torstai 9. heinäkuuta 2009

Let's have some fun, this beat is sick

Näin eilen ehkä liikuttavimman kirjoitusvirheen ikinä; joku oli kirjoittanut erään paikan nimen näin: JÄRVEMPÄÄ. Oikeasti. Eikö se todella tiennyt, ettei se mene noin? Eikö se koskaan ole nähnyt sitä lukevan jossain kyltissä oikein, koska sellaisistahan sanat jäävät näkömuistiin? Eikö se ajattele sitä sanana, jossa järvi on omistusmuodossa, eli järven? Mua olisi kiinnostanut ehkä tietää, millainen ihminen kirjoittaa näin, voiko olla muuten normaali, vaikka tekee tällaista. Miksi jotkut ihmiset ei arvosta oikeinkirjoitusta? Miksi mä arvostan sitä niin paljon?

Andy McCoy puhuu muuten tosi jännästi. Onneksi toi mainos tulee aika usein Novalta, joka on ainoa radiokanava, joka täällä skutsissa kuuluu, sillä myös epämieluisaa kuultavaa soitetaan ihan toistuvasti. Se euroviisuvoittobiisi on muuten tosi vituttava, tekisi mieli hyppiä niiden säkkipillien tai minkä lie huuliharppujen tahtiin lasinsiruissa paljain jaloin. Lisäksi joidenkin vuosikymmenten kultaisimmat veisut, kuten AHA:n Take on Me ja kenen-se-nyt-on Maria Magdalena ovat sellaisia, ettei niitä kyllä ole hyväksi ihmiselle kuulla neljää kertaa joka päivä. Pahinta kaikista on ehkä kuitenkin Lauri Tähkä, joka soi myös vitun monta kertaa päivässä. Yhteen henkilökohtaisen lopun lähelläolohetkeen Tähkän Lauri liittyy myös läheisesti. Muistan, kun Panun kanssa olimme eräänä vuonna Ankkarockissa. Oli kauhea darra, paska keli, bisse loppunut hanoista, ja kun vihdoin pääsimme Jalluteltalle, alkoi viereisellä lavalla soittaa kuka muukaan kuin Lauri Tähkä, jota fiittaamassa oli Elastinen. Muistan vaihtaneeni Panun kanssa pelonsekaisen katseen, ja jos oltaisiin jouduttu odottamaan drinksuja yli kahden biisin verran, olisi ollut pakko kaatua maahan kurkkuaan kynsien ja vaahtoa suusta purskuttaen. Oli ihan pakko vetää kännit taas sinä päivänä.

Täällä käy muuten tosi lyhyitä ihmisiä. Musta tuntuu, että tällä viikolla ehkä kaksi miestä on ollut mun pituisia tai pidempiä, mutta sen sijaan olen tavannut useita itseäni päätä lyhyempiä henkilöitä, ja pari jotka ovat sellaisia kainaloon asti. Onkohan täällä vedessä jotain? Saan siitä tietysti sellaisen vastareaktion, että on pakko laittaa aina vähintään kymmenen sentin korot, jotta olen vielä pidempi kuin ne. Toisaalta se on ihan hauskaa, vähän kuin olisi joutunut pygmimaahan tai Korvatunturille.

9 kommenttia:

Mari Koo kirjoitti...

Mun isä vois kirjoittaa Järvempää. Sillä on lukihäiriö ja se ei vaan hahmota sanoja ja niiden taivutuksia samalla tavalla kuin me muut. Tästä on tietysti saatu monta hupaisaa hetkeä perheen parissa, kun on tavailtu esim isän kirjoittamia kalenterimerkintöjä :)

Unknown kirjoitti...

Onneksi sä päivit, mulla on tosi tylsää duunissa. Olet päivieni ilo!

Musta oikeinkirjotusta upeempaa on tahallinen väärinkirjoitus. Se on ehkä melkein parasta.

nuunis kirjoitti...

okei, totta, jos on lukihäiriö niin näitä voi tulla. sama juttu kun suomenruotsalaiset ei useimmiten osaa kirjoittaa oikein etenkään kaksoiskonsonantteja tai -vokaaleja. tässä kohtaa en ollut lainkaan aukoton kyllä, koska noissa em. tapauksissa tilanne on aivan eri.

o., mulla on kanssa niin tylsää et on pakko jotain näpyttää, jotta näyttäisi siltä et tekee ees herranjumala jotain. oispa vaan enemmän askaa.

Unknown kirjoitti...

Mulla on projekti että otan kynsi lakka pullon mukaan joku päivä ja lakkaan kynnet. Mutta oon aina aamulla niin kiireinen että unohdan!

nuunis kirjoitti...

kynsien lakkaaminen duunissa on suositeltavaa. mä en missään muussa ympäristössä jaksa pysyä paikallani niin kauaa, että ne ehtii kuivua. mulla tää on taas toteutunut niin, että mulla on tällä hetkellä laukussa _kolme_ eri kynsi lakka pulloa, ja ne kolisee ikävästi ja vituttaa muutenkin.

Unknown kirjoitti...

Lisäksi tiedätkö kesällä on vielä pahempaa olla duunissa, kun ihan vaan vähän tylsistyneenä menee net-a-porterin sivuille ja huomaa että siellä on alet ja ne 500 euron kengät on hei tosi halvat kun ne on -30%...not.

nimim. tämäkin päivä miinuksella.

Ehkä mä pakkaan huomattavan määrän kynsi lakka pulloja laukkuun huomiseksi.

panu kirjoitti...

Se on Sandran se biisi.'

tätä lukiessani ajattelin, että ois tavallaan kiva mennä sun kaa Ankkarokkiin kostoksi Tuskasta. Onhan siellä sentään New york Dolls ja jotain. Mutta tuskin mulla on rahaa.

Olipas aneeminen kommentti.

Kesäminkki kirjoitti...

järvempää <3 mulle tuli heti mieleen, että siinä on yritetty komparatiivia sanasta järvi (järvempi, järvin) ja siitä sitten partitiivi: järvempää. mitä se sitten tarkoittaisi, siihen en osaa vastata.

herranjumala, pelkkä ajatuskin lauri tähkästä laittaa veret norumaan mun korvista. ja silmistä. ja nenästä, silleen että näytän ihan sille heroesin meksikolaispirkolle, tiedättekö?

voi joo, ja laitetaan korot! laitetaan, laitetaanhan? LAITETAAN!

Mierolainen kirjoitti...

Mä ajattelin ihan samoin kuin Minkki Minkkinen! En tosin tietenkään osannut niitä hienoja termejä mutta siis komparatiivin partitiivi oli haussa.