Pinkki lintu

Eilen menin ex-työporukalla erääseen uutukaiseen viihdekeskukseen viettämään iltaa. Siellä ensin keilasimme, tosin hiukan katkonaisesti, sillä rakennus evakuoitiin kahdesti turhaan. Vähän säälitti Spasta uikkareillaan ulos sännänneet ihmiset, jotka hytisivät ja sinersivät. Enkä muuten ollut huonoin, mutta se taisi johtua siitä, että eräs seurueemme jäsen oli käyttänyt dopingia jo kotonaan. Sitten syötiin, ja sitten legendaarinen Boney M soitti ja lauloi, ja ne kuteet oli jotain uskomatonta; kokonaan paljeteilla päällystettyjä kolttuja ja vatsan paljaaksi jättäviä frakkeja. Nauroin ihan hulluna. Tämän jälkeen lähdin tuntemattomasta syystä poikien mukaan Vantaan paikallisiin kapakoihin. Siellä join jotenkin kauheasti, ja seurueesta putosi tasaiseen tahtiin päitä kotiinsa nukkumaan, mutta minä en, vaikka niin olisi ollut todennäköistä sekä todennäköisesti parempi. Sen sijaan olin jotenkin hyperaktiivinen ja ylisosiaalinen ja sinkoilin. Mun tarvii lopettaa tää. Jotenkin syksyllä alan aina juoda aivan järkyttävästi ja se ei tee mulle hyvää, niinkuin ei kellekään tee.

Kaikki miehet on sikoi, damn right, entäs sitten?

Väsymys syö mua ihmisenä ihan kamalasti. Se saa mut sellaiseksi, että musta on kauhean vaikea pitää; en tiedä, teenkö sen tahallani, jottei tarvitsisi sanoa mitään vai ihan vain olosuhteiden pakosta. Toisinaan muutenkin huomaan, että tahallani työnnän ihmisiä pois, vain katsoakseni, tulevatko ne takaisin. Kokeileeko ne heti tulla takaisin, ehkä pyytää anteeksi, vaikkei ole mitään pyydettävää, vai antavatko ne mun kiukutella omiani, ja tulevat vasta sitten, kun olen vähän paremmassa tasapainossa.

Olen myös hyvin suuressa ongelmassa sen suhteen, miten pukeutuisin huomenna entisen työnantajani järjestämään tilaisuuteen. Toisaalta haluaisin laittaa jotain todella upeaa ylleni ja näyttää niin tyrmäävälle kuin mahdollista, mutta toisaalta harkitsen vakavasti farkut ja teepaita -linjaa, sillä olen kurkkuani myöten täynnä sitä, että miehet kokevat oikeudekseen kommentoida naisten vaatteita ja vartaloa. Yleensä en jaksa sellaisesta piitata, mutta joissain yhteyksissä se saa vereni kiehumaan. En vain saata käsittää sitä, miksi tuntemattomalle naiselle voi sanoa ohimennen jotain hyvänmaun vastaista seksististä kommenttia, tai miksi voi lähettää lapsensa ikäiselle sähköpostia, jossa kehuu tämän sääriä? En mäkään mene sanomaan, että kivasti toi sun penis piirtyy noissa farkuissa, vaikkei se kumpaankaan lahkeeseen ylläkään, koska ei niin vain sanota. Vilpittömät kohteliaisuudet ovat asia erikseen, mutta niissä usein onkin ihaileva sävy ja jotain muuta tyyliä kuin alasellaista. Viime aikaisten tapahtumien perusteella voin sanoa, että seuraavaan rivoon meiliin vastaan nasevan vittumaisesti ja sopimattomuuden selväksi tehden, laittaen cc:ksi esimieheni ja käyttämällä lähetyksessä suurta tärkeyttä. Ei ole kenenkään asia puuttua siihen, miten minä pukeudun; minihamekaan ei ole oikeutus raiskaukselle, ja kun kerran olen saatettu tällaiseen raivotilaan niin lupaan, että seuraava perverssi sika saa tuntea sen nahoissaan. Ei sillä, etten mä kestäisi, mutta voi olla, että se jolle ne seuraavaksi tuntemuksensa ilmaisevat ei sitä kestä.

One, two, fuck you!

