto. Pidin siitä kovasti, itse narri oli sympaattinen ja muistutti suuresti mun ja Panun opinnäytetyön ohjaajaa. Mulla oli mielessä analysoida tätä järkevästi ja tipautella kiinnostavia detaljeja sekä pohtia niiden linkittymistä nykyhetkeen, mutten taidakaan. Panun kanssa kuitenkin spekuloimme Hesehamppareiden ääressä sitä, että miksiköhän Mantovan herttua valehteli Gildalle olevansa lovena, ja tänä aamuna Panu laittoi mulle tekstarin, joka on aivan varmasti totuus. Näin Panu kirjoitti (eikä toivottavasti pahastu tästä plagioinnista): mä en tiedä oonksmä vähän naiivi, mutta tais se Gualtier(?) tms olla oikeesti rakastunut siihen Gildaan, mut se ei uskonu et se rakastais sitä, joten: kännit, "nainen on ailahtelevainen" -biisi ja punatukkanen hutsu. Pelkuruus on etenkin jollain tapaa mahdottomantuntuisen rakkauden pahin vihollinen.

Bo-bo-boring

Mieleni on viime aikoina vallannut kaksi asiaa. Ensimmäinen on aika turhamainen, nimittäin firman pikkujouluihin sopivan asukokonaisuuden löytäminen. Onneksi olen tajunnut kääntyä kahden luotettavimman stylistini, nimittäin äidin ja Panun, puoleen. Nuttu mulla jo on, se jonka Miero auttoi mua ostamaan, sitten äiti osti laukun ja sukkikset ja Panu lainaa korut ja kynsilakan. Niin kengätkin on, en ole vielä päättänyt laitanko korkeammat vai matalammat korkkarit. Hiukset on vähän ongelma, joten taidan laittaa ne siten kuin ne aina ovat. Kävin tänään solariumissakin.

Toinen asia on ratsastuksellinen. Paukis on toiminut varsin hyvin ja vähentänyt pyörimistä potkien huomattavissa määrin, mutta silti sen kanssa mun ajoitus on ihan hakusessa. En yhtään tiedä, mistä pitäisi milloinkin vetää tai mihin lyödä, mutta ei varmaan auta kuin yrittää niin kauan, että alkaa tulla hajua siihen hommaan.

Muuta ei sitten olekaan tapahtunut oikeastaan. Paitsi se, että saan yrittää valmistua koulusta vielä vuoden, ja se, että tiedän tulevaisuudessa eli tammikuun jälkeenkin saavani jatkaa nykyisissä työtehtävissäni. Se tuntuu mukavalle. Ainakin vielä näin ennen pikkujouluja, koska en vielä ole yrjönnyt kenenkään päälle, laulanut karaokea poronsarvipäähineessä enkä stripannut pöydällä pudoten sieltä.

Easy like a Sunday morning

Ja millainen aamu olikaan. Niin kaunis, että myrskyn oli väistämättä noustava, niinkuin se nousikin. Valjastin valkean (voi miksei se oikeasti voi olla valkea, tuntuu kuin eläisin valheessa) ratsuni ja torveeni puhaltaen kannustin sen laukkaan kohti sotatannerta. On sanottava, että Paukis on suurten tunteiden ratsu; tänään se käyttäytyi niin normaalisti ja teki kaikki asiat, että olin purskahtaa itkuun ja koutsinkin naama venähti vähän kun tilitin tärisevällä äänellä "what would I do without you" kaulaillen samalla hämillään olevaa Paukista. Mutta sitten, myrsky nousi, niinkuin nurkissa pahaenteisesti vinkunut tuuli oli omalla kielellään vannonut.

