Noniin. Nythän on lähinnä kylmä. Tähän asti on lähinnä puhuttu presidentinvaaleista, ja nyt kun se on hetkeksi tauonnut niin ehdin jo unohtaa, että se äänestyspäivähän on jo huomenna! Onneksi, koska niihin keskusteluihin ei olisi yhtään väliksi palata. Ja huomennakin on vielä kovahko pakkanen sekä aina löytyy pallopäitä kaahailemaan, ajelemaan ojaan ja kuvaamaan koko ketjukolarin kännykkävideoksi Youtubeen.
Näillä kylmillä keleillä olen edelleen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, ettei nykyisessä kämpässäni vedä tai ole edes kylmä. Vanhassa kämpässä tukka vaan hulmusi tuulessa ja sisätiloissa putoili lumihiutaleita.
Kelasin sellaista, että joskus kun juhannus ei pilaa mun synttäreitä ajankohdallaan sellaisiksi, että kukaan ei tule niihin, voisin laittaa lahjatoiveeksi yhden skumppalasin vierasta kohden. Olen aikojen saatossa rikkonut yhtä lukuunottamatta kaikki skumppalasini, joten uusille olisi tarvetta, ja eikö olisi aivan fantastinen idea että jokainen niistä olisi erilainen? Se myös poistaisi lahjan ideoimisahdistuksen, jokaiselle olisi sopiva hintaluokka kirpparin kymmenistä senteistä varmasti yläkatottomaan design-kamaan. Sitten ei haittaisi, vaikka niitä menisi rikki, koska ei olisi väliksi vaikka sen sarjan valmistus olisi lopetettu. Jokainen tunnistaisi juhlissa oman lasinsa. Mahtavaa.
EDIT: Mulla on taas kauheeta kirjoituskammoa, mutta taistelen sitä vastaan sallimalla itseni kirjoittaa mitä vain, ei haittaa, päästä se ulos, hienoa! Vähän niinkuin joku lapsi piirtää pöytäänkin mut sitä pitää vaan kehua. Ei mitään kritiikkiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mulla on kotona 17 astetta lämmintä ja nukun täysissä pukeissa kahden peiton alla. kasvoja pyyhkii arktinen viima, vaikka oon taas jesaroinut ikkunanpokatkin.
skumppakestit on hyvä idea, mä ainakin tuun! voin pölliä sulle ravintolasta vaikka koko setin, oon näemmä taantunut opiskelijan tasolle ton suhteen ja saanut kleptomaanin urani hyvin alulle.
kirjoituskammo on äsyristä. mä kyllä kirjoittaisin, mutta mulle ei tapahdu nykyään mitään eikä mulla ole yhtään ajatustakaan päässä.
hihih, sanavahvistus on kuin jokin suomenruotsalainen kukkanen: linnatti.
minkki, JUST tosta mä puhun! ihan järkyttävää millasiks voi lämpötilat sisätiloissa mennä! tsemppiä :(
heh, mun synttärit on tänä kesänä juhannuspäivän jälkeisenä päivänä, joten veikkaanpa, että jengi on pitkin maita ja mantuja sillon vielä.
tuoppien ja muiden tamineiden pölliminen baarista on kyllä niin vanha kunnon, et oikein hymyilytti :) ihana!
Lähetä kommentti