All the pretty horses

Kuten Minkkikin bloggasi, niin loma ja kesä tosiaan ovat omituisia. Joinain hetkinä on ihan kauhean ihanaa. Kun vietettiin Pörrin kanssa vuosipäivää käymällä leffassa, syöden ja pedissä, ei sen täydellisempää päivää olisi voinut olla. Ensimmäinen ilta Bulgariassa matkalla aivan yksin, kun menin rannalle, jossa tuulen ja auringon suhde oli juuri täydellinen ja vieressä kiharatukkaiset pojat soittivat kitaraa, joka kuulosti samalle kuin hiekka tuntui. Samaisella reissulla lounaat, joilla söin vain kadulta ostettuja hedelmiä, joiden kaikkien nimiä en edes tiennyt, ja join pinseteillä avaamastani pullosta paikallista olutta. Lounastauot puistossa Panun kanssa, istuen kynähameessa viltin päällä, kadehtien reilaajia ja hippejä. Pinkin keikka, jonka jälkeen kämmeniä kihelmöi aplodeeraamisesta, kuin niiden ihon alla olisi kuhisemalla muurahaisia tai jotain matoja vaikka, ja kurkku oli karhea kiljumisesta. Landella makoilu vailla mitään tietoisuutta ulkonäöstä, juoden skumppaa ja lukien Mötley Crüe -aiheisia kirjoja, ja sitten sauna, joka tuoksuu koivunlehdille ja puut paukkuvat kiukaan alla. Aamun ensimmäinen mimosa, joka virkistää kuin kahvi työaamuna, paitsi paljon hauskemmalla tavalla.

Toisina hetkinä ei ole niin ihanaa. Joskus tosiaan tuntuu sille, että kaikki ovat jossain muualla, ja vaikkeivät olisikaan, se silti tuntuu jotenkin sille, eikä siksi niille tule soittaneeksi. Syntymäpäivänäni istuin yksin kotona, koska kaikki feidasivat, ja moni vielä samana päivänä, joten tunsin itseni hyvin, hyvin surulliseksi ja yksinäiseksi ja itkeskelin synttäritarjottavien keskellä juoden itseni varsin vankkaan humalaan. Päivät, joina ei vain tapahdu mitään, ja joista kokee huonoa omaatuntoa, koska nyt on lämpimin kesä tsiljoonaan vuoteen ja pitää nauttoa ja tehdä siitä ikimuistoinen, kun vain haluaa nukkua päikkärit. Kun autooni murtauduttiin parin kuukauden sisällä toistuvasti, ja meidän kerrostalopihan puutarhakalusteita oli heitelty yöllä kananmunilla, joka on sitäpaitsi aika sarjakuvamaista mutta vain naurettavalla tavalla.

Jotenkin viime viikot fiilis on tuntunut aika haikealle. En osaa tarkemmin sanoa miksi, enkä oikeasti tiedäkään, eikä sillä kai ole väliäkään. Kaipaisin jotain aivan megamahtavaa tapahtumaa, jossa olisi pitkän aikaa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla tosi hauskaa, eikä seuraavana päivänä olisi kamalaa oloa. Ehkä Ankkarockin lauantai on sellainen.