maanantai 14. maaliskuuta 2011

He's acting suspiciously

Tänään oli paranoidien darrojen riemuvoitto osaltani. Ainakin top 4 -tasoa, olin duunissa niin säikky, että väijyin huoneessani enkä meinannut uskaltaa hakea edes mehua. Lähettelin meileissä pelkästään vääriä liitteitä ja sain puistatuksia. En tajua, miksi aina duunin bileissä pitää juoda isojen poikien kanssa, koska siihen liittyy niin paljon riskejä, ettei niitä vaan kannattaisi ottaa. Ei siitä sitten sen enempää.

En tajua, miksi aika kuluu juuri nyt niin hitaasti. Tai jotenkin hyvin oudosti aika tuntuu kuluvan, mutta silti tulevaisuudessa olevat hommat eivät lähene samaa tahtia, vaikka periaatteessa sen ei pitäisi olla mahdollista edes.

On masentavaa, kun jotkut ihmiset kommentoivat johonkin tarinoihin ihan vääriä juttuja, varsinkin jos niiden luulisi osaavan sanoa niitä oikeita. Toisaalta, onhan se virkistävää, että kuulee myös niitä toisia näkökulmia, koska ainahan itse on vähemmän tai enemmän jumissa omiinsa.

Pakko muuten sanoa yksi hyvä juttu, ja se oli juuri noiden ekan kappaleen bileiden brunssi. Siellä oli pilkottuja hedelmiä ja kuorrutettuja cupcakeja, ja oikea dj, joka jotenkin osasi soittaa kauheat määrät sellaisia biisejä, jotka tekivät mun fiiliksestä hyvemmän. Toinen homma, mitä aina yhden duunikaverin kanssa fiilistellään, on aulabaarit, joissa joku soittaa flyygeliä. Jotenkin siinä, että joku taiteilija on siellä viihdyttämässä, on jotakin aivan tavattoman hienoa. Duunikaveri kertoi, että se usein tekee niin, että se vielä toivoo niiltä kappaleita. Olisinpa sellaisessa aulabaarissa nyt, olisipa se flyygeli musta ja soittaisipa se Frank Sinatran New York, New Yorkin.

Ei kommentteja: