Niin ja näin, noin niinkun vertauskuvallisesti

Asiat ovat viime aikoina vain menneet. Tapahtumat seuraavat toisiaan, ne ovat suurimmaksi osaksi varsin hyviä ja mieluisia, mutta silti en ole jaksanut blogata niistä tai mistään yhdentekevästäkään. Kun aikaa kuluu, ei oikein tiedä, mistä aloittaisi, mitä sitten kirjoittaisi, ja mihin sitten päätyisi ja mihin lopettaisi. Ne vain ovat.

Tänään olin hyvä vaimo ja ostin Pörrille kauluspaitoja Brothersin ystävämyynneistä lounastauolla. Olen kahtena päivänä peräkkäin syönyt lounaaksi pihvin. Maanantaina söin poikien kanssa lounasta Carrolsissa.

Musta on tullut vähän sellainen, että suunnittelen ja puhun asioista, joita haluaisin tai joita pitäisi tehdä, mutten oikeasti tee niistä mitään. Se on ärsyttävä ominaisuus, ja olen aina yrittänyt välttää sitä, mutta silti nyt ollaan siinä tilanteessa että suurin osa suunnitelmista on turhaa länkytystä ja sanahelinää. En vaan saa mitään aikaan. Sanat ovat pienempiä kuin teot suurimmassa osassa tapauksista, ja se, että niin antaa olla, on luuserimaista. Viimeisimpänä olen sanonut, etten tee vappuna ehkä mitään, josta johtuen varmasti sikailen kännissä kaikki päivät. Eikä siinä mitään, mutten tajua, miksi pitää sanoa jotain, jos niin ei pysty tekemään. Ensimmäisen merkin tämänkin suunnitelmani horjumisesta aistin tänään, kun eräs johdon jäsen sanoi, että huomenna duunissa ensimmäisen cavan saa avata kello 9.01. Se ei ole hyvä merkki, jos on näin viinaanmenevä kuin esimerkiksi allekirjoittanut.