Olenpas väsynyt. Viime aikoina on käynyt joitain asioita, joista koen tarvetta mainita. Ensinnä, eräänä päivänä kun kävelin tärkeän näköisenä pois työpaikaltani, tukka nutturalla pukeutuneena trenssiin ja suoriin housuihin (lisäksi tekisi mieleni kirjoittaa pyöritellen pörssitiedotteita, mutta yritän pitäytyä tosiasioissa), katkesi luotettavimman näköisten nilkkureideni piikkikorko noin vain. Naps. Punastuin ja nostin koronpalan taskuuni, ja jatkoin tepastelua varpaillani, tasapainotelleen noin kymmenen sentin korkeuseroisilla kengillä. Päästessäni steissille kramppasi pohje jo aika mahtipontisesti, mutta olin vieläkin mykistynyt, sillä luulin että korkoja katkeilee vain chick lit -kirjoissa eikä oikeassa elämässä. Ehkä elän oikeasti chick lit -kirjallisuusmaailmassa? Tai todellisuus on siirtynyt chick litiin?

Itse asiassa nyt kun mietin, niin muita asioita en oikein keksikään. Paitsi sen, että tykkään todella paljon tehdä ruokaa, ja jotenkin koen tärkeänä sen, että teen sitä. Omatekemä perunamuusi ja itse kerätyistä sienistä valmistettu kastike on paitsi todella hyvää, saa se myös oloni tuntumaan hyväksi ihmiseksi. Vaikka asuisin yksin, tekisin varmasti siltikin kymmenen litran keittoja ja aina kokonaisen pussillisen makaronia kerralla, koska pidän siitä, että ruokaa tehdään paljon ja sitä pitää melkein kaksin käsin hämmentää valmistaessa. Toinen puoliskoni Pörri taas on aivan eineskansalainen, enkä voi käsittää sitä; onhan joskus kiva päästä helpolla ja esimerkiksi pakastepizza voi toisinaan olla satumaisen hyvää, mutta silti se ei koskaan ole samaa kuin itse tehty. Jotenkin olen myös aika kasvishullu, etenkin tomaattien suhteen, niitä pitää mieluiten olla aina ja paljon ja eri lajikkeita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Ei voileipiäkään voi syödä, ellei niissä ole jotain kasvista päällä. Tomaattiperusteisista syistä mua vähän harmittaa syksyn tulo, sillä ne eivät maistu yhtä hyville kuin kesällä, ja niiden hinta on moninkertainen; onneksi saan enemmän liksaa kuin koskaan elämässäni, joten olen kykenevä syömään tomaatteja myös talven läpi.

EDIT: Mieleni halajaisi aivan hurjana tanssimaan. Tänään kuuntelin Radio X3M:iä, ja sieltä tuli yksi suosikkini noloista tanssibiiseistä, Beats and Stylesin Dynamite, enkä voinut olla sheikkaamatta sitä mitä nyt autoa ajaessa pystyy. On aivan mahtava fiilis, kun kroppa alkaa kiemurrella melkein itsestään, se vain jatkaa ja jatkaa, ja tekisi mieli huutaa innosta, kun ei pysty tanssimaan yhtään kovemmin enää. Seuraavana aamuna kyljet ovat kipeät sillä tavalla, jota ei saa aikaan muulla kuin tuntikausien tanssimisella, ja joka kerta kun kipu tuntuu, melkein hymyilyttää, kuinka kivaa eilen olikaan. Lisäksi punaiset korkkarini kaipaisivat ulkoilua, ja nyt voisin ne vaikka tanssimaankin laittaa, kun olen joutunut totuttelemaan korkokenkien käyttöön taas. Voi kunpa jaksaisin lähteä ulos joskus taas, ja voi kunpa tulisi täydellinen ilta silloin, ilman mitään negatiivisia ylläreitä.

