maanantai 6. heinäkuuta 2009

Look What The Cat Dragged In

Viime perjantain käytin töissä Bret Michaelsin kuvien googlaamiseen. Mun mieleen se on vähän kummallisen ja väsähtäneen sekä turhan feminiinisen näköinen, mutta onhan se nyt nuorempana ollut aika namia; TJEU. Ja on se röökinvetäminen vaan coolia, kuten tästäkin kuvasta kaikki voimme näkemällä todeta. Eilinen Rock of Loven jakso oli ihan mahdottoman hieno; luulin ettei toissajaksoista rullaluistelubätleä voisi mitenkään panna paremmaksi, mutta kyllä mutajenkkifutis löi senkin laudalta. Varsinkin suunnilleen 120-senttinen Daisy oli aivan mahtava sutiessaan mudassa, sylkiessään mutaa ja taklatessaan silikonisella raivolla muita pimuja pitkin seiniä. Muta on muutenkin hieno elementti, harmi että siihen liittyy usein kylmyys. Tavallaan mua houkuttaisi kamalasti päästä Roskildeen ihan sikamaisena mutavuonna, koska luulen, että olisin siitä salaa innoissani. Jos siis ei olisi liian kylmä, koska silloin se alkaa kyllä nopeasti harmittaa. Nyt alkoi kyllä tehdä mieli vähän mutakakkua vaniljajäätelöllä, mutta kuten joka maanantai, olen taas laihiksella. Mun pitäisi varmaan printata kuva juuri ton saman Daisyn vyötäröstä ja katsoa sitä joka kerta kun meinaan syödä, on meinaa aika mieleisen näköinen.

Oikeastaan ei ole muuta sanottavaa. Viikonloppu oli ihan sikamaisen tylsä, koska kaikki mun yhden käden sormilla laskettavat kaverit olivat jossain. Toisaalta oli tosi kivaa vaan katsoa telkkaria, syödä ja harrastaa seksiä, koska mitään muuta kuin noita en tehnytkään. Harmitti, kun aurinko ei paistanut, koska olisi paljon kivempi olla vielä ruskeampi, jopa niin paljon kivempi, että olisin valmis tuhlaamaan kokonaisia päiviä auringossa lojumiseen. Ostin myös niin siistin topin, että on pakko päästä pian baariin.

4 kommenttia:

O. kirjoitti...

Mulla on tänään pitkähihainen villapaita ja mielestäni huhut kesästä ovat vahvasti liioiteltuja.

Jääkaappini ovessa oli joskus taannoin Penelope Cruzin kuva. Se toimi, mutta hävisi muutossa :(

nuunis kirjoitti...

mä aion ehdottomasti kokeilla tota jonkun timmin kuvaa jääkaapissa, koska jotain on nyt tehtävä.

tänäänkään ei muuten oo kesä. mulla on varpaat ihan jäässä?? what is this crazy madness, lasken kyllä sen varaan et ens vkolla on aivan helmi keli, kun mulla on taas lomaviikko.

Kesäminkki kirjoitti...

ooo nam nuori bret <3 mutta miksi mä toistuvasti unohdan katsoa rock of loven, miksi?!

mä olisin mieluummin harrastanut seksiä kuin ollut mun kanssa viime viikonloppuna.
ei muuta.

nuunis kirjoitti...

vitsi mä oon jotenkin taantunut, koska mun piti lukea kai viidesti toi minkin tokavika lause, ennenkuin tajusin.

ja nuori bret tosiaan <3