Olin perjantaina lääkärissä, ja siellä piti sitten ottaa verikoe. Koska minusta on aikoinaan otettu verta kuin häkää, niin tiesin tosi hyvin, mitä tuleman pitää, ja meninkin laboratoriohuoneeseen viekas hymy kasvoillani. Laborantti oli mummo, mikä joskus vie pohjan tältä, mutta onneksi ei tällä kertaa. Mummo kiristi haukkarini kohdalle nauhan ja alkoi läpsyttää kyynärtaivettani. "Nää on nää mun vähän masentavat taipeet", vitsailin viitaten siihen, ettei mulla tosiaankaan näy yhtään suonta siinä missä kaikilla muilla oikein pullottaa. Mummo vain suipisti paheksuvasti suutaan, eikä ottanut yhtään edes kohteliasta kontaktia saatika vastannut. Obotas vaan. Mummo rykäisi neulan tunnusteltuaan hartaasti ja hyvässä uskossa kiinnitti siihen putkilon. Ei mitään. Mummo liikutteli neulaa hyvin ikävän tuntuisesti ihon alla. Ei mitään. Ei muuta kun uutta neulaa ja uutta suonta kehiin, ja sillä yhdistelmällä ihan sama juttu. Tässä kohtaa ensin pistetty suoni alkoi vuotaa, johon mummo totesi innostuneena, että on mussa verta sittenkin, vaikka sitä ei saa ulos! Tässä kohtaa mummo päätti juoksuttaa verta pienemmästä suonesta, joka ainoana reilusti taipeen yläpuolella vähän kuultaa lävitse. Pistettyään siitäkin läpi mummo kumartui turhautuneesti ja kysyi suorastaan tuskastuneella äänellä, että onko tämä aina näin vaikeaa, johon vastasin paraatihymyni takaa, että on. Lähes joka kerta. Sisuuntuneena mummo kiskaisi kiristysremmin niin että puutumisesta ei ollut enää epäilystäkään, ja osui lopulta siihen pikkusuoneen. Hurraa! Sain taas erinomaisen pahat mustelmat.
Muuten ei mitään. Paitsi että ostin tänään K-kaupasta tosi monia erilaisia vihanneksia ja tulin onnelliseksi vähän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
aaaauuuh. onneks ei menny hermo puhki samalla, punaiselle kävi kerran niin ja siinähän meni sitten melkoinen tovi että käpälä toipui, hermot kun ovat hitaanpuoleisia paranemaan. ja tosiaan niistä mustelmista puhumattakaan.
sanavahvistus yrittää ikivanhaa maanantaitemppua: ressi.
Jesh! Mä en ole sittenkään ainoa. Jo nuorna poikana tilanne oli koulun terveydentarkastuksissa sellainen, että jos vaikka verenpainetta mittailtiin, niin tulos saatiin selville noin kuudennella mittausyrityksellä. Tässä vaiheessa luonnollisesti käsivarsi oli suhteellisen hellänä ja suunnilleen kuuli luitten rutinan sen painehihan sisällä.
Yleensä poislähtiessä hoitajat vilkuilivat, että näynkö peileistä vai onko soiteltava paikalle pyhää vettä yms.
mitäs miero me luciferin pojat! musta on paineita aina saanut kyllä, mutta ei verta itseään.
minkki, hyi että, en oo ees kuullu et hermoja voi tolleen pistää! toivotaan, ettei mulle käy noin, voin vaan kuvitella et sen kanssa sitten kestää.
Lähetä kommentti