Tänään juon vain Jaffaa

Tänään ajaessani aivan liian aikaisin tallilta kotiin oli joku sadisti säätänyt niin, että hauras darramieleni pysyi ehjänä vain, jos kuuntelin Hansonin Mmmbopia repeatilla. Tilanne oli siis melko huono, ja siihen päädyttiin uutukaisessa Flamingossa, kunhan ensin olin etkottanut Minkin luona pullolla viiniä ja kemiläisten rekkakuskien kanssa fifty-fifty-suhteisilla vodkacranberryillä. Flamingo oli kai ihan hieno, mutta jonoa oli joka paikkaan aivan hävyttömästi; Minkin ja Kuosmiksen kanssa sisäänpääsyjonossa jätettiin pojat pitämään paikkoja ja mentiin viereiseen pubiin kaljalle. Siellä pidin silmäpeliä laulajattaren kanssa, joka lauloi ihania covereita. Jonottaneesta seurueesta vain lopulta allekirjoittanut pääsi ihan sisään asti, ja sieltä löysin kumma kyllä tuttuja henkilöitä. Bongasin myös BB-Riston ja BB-Minnan, joten hukkaan ei mennyt tämäkään reissu. Tunnustin tiirailleeni yhden työkaverini kroppaa ja puhuin sen kanssa myös muita ehkei niin mainitsemisen arvoisia asioita. Epäilin toisen työkaverini hedelmäkakkumaisia ystäviä homoiksi ja kiukuttelin jonottaessani tämän kanssa taksia. Päädyin nukkumaan myös sen tyypin luo Töölöön, enkä aikoihin ole ollut yhtä nolona kuin törmätessäni sen soluasunnossa tyttökämppiksiin pukeutuneena sen pojan vaatteisiin tyttöjen nyrpistellessä tietäväisen näköisinä, vaikka olivatkin väärässä.

Vaikka oli hurjan hauska ilta, niin mua ei kyllä ole tehty tuollaisiin lurexteinien luvattuihin maihin. Mielummin juon viskiä pikkuisissa räkälöissä, joissa holtitonta päihtymistään ei tarvitse kainostella ja joissa pääsee vessaan ja näkee illan aikana suunnilleen kaikki pubissa olijat. Musiikki ei raatele korvia, vaikka nyt kun alan miettiä, niin en muista yhtäkään laulua, jota tuolla olisi soitettu. Mutta joka tapauksessa.

Too little too late

Jos toisilla käy tasan onnenlahjat, niin en totisesti ole toinen. Paitsi, että olen niin onneton surkimus, etten pääse koskaan melkein työstä silloin kuin pitäisi, en pysty edes shoppailemaan enää. Tänään pikkupunkuissa koitin ostaa jotain, mistä tulisin iloiseksi, mutta löysin tuntien työllä vain yhdet punaiset korkokengät. Siis mitä? Melkein päiväkännien tuloksena tuhlaan yleensä satasia, niinkuin esimerkiksi Minkki, mutta tänään olin huono, ellen jopa kelvoton.

Koska nimesin mielikuvituksettomuudessani tämän bloggauksen yhden albumin mukaan, niin sanon, että se on myös hyvä. Toooosi hyvä. Koin vain pakottavaa tarvetta käyttää lontoonkielistä liian-sanaa, kun shoppailuidolini Minkkikin, mutten keksinyt mitään omaa, mikä ei taida yllättää ketään.

Toivoisin, että Kuosmis ottaisi sen hauvan mistä puhuttiin. Huomenna menen sienimetsälle. Mun mieleen Duudsonien Jukka on kuuma.

Kalju Bret Michaels ja BB-Nikon vammainen veli

Nyt on siis taas hakusanakatsauksen aika. Jos poimii yleisimmistä hakusanoista vaikkapa gayporno, auton ledivalot ja ekstaasi, olen itsekin hiukan huolissani homoeroottisen ja huumemyönteisen amisblogini sisällöstä.

-haile gebrselassie homo. Tästä en kyllä tarkemmin tiedä. Pienenä äiti pakotti katsomaan aina yleisurheilua, ja Haile oli yksi mun suosikki. Suurin oli kuitenkin aituri Colin Jackson ja seiväshyppääjä Sergei Bubka.

-huonekalut askosta. Aika moni varmaan ostaa, mäkin ostin vähän aikaa sitten sellaisen kirsikkapuunvärisen seinähyllyn, ja se on kyllä hyvä eli suosittelen ihan.

-katie holmes polkkatukka. Itse preferoin Victoria Beckhamin polkkaa, mutta tämähän on jokaisen oma asia.

-kiiltävä nenä. Mulla on toisinaan, ja se näyttää rumalle. Siihen auttaa puuteri.

-kuka käy ponilaaksossa. Minä! Ja Minkki! Ja Puppe ja Pörri ja Punkki.

-lapseni käyttää lsd:tä. Jotenkin aika liikuttava, vaikka toki tapaus on hyvin ikävä.

-lauri tähkä vika naamassa. Lauri Tähkä on Repe Sorsa.

-läkkitorin spurgut. Ne on kulttuurinähtävyys.

