maanantai 26. syyskuuta 2011

Fear turns into adrenaline

Minä pidin koulussa geometriasta. Tykkäsin laskea kappaleiden tilavuuksia, niiden joidenkin sivujen tai muunlaisten mittojen pituuksia, selvitellä monimutkaisista kuvioista aina vain lisää, kunnes sain riittävästi tietoa juuri sen kysytyn asian laskemiseen. Kaikkeen oli kaava, se oli mukavaa, ja muistin ne aina ulkoa, koska ne jotenkin tekivät mielestäni järkeä. Pidin erityisen paljon myös derivoinnista, ja vinkaisin äsken ääneen järkytyksestä, kun en enää muista, miten se meni. Muistan vain, että siinäkin oli säännöt, kun teki jotain niin sai vastauksen. Silti ehkä suurin matemaattinen rakkauteni oli yhtälöt, tiedättehän ne, joista selvitetään yleensä x, toisinaan y tai jopa z. Niissä termejä siirrellään yhtäläisyysmerkin puolelta toiselle, niitä kerrotaan tai jaetaan, kunnes vasemmalla puolella on jäljellä vain haettu termi ja oikealla puolella vastaus.

Toisaalta pidin myös ruotsin epäsäännöllisistä verbeistä, koska ne rehellisesti piti opetella ulkoa. Niistä oli aina kokeita, ja okei, olin tosi haka ruotsissa muutenkin, mutta etenkin epäsäännöllisissä verbeissä, niissäkin on se tietty logiikka osassa ja osa vain on helppo muistaa. Rakastin myös säännöllisten verbien taivutuskategorioita, joiden avulla pystyi taivuttamaan minkä vain verbin.

Välillä aina, kun mietin näitä juttuja, huomaan olevani aika neuroottinen. Ehkä tähän samaan johdonmukaisuuden kaipuuseen kuuluu se, että välillä mua hirvittää jotenkin ihan kamalasti se asia, ettei ihmisten reaktiota voi koskaan tietää. Koskaan ei tiedä, mistä ne suuttuu, paljonko ne jaksaa syödä tai onko ne nukkuneet tarpeeksi. Jos niille sanoo jotain, ne voivat vastata ihan mitä tahansa. Ihan mitä tahansa. Sellainen on hermostuttavaa.

Näin tänään kotihoodieni paikallisen piritorin tuntumissa yhden pojan, joka tuli aikoinaan yläasteelle siihen kouluun missä olin. Se tuli kesken lukukauden, sillä oli surulliset ja kauniit silmät, vähän pidempi kihartuva tukka, mutta se näytti jotenkin kovin vanhentuneelle jo silloin, vaikka se kyllä oli meidän muiden ikäinen. Nyt se joi silmät sumeina kaljaa, maanantaina iltapäivällä, sen posket olivat lilertävän aknen peitossa ja vaatteet likaiset.

6 kommenttia:

Kesäminkki kirjoitti...

mäkin, MÄKIN! just yhtälöistä ja epäsäännöllisistä verbeistä IHAN VITUSTI! mut eihän sitä sillon voinut sanoa vaikka näkyihän se, ja sitten olikin jo hikke vaikka minkäs teet kun vaan osas kun just niissä _oli järkee_.

toi on oudolla tavalla tosi viiltävää kun näkee jonkun edes etäisesti tutun tosi rappiolla. mä menin jotenkin ihan jengalle kun aikanaan luin mun vanhan yläasteen musaryhmäläisen pojan kuolleen kamaan jotain parikybäsenä. älytöntä haaskuuta.

Kesäminkki kirjoitti...

ai ja piti viel sanoa, että toivoin tosi kovasti että täällä olis päivitys, nipistin silmätkin vähän kiinni - ja jee! olikin <3

Lilith kirjoitti...

Koska tää on paljon tärkeempää kuin ajallaan töihin meno, haluan kertoa että derivaatta menee näin:
Yhtälön 3x^2+2 derivaatta on 6x(koska vakion derivaatta on nolla!). En osaa enää derivoida potenssitonta muuttujaa. En tajua että miksi en.

nuunis kirjoitti...

niissä juurikin on järkee, vaikka kieltämättä tosiaan ei voinut tunnustaa rakkauttaan niihin koska olisi ehkä saanut nekkuun. ja kauhee juttu toi :(

kiitos lilith! just noinhan se logiikka menee, tää oli parasta tässä päivässä. järjestetäänköhän jossain derivointikursseja? mä niin haluisin sellaselle.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista. Koska nämä on taas juuri ne asiat joissa mä en ikinä ollut hyvä. Yhtälöitten ratkaisu, epäsäännölliset verbit tai "tuiki, tuiki tähtönen" nokkahuilulla.

Koska kaava on niin järjettömän tiukka -yksikin huti ja koko homma on pilalla- noi kaikki oli mulle ihan kärsimystä.

Sen sijaan kaikki humanistiset aineet, "epäilemättä kuitenkin toisaalta..."- mahdollisuuksineen on just hyviä :)

-Zak-

nuunis kirjoitti...

onkohan nää zäkmän just niitä jotka jakaa ihmiset kahtia? mun mielestä meinaa oli kanssa kerrassaan mahtavaa, kun saatiin opetella finlandia-hymni nokkiksella! :D