Tässä päivässä muuta parasta on ollut uusi, valurautaisen näköinen kenkäteline, johon mahtuvat jopa kaikki meidän kengät. Saatiin myös uusi jalkalamppu, jonka valossa näin lakata kynteni pitkästä aikaa mustiksi. Söin lounaaksi pyttipannua ja päivälliseksi kalapuikkoja kermaviilikastikkeella ja perunamuusilla. Pesin pikkuisen koiran, koska se haisi pissalle, ja nauroin kun se sinkoili ja hepuloi ympäriinsä taistelupossu suussaan. Pyyhin kylpyhuoneen kaikki tasot ja järjestelin hyllyt. Imuroin lattiat, asettelin matot suoraan ja viikkasin lattialla normaalisti säilyttämäni vaatteet kaappiin. Sytytin kaikkialle kynttilöitä, yhden sellaisenkin, mihin voi laittaa päällä olevaan maljaan vettä ja eteeristä öljyä, joka tuoksuu kookokselle. Nyt taas kaikki on aika hyvin, ja aion napostella telkkarin ääressä kirsikkatomaatteja ja vihreää teetä, turvassa omalla sohvalla, myrskyn paukkuessa tunnelmallisesti ovien takana.

Tosi paha TRL-lauantai

Jokainen varmaan tietää, kuinka valokuvissa toisinaan onnistuu näyttämään kuka tahansa tosi rumalle. Julkkiksistahan näitä on vaikka kuinka paljon, esimerkkinä nyt niinkin helppo kuin Britney, josta on arkena saatu sellaisia otoksia, ettei niissä uskoisi olevan saman tsubun kuin levyjen kansissa. Normaalipainon ja terveyden kannattajana en itse ole tällaisista otoksista itsestäni kovinkaan huolissani yleensä, vaan ymmärrän kuvakulmien vääristykset ja asentojen merkitykset, mutta viime aikoina on joka paikassa tullut vastaan niin pahaa matskua että se ei voi enää olla sattumaa.

Viimeinen niitti tälle oli se, kun näin tänään kuvia kaverini häistä. Yhdestä kuvasta katsoin, että kas, joku pulska poika on pukeutunut tytöksi, mutta mitä: sehän olin minä. Ihan kauhean kiiltävä transunnaama ja normaalipainoisiin ystäviini ja muihin kuvissa esiintyviin henkilöihin verrattuna näytin noin kaksi kertaa leveämmälle. Ja tasapaksulle putkilolle, ihan sievä mekko näytti rippialballe, joka on täytetty neliöllä. Koin hurjaa tarvetta poistaa kuvista kaikki tagit ja sen jälkeen itseni Facebookista, ja sen jälkeen tappaa itseni. On kauheaa, kuinka vastenmieliselle voikaan näyttää. En mene enää minnekään ikinä tai näytä naamani tai ainakaan vartaloani missään. Syön pelkkiä salaatinlehtiä tehdessäni samalla vatsalihaksia tai punnerruksia tai haarahyppyjä.

Hyi että. Tämän lisäksi en osaa ratsastaa ja olen huono sosiaalisesti sekä muutenkin pahapäinen.

Rakas päiväkirja

Kun loggasin sisään, blogger kertoi, että tällä blogilla on "1 lukija". No, onhan se enemmän kuin 0 lukijaa. En tosin tiedä, miten sekin määritellään ja mitä se käytännössä tarkoittaa.

Onneksi joudun kirjoittamaan tästä päivästä listan, sillä tunnen oloni varsin epäjäsentyneeksi ja kirjoituskyvyttömäksi.

1. demonisen hevosen hakkaaminen ja sen turkin ajelu (vaaralliset ja typerät tekemiset, jotka tällä kertaa päättyivät kuitenkin molemmat hyvin)
2. joulutorttujen syöminen (parasta päivässä)
3. fyysinen ja psyykkinen taantumatila (ehkä pysyvä tulevaisuudessa?)
4. eläinten pukeminen toppavaatteisiin (söpöys)

