torstai 10. maaliskuuta 2011

HILJAA

Mun huumorivitseistä suuri osa perustuu toistoon. Kun kerran sanoo jonkun hauskan jutun, käytän sitä aina mahdollisimman usein, jotta muistan sen ja kaikki muutkin oppivat, että tämä oli se, jonka kohdalla pitää nauraa. Nämä hokemat, juuri tästä toistosta suurelti osin johtuen, leviävät myös kaveri- ja tuttavapiiriin, tahtoivat ne sitä tai eivät. Useimmiten olen ylpeä siitä, että olen saanut tartutettua jonkun "mun" läpän eteenpäin, mutta toisinaanhan se myös vituttaa, jos joku pöllii jonkun jutun, ja tiedän, että sitä käytetään sellaisella foorumilla, että en koskaan saa siitä kredittejä. Kukaan ei mieti että onpa se Nuu ihan saatanan hauska, siis tää on sen keksimä juttu! Sana "huumorivitsi" on muuten kuultu Mierolaiselta, se ei ole lainkaan omani mutta olen siihen hyvin ihastunut, ja jos joku käyttäessäni sitä siihen ihastuu ottaen sen puheeksi, niin kerron että alunperin kuulin sen ystävältäni. Kuka muuten on aloittanut sen blogeissa ennen niin yleisen lauseiden keskenlopettamisen kirjainyhdistelmällä ..ÄH? Sitä minä en tiedä, ja sanon, että opin sen Blogistaniassa. Veikkaan, että Mogulilla saattaa olla sormensa pelissä, tai Harmaa Hatulla. Luin eilen muuten hassun vitsin City-lehdestä: Kuinka monta basistia tarvitaan vaihtamaan lamppu? Viisi, joista yksi vaihtaa lampun ja neljä pidättelee valokeilaan ryysivää kitaristia.

Nyt saatana lopetan koska ei tämä ole mikään hupitunti.

Mulla ei meinaa olla aikaa tehdä mitään kivaa tarpeeksi kauaa. Kerkeän aina rämpäyttää Paulista pari sointua ennenkuin on pakko ripustaa pyykit tai pasta on kypsää, enkä saa soittaa sitä yhtä kauan kuin Bryan Adams kesällä -69, vaikka haluaisin. Ja sitten pitääkin jo mennä nukkumaan tai kuorimaan ihoa, että voi taas meikata töihin, koska se kiinnostaa aivan vitusti. Musta on tullut kauhean äkäinen. Eilen rikoin pöytäpuhelimeni töissä, kun jonkun typerän puhelun päätteeksi hakkasin sitä yksikköä, missä näppäimet on, luurilla niin kovaa, ettei se luurin alla oleva katkaisin enää joka kerran nouse sieltä väännyttyään jotenkin. Klemmarilla sen saa sieltä, mutta tilasin silti pokerinaamalla uuden puhelimen, enkä maininnut mitään vihanhallintaongelmani yhteydestä sen rikkoutumiseen. Ei ole kauaakaan, kun raivotessani astuin vahingossa hiiren johdolle ja se lensi seinään mennen tietysti paskaksi. Koskakohan näitä aletaan vähentää mun palkasta? Mitä kannattaa ehdottomasti rikkoa ennen sitä, ehdotuksia?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on samoja ongelmia. Mä pelkään, että joku päivä pistän paskaksi jonkun IHMISEN. Niitä ei kai voi tilata?

We should get together.

- P

nuunis kirjoitti...

tehdään viharikoksia yhdessä! ja karataan meksikoon!

Kesäminkki kirjoitti...

YLEISPUHELU!
joo todellakin, mua myös vituttaa läpänpöllijät ja siis nimenomaan sellaiset, jotka ottavat kredut hauskuuksista itselleen edes asiaa kahdesti pohtimatta. että ollaanpa nyt reiluja ja a) keksitään omat hauskat jutut itse tai b) muistetaan sitten mainita että ketä tästä lystinpidosta on kiittäminen. ei ollenkaan pikkumaista mielestäni tämä. mä luulen, että ÄH-läpän jäljet johtavat jonnekin aikaan, jossa mm. eräs saara ja harmaa hattu ja sanna saatana ja ketä näitä nyt oli niin toimittivat hauskaa luettavaksemme. mutta voin toki olla väärässäkÄH.

mulla on kiukku tehnyt tilaa tällaselle niiskuttavalle apatialle, ja ottaisin raivon kyllä koska tahansa tilalle, on se sen verran dynaaminen tila. mutta ehkäpä nämäkin tasoittuvat tässä vielä, asioiden sykleillessä keskenänsä ja itseksensä.

Mierolainen kirjoitti...

Mua ärsyttää kanssa ihan suunnattomasti se sellainen varastelu ja toisen spottivalossa seisoskelu. Jos ei meinaa keksiä niitä omia juttuja, niin siteeratkaa sitten edes jotain aivottomien kansallisomaisuuksia. KYLÄ LÄHTEE!

Mä veikkaisin kanssa ton ÄH´in juontavan juurensa Harmaa Hattuun. Se vasta olikin hauska! Varsinkin ne setit missä aina lopussa yhtäkkiä ihmiset räjähteli ja kaikkea muutakin sellaista.

Huumorivitsi muuten tulee yhdeltä mun duunikaverilta alunperin, ja se tulee kysymysmuodossa: "Oliks tää nyt sellainen huumorivitsi?"

nuunis kirjoitti...

joo miero, sähän bloggasit kanssa just vähän samasta asiasta, ja siitä mä tähän lopullisesti innostuinkin.

haha minkki, YLEISPUHELU on hyvä sana, vaikka se olikin ehkä enempi paniikkinillityspuhelu sit lopultÄH