lauantai 25. lokakuuta 2008

The only thing that looks good on me is Heidi Klum

Otsikko on törkeän suoraa plagiaattia Kesäminkiltä.

Maanantaista perjantaihin olin töissä. Sitten tänään aamulla heräsin vain siksi, että huomasin olevani kipeä. Sillä tavalla flunssassa, että jokaikistä lihasta särkee kuin ne olisivat itse Luciferin liekeissä ja kurkku on niin hellä, että ajatuskin nielaisemisesta saa melkein purskahtamaan itkuun. Siispä jouduin pyytämään koutsia ridaamaan itse valkealla ratsullani, ja veikkaan, että huomenna tilanne on ihan sama, eli muuttumaton eli stabiili. Toisaalta se ei sinänsä harmita, sillä se ei todellakaan tee yhtään huonoa valkealle ratsulle, vaan päin vastoin se saa taas ottaa hatun päästään, lusikan kauniiseen käteen ja myös muilla tavoin nöyrtymään hiukan enemmän ihmisen komentoon.

Tänään kehuja on kerännyt teepaitani, jossa mitä ilmeisimmin Heidi Klum näyttää fäkkiä. Kieltämättä se on sairaan hieno, eikä vähiten siksi, että Minkillä on samanmoinen ja meillähän on paras maku tietenkin. Tämä on muuten tehty aika pienille pojille, sillä tämä M-koko kiristää aika hyvin paitsi tisseistä myös haukkareista; toisaalta pituus on erinomaisen hyvä. Olen siis keskiverron mediumpojan kokoinen. Ruotsissa käyn myös aina miesten vessoissa, koska koen olevani yhtä nätti kuin keskivertohåkan, ja eikö vain, että tämä teepaitajuttu nyt vain todistaa sitä lisää. Her name was Lola..

Vaikka on jo toinen viikonloppu ihan vain kotona, en koe minkäänlaista vipatusta menojalan paikkeilla. Toisaalta, en ole ihan varma, kumpi näistä on se menojalka (enkä sen puoleen mikä hampaista onkaan se kahvihammas), mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.

PS. Ei haittaa, että työkaverit on keksineet, että kahdestakympistä mä soitan toisille työkavereille niiden työhuoneisiin sisäpuheluita ja kyselen niiltä niiden toisten keksimiä outoja kysymyksiä. Tätä sanoisin jo helpoksi rahaksi.

3 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Paranehan pian! Kipeänä on älyttömän tylsää.

Mun selvä viikonloppu on tähän mennessä ollut torstaina naamat, perjantaina kotona, eilen taas naamat. Ei ihan täysin mennyt oikein.

Millaisia ne oudot kysymykset on joita sä esität helpolla rahalla?

Kesäminkki kirjoitti...

ohoo, mullakin on ollut koko viikonlopun heidi päällä ja se on saanut kovasti kehuja kaikilta tahoilta. onhan se kuuma kuin fan ja tekee mustakin sellaisen.

mä olin turussa pikkujouluissa ja olen nyt enemmän sekaisin kuin kenties koskaan elämässäni. eikä ole mitään tietoa, milloin tämä sekavuus loppuu. ehkei koskaan? voi paska.

nuunis kirjoitti...

en voi kertoa niitä kysymyksiä. hauskinta niissä on kai se, että ne on inside sillä tavalla, etten mä tajua ja se tekee niistä sellaisia, että niistä kannattaa maksaa. noin niinkun vertauskuvallisesti.