Yöllä heräsin siihen, kun Punkki nukkui meidän välissä pää tyynyllä, selällään, ja pitäen käpäliään suorina alhaalla kylkiään vasten. Se näytti aivan irvokkaalle ja epämuodostuneelle ihmislapselle koristessaan siinä tyytyväisenä, enkä meinannut saada silmiäni irti siitä. Muutenkin se syö monia asioita vain siksi, että ihmisetkin syövät niitä, joten veikkaan, että myös tämä nukkumisasento on vähän kopioitu. Nykyään se myös toisinaan seisoo hurjan pitkiä aikoja pitäen käsiään alhaalla, enkä silloin voi olla kuvittelematta sille Heman-teepaitaa ja pikkuista propellilippalakkia, enkä sitä, kuinka kaikki muut äidit katsoisivat Jari-Punkkia karsaasti leikkipuistossa. Jari-Punkki on vähän karvainen ja sillä on aika pitkä naama, muttei se Jari-Punkkia tunnu haittaavan eikä se välitä, vaikka sitä siitä vähän pilkataan. Jari-Punkki tosiaan etenee lähinnä konttaamalla hurjaa vauhtia, muttei me olla nähty tarpeelliseksi puuttua siihen ja pakottaa sitä kävelemään, koska se kuitenkin voittaa kaikki tarhan juoksukilpailut. Onhan Jari-Punkki vähän erikoinen, ja tosi hyvä ottamaan suullaan kopilla kiinni kaikkia pikku herkkupaloja, mutta tärkeintä meistä on ettei se sitä itseään vaivaa. Vai mitä Jari-Punkki? Jari-Punkki? Pyydystitkö sä hiiren? Ha, kuinka moni muu penska pystyy tähän?? Hieno Jari-Punkki, duktig!

Where´s your head at?

Kaikki, joiden blogeja luen, tuntuvat olevan erinomaisella tuulella. No, minäpä en. Ja aion kertoa yhden asian, mistä tämä johtuu.

Minulla on siis siskolta peritty hevonen, jota kutsutaan tässä yhteydessä vaikka Paukapääksi, eli Paukikseksi. Paukapää on kaunis kuin kuva ja sen fysiikka on erinomainen kaikkeen temppuiluun, ja siksi se osaakin kaiken, mitä hevoselle noin ylipäätään voi opettaa. Kuitenkin Paukis ei ole oikeastaan mitenkään motivoitavissa suorittamaan minkäänlaisia ihmisen toiveita. Tässä fiktiivinen keskustelu, jonka kävimme tänään.

Nuu: "Hei Paukis, eikö olisi kiva vähän juosta?"
Paukis: (niittaa paikoilleen ja potkaisee jaloillaan satunnaisiin suuntiin) -EI.
Nuu: "Kiltti Paukis, se tekisi tädin iloiseksi?"
Paukis: -EI.
Nuu: "Paukis, täti alkaa vähän hermostua, juokse nyt" (käskevään sävyyn)
Paukis: -EI.
Nuu: "Sitten joudun vähän satuttamaan sinua. Juokse!"
Paukis: (potkii pyörien samalla) -EI.
Nuu: "Saat karkkia?"
Paukis: "-EI.
Nuu: "Sitten hakkaan sut verille?"
Paukis: -EI. (potkaisee ohi kulkevan tädin hampaat kurkkuun ihan vain näytösluontoisesti ohimennen)
Nuu: "No mitä me sitten Paukis tehdään?"
Paukis: -EI.
Nuu: "Et saa ruokaa viikkoon ja laitan sinut katsomaan kun kidutan kuoliaaksi kaikki rakkaasi, joko juokset?"
Paukis: (silmää räpäyttämättä) -EI.

Nuu kihisee raivosta, Paukis ei tee mitään, kunnes yhtäkkiä tuosta vain tekee pätkän liitoravia, sen jälkeen hiukan lisättyä, nostaa laukan ja vaihtaa sarjassa; kunnes jossain kohtaa se ottaa taas umpimielisen ilmeen ja hokee ainoaa sanaa, minkä se osaa: EI.

On tänään tapahtunut muutakin. Söin sushia lounaaksi ja avasin vahingossa työkaverini huoneen oven, kun se vaihtoi vaatetta.