Toisinaan tuntuu sille, että muistan mistä kaikessa onkaan kyse. Soitan kitaraa, silittelen sen kaunista juovikasta sunburstin väristä pintaa ja rakastan kielten vinkunaa sormien liukuessa soinnusta toiseen. Päästän ihmiset bussijonossa hymyillen ennen itseäni, ja kiitän bussikuskia reippaalla äänellä poisjäädessäni. Soitan ihanille ystäville, joskus muuten vain ja joskun kutsun niitä meille juomaan skumppaa ja syömään leivoksia. Leikin Punkin kanssa "Punkki yksin läpi"-leikkiä ja taputtelen sen paljasta masua hellästi. Kyselen Pörriltä sen skeittihommista ja tekstailen (tai oikeasti WhattsAppaan) sille sydämiä muuten vain. En ota itseeni yhden leuattoman nirppanokan heitoista, jolloin se heittelykin loppuu. Laitan paljon hajuvettä, tällä hetkellä Dolce & Gabbanan Light Blueta ja hymyilen tuoksun tullessa nenääni tuulen heilauttaessa hiuksiani.
Sitten on niin, etten jaksakaan soittaa enää kitaraa. Kitaratunnin aikana Punkki on pilkkonut keräyspahvit silpuksi ympäri kämppää. Kukaan ei tule kylään, vaikka leivoinkin. Pörri valittaa, että olen kauhean kärttyinen. Mikään ruoka ei onnistu, en jaksa suunnitella kokkauksia yhtään joten aina jokin aines puuttuu. Bussissa on talvitakissa liian kuuma.
Äsken kokkasin ihanaa tulista kasviscouscousia, ja kuuntelin Trainin biisiä Drive By. Se soi tehona Ylex:llä, ja on jäänyt looppaamaan päähäni. Yllätyin, kun Spotifysta selvisi, että tietyssä korniudessaan aivan killeri Drops of Jupiter on saman bändin! Joka tapauksessa, tosta tulee mieleen kesä. Sellainen yksinkertainen, helppo, lunki, joka saa pikkuisen jammaamaan salaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti