250.

Tässä postauksessa, jonka järjestysluku on 250, tahtoisin kertoa hassun jutun, jonka Pörri sanoi. Puhuttiin jostain käytännön asian hoitamisesta vakavaan sävyyn, johon Pörri tokaisi vakavalla naamalla: "sä olet perheen järki ja tissit." Ei kai sitten muuta, repesin enkä pystynyt enää jatkamaan keskustelua.

Eilinen meni plörinäksi, koska jo perjantaina silmätulehdus oli vahvasti bubbling under. Silloin jo olisi ollut paikallaan sellainen pipo, jossa lukee "silmätulehdus" ja jossa olisi ollut vielä nuoli vasempaan silmään, mutta lauantaiaamuna heräsin silmä sellaisessa soosissa ettei paremmasta väliä. Siispä jouduinkin perumaan kaikki menoni ja nyyhkien halailemaan Jaffapulloa, kun muut lapset olivat leikkimässä ja itse näytin niin rumalle, että Punkkikin tuntui kavahtelevan. Iloa päivääni toi Mark Wahlberg ja Max Paynessa runsaana näkyvät siipitatuoinnit sekä American Idol. Menin aikaisin nukkumaan ja meinasin saada sydärin, kun Pörri tuli skeittaamasta kotiin, sillä se ei tajua, että mua pitää puhutella erityisen lempeään sävyyn herätettäessä, tai luulen että on tapahtunut räjähdys tai muu katastrofihenkinen ilmiö. Muuten nukuin hyvin.

Aamulla silmäni oli ahkeran huollon ja lepuutuksen ansiosta melkeinpä normaalin kokoinen ja värinen, ja tunattuani sitä verisuonia supistavilla silmätipoilla saatoin jopa meikata. Se oli sillä tavalla mukavaa, että olimme menossa Minkin kanssa ystävämme valokuvanäyttelyn avajaisiin yhteen galleriaan, ja sinne oli mukava mennä suunnilleen ihmisen näköisenä. Avajaisteemaan sopivasti menimme paikalle taksilla. Pidin kuvista kovasti, suosikkini olivat ihminen tuolilla sekä munakoiso, jossa oli vetoketju.

Tämän lesoiltavan kulttuuripläjäyksen jälkeen menin kotiin laittamaan makkarakeiton tulille ja jätin Pörrin hämmentämään sitä, kun lähdin katsomaan valkeaa ratsuani. Pidin ajomatkalla ensi kertaa aurinkolaseja, soitin kovaa The Killersin uutta levyä, ja kaikki oli ihanaa. Oli myös ihanaa, että autossa on nyt jarrut, kun se korjattiin; korjaajasetien suut loksahtivat auki, kun sanoin luulleeni jarruttomuuden olevan ominaisuus eikä vika. Kieltämättä olin ampua Punkin tuulilasista läpi painaessani ekaa kertaa jarrupoljinta jarrujen korjaamisen jälkeen, koska tällä kertaa painaessa jarrut ottivatkin kiinni, ja siinä kohtaa ymmärsinkin, että sedillä oli puheissaan ihan totuusperä ja pointti.

Talliin päästyäni olin jostain syystä niin itsemurhahakuinen, että lähdin ystäväni kanssa metsään puoleksi tunniksi tepastelemaan. Paukis käyttäytyi oikein hyvin ja oli salaa ylpeä itsestään, ja itsekin pääsin niin luottavaiseen tilaan, että melkein nautin puiden välistä siivilöityvästä auringonvalosta, joka tuntui olevan voimakkaampi kuin kertaakaan ennen tänä keväänä. Kotiin tullessani höyryävän kuuma makkarakeitto maistui ehkä parhaalle ikinä ja sulatti kropan nopeasti ja lempeästi. Katsottiin vielä leffa, Babylon A.D., jossa Vin Diesel hymyili henkeäsalpaavasti, naururyppyjen piirtyessä sen silmäkulmiin, ja sillä oli tatuointeja ja naarmuja ja aseita ja veriroiskeita.

On se jännä, ettei koskaan voi tietää, millainen viikonlopusta tulee.