Wheeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee

Tuo oli ääni joka tyypistä pääsee, kun se hyppää rotkoon jonkun luvattua, että sen pohjalla on suklaata. Ääni hiipuu sitä pikkuruisemmaksi, mitä syvemmälle suklaanhimoinen opinnäytetyöntekijä syöksyy, eikä kukaan lopulta kuule, kun tämä murskaantuu kuilun pohjalle, jossa - kyllä - ei ole suklaata, ei ole koskaan ollutkaan. Se oli vain sarkasmia: "Tänään jos sulle sanois, että hyppää, tuolla on suklaata, sä varmaan hyppäisit." Ja poloinen addikti kuulee vain "tuolla" ja "suklaata".

WHEEEeeeeeeeeeeeeeeeee.

Vajaat kymmenen tuntia opparintekoa takana ja syömishäiriö puhjennut. Olen syönyt tänään kolmea eri suklaata kuin ankeuttajien hyökkäyksen uhri, ja tällä hetkellä suunnittelen kämppiksen kermavaahdon vatkaamista appelssiinien pediksi. Mutta missä on appelssiini ? Syöty. Omituisten kämppisten vohlima ja syömä, mahdollisesti SIIVOAMA.

Viime yönä luin kirjaa, joka oli naamioitunut hömpäksi, mutta salaa meni ja käsitteli vakavia aiheita, mikä on oikeasti tosi väärin. Marian Keyes-kirjojen takakanteen on ilmestynyt luottamusta herättävä logo, jossa on kirjailijan naamari ja sanat "Trust Marian". Right. Never again. Luin sitten parisuhdeväkivallasta ja mikä riemukkainta, yläkerrassa harrastettiin sitä livenä. No ehkä ei harrastettu, vielä - näin minun on itselleni kerrottava, koska mukavuudenhaluinen urbaani minä ei sitten soittanut kyttiä joten jos joku kuolee sisäiseen verenvuotoon se on minun vikani - mutta kahdeksan tuntia haukuttiin vaimoa huoraksi ja möyhyttiin kämppää ympäri anyway. Jos tilanne on tuossa pisteessä opiskelijakämpässä asuttaessa, en usko että neiti "vitun kuppanen pikkuhuora" tulee näkemään lastenlastensa temmeltävän kuistilla. Just saying. Tänä yönä soitan jos meno jatkuu.

Muuten "ei feel good-viihdettä vaikka muuta väitetään" -tarra menee myös elokuvalle "Kapteeni Abu Raed" jota R&A:ssa mainostettiin feel good-leffana kuvilla, joissa ihana partainen setä (joka näyttää ihan meidän opinnäytetyön ohjaajalta, mutta mikäpä ei tällä hetkellä näyttäisi, jukkapalmusta nosturiin) kertoo tarinoita köyhille lapsille. No ei se ihan niin mene, että älkää te muut menkö sitten katsomaan sitä päivänä, jolloin vaihtoehto on sillalta syöksyminen tai mieltänostattava viihde. Toi leffa laskee sen mielen niin alas, ettei sen jälkeen jaksa edes syöksyä siltä sillalta. Ja kuka haluaa olla keskellä sen tason paradoksia: olla liian masentunut tappamaan itseään.

Jos jaksaisin, mietiskelisin tässä nyt sitten parisuhdeväkivaltaa, kun kerran aloitin: Miettisin sitä, miten nuorena aina ihmetteli, miksi ne jää, ja sitten kun on yhden jääjän tuntenut, tajuaakin: tuo voisi käydä meistä kelle tahansa. Miettisin sitä, miten absurdilta se varmasti tuntuu, kun oma rakas yhtäkkiä lyö ja verta purskahtaa kasvoille - ja miten helppoa se olisi antaa anteeksi, kun se olisi niin yksinkertaisesti mahdotonta. Sitäkin ehkä pohtisin, miltä se tuntuisi miehestä, joka voisi hetkellä millä hyvänsä puolustaa itseään puolta pienempää vastustajaa kohtaan, muttei vaan, niin, jotenkin pysty, kun sitähän sattuisi ja se nyt on vaan niin sekasin (ja sitä, miksi niinä kahtena kertana kun olen törmännyt tähän ilmiöön olen heti huomannut ajattelevani "mitä se mies on tehnyt ajaakseen naisen siihen pisteeseen?" vaikken ikimaailmassa ajattelisi niin, jos tilanne olisi toisinpäin). Voisihan sitä miettiä millainen olisi herätä se aamu, jota edeltävänä iltana on ensimmäistä kertaa lyönyt rakastaan niin, että jotain murtuu. Aamut on niin helvetin nihkeitä muutenkin. Kai sitä vaan nousisi, laittaisi kahvia valumaan. Päättäisi ettei enää koskaan, ostaisi kukkia? Vai alkaisiko sitä miettiä, että apua tässä mä hakkaan vaimoani ja ostan kukkia, mikä klisee, ainakaan en kukkia vie, mitä mä nyt vien - ja ostaisi Aku Ankan. Tai jotain.

Oikein paskaa yötä teille kaikille. Mä inhoan mun typerää opinnäytetyötäni ja se pilaa myös mun ihanan sunnuntaini. Toivottavasti huomenna sataa golfpallon kokoisia rakeita ja kaikki terassit ovat kiinni, etten pillahda itkuun turhautumisesta ja kastele kyynelilläni konettani niin, että se tilttaa ja syö mun työn enkä mä ikinä valmistu vaan joudun Alepan kassalle määräaikaisella työsopimuksella.