Day 16 A song that you used to love but now hate

Nää kysymykset on ollut jo niin monesti peräkanaa niin vaikeita, etten jaksa enää. Tunnen itseni tyhmäksi jonkun meemin takia, ja sillä tavalla yhdentekeväksi; eikö tosiaan ole tapahtunut mitään sellaista, mitä tässä kysytään, vai onko muistini vain säälittävän surkea? Itsesäälihän kannattaa aina.

Tähän itse asiassa mulla oli jo yksi valmiina, muistan täsmälleen sen tilanteen ja kaikki, mutten muista mikä vittu sen biisin nimi oli tai miten se edes menee. Se oli joka tapauksessa joku sen hetken suosituin, diskoteekeissä tiuhaan soitettu musiikkikappale, joka ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sellainen, jonka tahtiin oli tullut kerran jos toisenkin pistettyä jalalla koreasti eikä se ärsyttänyt ihan saatanasti, siis ennen erästä tapahtumaa.

Opiskelin tuolloin siinä koulussa, josta valmistuin nyt keväällä. Olin siis köyhä opiskelija, joten kun koulukaverini kysyi minulta, haluaisinko tulla avustajaksi yhden suositun suomalaisen telenovelan kuvauksiin, vastasin empimättä kyllä. Studiolla kuvauksiin kuului yleensä istua kahvilassa, ja jos oli onnenpekka, sai lasillisen kaakaota ja pullankin. Joskus kuvattiin satamassa, jossa piti tepastella ja pysähdellä tietyn kuvion mukaan matkalaukku kädessä. Sitten oli tämä yksi kohtaus.

Oltiin tällä kertaa kuvaamassa yhdessä yökerhossa. Päivä alkoi aikaisin aamulla, ja muistan kuinka kieroon bilegeareitani katsottiin aamujunassa. Kuvaukset alkoivat tyyppivikansa mukaisesti vähän myöhässä, ja muistaakseni kuusi tuntia vedettiin samalla kaavalla: tätä biisiä, jota en muista, soitettiin noin 10 sekuntia, jonka jälkeen tanssimista piti jatkaa samaan rytmiin joitain minuutteja. Sitten stop, sama keissi, stop, sama keissi, stop, sama keissi. Jossain kohtaa oli ehkä parin tunnin tauko, kun meitä ei tarvittu siihen kohtaukseen, ja sitten aloitettiin taas se 10 minuuttia musiikkia, tanssia päässä säilyvän biitin tahtiin, stop, ja eikun uudestaan taas. Yhdessä toisessa kohtauksessa sain seistä myös baaritiskillä näyttelijöiden vieressä, ja mummuni oli tunnistanut mut telkkarissa ja ihastunut ikihyviksi, kun lempisarjassa näkyi lapsenlapsi. Siinä baaritiskilläkin päässä soi se sama biitti, ja luulen, että tosiaan kesti vuosia saada se pois päästä, joten en ala edes kaivelemaan muistiani pahemmin, koska se voisi päättyä huonosti.