Miettikää, olen firman bileistä jo nyt kotona. Meillä oli aivan yliveto, osittain munkin suunnittelema käytännön tekemisen ohjelma, jonka yhteydessä oleva kilpailu tietenkin voitettiin. Siispä lopetin illan kävelemällä öisen Helsingin halki Landonin shampanjapullo kädessäni, pukeutuneena Crazy Madnessin rumpalin näköiseksi. Oli hurjan hauskaa, mutta silti päätin lähteä kotiin baarin sijasta, vaikka viina olisi ollut ilmaista. Ei vain tehnyt mieli olla niiden kanssa, vaikka ne on ok. Mä haluan valita, kenen kanssa olen. Omalta steissiltä kävelin jonkun verran matkaa kotiin, olisin halunnut soittaa HIMin When Love And Death Embracea repeatilla niin kovaa, että pää meinaa räjähtää, mutta se oli jotenkin vioittunut eikä mp3-soitin pygennyt sitä soittamaan. Mikään muu biisi ei kelvannut, joten kuuntelin yön ääniä, kaikuvia askeleita sekä lintujen epätodellisen kovaa laulua matkalla kotiin. Kadut kuulostaa joskus hurjan kauniille. I'm in love with you, vanha Leppävaara.
Okei. Nyt me ollaan kuolleita, mutta meidän täytyy päättää, halutaanko me mennä takaisin.
Minä en tiedä, mitä tekisin.
"Minä menen takaisin", Dianna sanoo.
"Entä minä?" minä sanon. "Pitäisikö minun mennä takaisin?"
"Sinuna en menisi, kultaseni", se sanoo. "Sinun naamasi on aika... tohjona."
Se nauraa ilkeästi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
http://www.youtube.com/watch?v=kCPvVZv4wOo take my hand, we'll make it i swear.
Ootko huomannut, että tuollaiset hienot yölliset hetket ei tapahdu koskaan muulloin kuin kesällä? Talvella ei tule käveltyä kaikessa rauhassa ja katseltua pitkin kerrostalojen yläosia ja taivaita. Ei. Sitä vaan sitten tamppaa jalkaa toisen eteen (hyvällä tuurilla kinoksissa) ja tuijottaa alaviistoon.
upeasti kuvailtu, tunnistan tilanteen täydellisesti!
olin muuten vähällä guuglata että mille näyttää crazy madnessin rumpali :D
ja miero on ihan oikeessa. ei talvella jaksa fiilistellä tollasia.
se öiden taika on nimenomaan kesällä, ootte oikeassa. talvella on niin kuollutta, ja sen lisäksi epämukavaa.
Lähetä kommentti