-mustiolla keulimista. Wicked! Googlaako joku näin tietääkseen missä Mustiolla keulitaan ja päästäkseen mukaan piireihin?

-niskan katkeaminen. Tämä kuuluu varmaan "varmin tapa tappaa itsensä" -googlaussarjaan.

-odotin turhaan maailmanloppua. Niinhän me kaikki. Huoh.

-osta stetson. Olen sanaton.

-pallo kuutti blogspot. Kuulostaa kauhean hyvälle blogille! Harmi, että sillä päätyy vaan mun blogiin. Hylkeenpoikaset on mun idoleita, sillä terve kuutti tuplaa painonsa suunnilleen viikossa.

-pre teinin syntymäpäiväkutsut. Jos on pre-teini vielä, niin silloin ei tarvi piilottaa juustohöylää vielä.

-reino nordin ilman meikkiä. Jotenkin mulle on jäänyt sellainen mielikuva, että Reino useimmiten olisi ilman meikkiä, mutten sitten tosiaan tiedä.

-turhaa tietoa + sanoja. Mulla on niitä tosi paljon! Kerro vaan aihepiiri, niin alan kertoilla, paitsi jos se on musiikki niin kysyisin vinkkiä yhdeltä managerilta, joka kertoi mulle Bret Michaelsistakin silloin.

-tykyttävä kipu päässä. Voi olla ihan vaan päänsärkyä, tai sitten vaikka tylpän esineen iskusta johtuvaa. Mene ja tiedä.

Don't tell me the night is over

Tänään söin aamiaiseksi puolikkaan hampurilaisen, jonka olin ostanut ja puoliksi syönyt viime yönä. Se ei sattuneesta syystä maistunut kauhean hyvälle, mutta oli syötävää, toisin kuin yön yli kumimaistuneet ranskalaiset, jotka eivät vironneet edes mikrossa. Söin silti puolet niistäkin. Sitten tilasin pizzaa kotiin, ja on muuten hemmetin hieno idea, että ne voi paitsi tilata, myös maksaa netissä. Jotenkin näinä hauraina aamuina ei millään jaksa tankata pizzan nimiä jollekin, joka ei niitä ymmärrä, toimitusosoitteesta puhumattakaan. Netistä tilattuna ei tarvitse saada pelkotiloja tai ahdistusta, ja useammin saa varmasti myös sitä, mitä alunperin on yrittänytkin tilata.

Tähänhän päädyttiin eilisten Panun syntymäpäiväjuhlien kautta, joissa oli hauskaa. Pizza oli taattua Panu-laatua, pöyhkeää ja täytteistä pursuilevaa ja booli erittäin petollista; limunmakuista ja pinkkiä. Ihmiset olivat ihastuttavan hyvätapaisia ja kohteliaita, ja niiden kanssa oli mukava jutella. Jossain kohtaa junaa odotellessa tunsin kuitenkin pinkin aallon iskeytyvän päähäni ja pärähdin aivan infernaaliseen humalaan, jonka hallitsevia ulottuvuuksia olivat vainoharhaisuus ja väsymys puhekyvyttömyydellä höystettynä. Baarissa siis tilasin siiderin, jota en juonut, koska jotenkin kaikkea tuntui olevan jo valmiiksi liikaa; ääniä, liikettä, räpyttelyä. Yleensä en koskaan lähde kotiin luovuttajana, vaikka joskus se olisi tuhannesti parempi kaikille, mutta nyt jouduin sen tekemään. Ostin ensinnä mainitut mäkkiruoat, jotka kaadoin päälleni ja pihalle poistuttuani taksista, jonne nukahdin. Aina ei voi voittaa, eikä se mitään, ainakaan en kerinnyt yrittää esimerkiksi pokata jotakuta homomiestä tai tanssia pöydällä. Ei haittaa.

Päässäni looppaa Kim Heroldin biisi Social Butterfly, mutta sekään ei haittaa, koska siinä on selkeää positiivista latausta. Onneksi juuri äsken telkkarista tuli mainos White Snaken keikasta, koska melko varmasti Here I Go Again tulee korvaamaan edellisen repeatilla soivan biisin. Niin ja huomenna menen Minkin kanssa ostamaan itselleni aivan uudet kiipeilytamineet, eli valjaat, kengät, mankkaa ja sille pussin sekä ATC:n. Tepastelen varmaan ne päällä kotiin, en malta odottaa että saan ihan omat sellaiset. Olisipa niillä pinkkejä!