Työelämään palaamisen haasteet Tuskanjälkeisellä kaudella Nuunislandiassa

Eilen ajattelin ylimielisesti, että ihan helppohan sinne töihin on mennä. Mä oon ollu viikon lomalla, varmaan räjähdän irti sängystä jo ennen kellon soittoa ja siinä sivussa hiukseni suoristuvat ja solahdan jakkupukuun joka ei kiristä eikä ainakaan vyötäröltä. Mutta niin yllättävää kuin se onkin, näin ei käynyt. Heräsin naama turvoksissa, ja kaiken kukkuraksi siihen oli painunut uninaamion kuva varsin Robinmaisesti. Oikeastaan, jos olisin laittanut sukkahousujen päälle alushousut, olisin näyttänyt aivan Batmanin pikku apurille. Siitä olisi kuitenkin saattanut tulla sanomista, eikä mulla ollut mitään viitaksikelpaavaa. Koin yllättäviä haasteita sukkahousujen pukemisessa, en muistanutkaan kuinka vaikeaa se on. Rusketustaso olisi muuten sallinut paljassäärisyyden, ellen olisi kännissä kaatunut kumpaakin polveani eksoottisen kukertaviksi hyväveli-henkisessä painimatsissa öisellä Iso-Roballa.

Vaikka en facebookannut aamulla edes kauaa, olin jotenkin auttamattoman myöhässä aikataulusta. En ollut myöskään loman aikana juonut juurikaan kahvia, joten tämän aamuinen kupponen sai aikaan hieman epävarmoja tuntemuksia vatsan seudulla. Meikkaaminen oli hullun vaikeaa, kun ei saanut ampua mielinmäärin kajalia. En ehtinyt mitenkään kuivata tukkaa, joten päädyin ajamaan ikkuna auki, hoilaten täysin palkein Volbeatia, joka kuulosti levyltä erihyvälle eilisen ponnettoman esityksen jälkeen. Tukka kuivui oikein kivasti toispuoleisille puikoille. Kaaduin melkein portaissa matkalla toimistolle, koska en ole lomalla pitänyt muita kuin Converseja.

Säikähdän joka kerta kun puhelin soi, ja saan vaivoin hillittyä "mitä vittua?!" -vinkaisut. Mun tekisi mieli kysyä vastakysymyksenä kaikilta jotka kyselee tyhmiä, että "mutta jos olisi niin olisitko kiiinnostunut" tai höpistä jotain selvistä kuvista. Kun näin keittiössä jonkun ihmeellisen nitomakoneen, meinasin purskahtaa pelosta itkuun ja vaanin sitä hiukan kulman takaa ennenkuin uskalsin mennä täyttämään vesipulloni. Kohta voisin mennä syömään, mutta tunnen suurta pettymystä siihen, ettei täällä myydä varmaankaan sellaisia nacholautasia, joihin addiktoiduin Tuskassa.

Tän täytyy olla jo huomenna iisimpää ja mun täytyy saada sellanen tunne, että oon kyllä tehnyt tätä joskus aiemminkin.