lauantai 28. toukokuuta 2011

No one's gonna catch you when you fall

Pappa kuoli eilen. Se tekee mut käsittämättömän, sanoinkuvaamattoman ja henkeäsalpaavan surulliseksi. Olen viettänyt kaikki elämäni joulut mummulassa, mummun ja papan kanssa. Tämä peruuttamattomuus ja menetyksen tunne on jotenkin aivan mahdoton ymmärtää.

Tämä ja eräs toinen perhepiirissä sattunut ikävä tapahtuma on saanut mut jotenkin kauhean säikyksi. En oikein uskalla puhua kellekään, kun en tiedä, mitä ne sanoo. En oikein halua puhua näistä, mutta tavallaan olisi pakko, mutta pelottaa mitä ne vastaa. Ja jotenkin on taas alkanut pelottaa kertoa ihmisille juttuja, jotenkin en meinaa uskaltaa jakaa mitään. Enkä uskalla dokata, koska silloin pelkästään pillitän, vaikka pillitän muutenkin, mutta vähän päissään se lähtee jotenkin ihan käsistä. En uskalla vastata puhelimeen, enkä kertoa miksi en uskalla. Ihan kuin olisin sellaisessa limaisessa kuplassa, joka hyydyttää liikkeet, saa muiden puheen kuulostamaan tahmean vääristyneelle kuin c-kasetin kohdassa, jossa nauha on venynyt, enkä jaksa pyristellä yhtään sitä vastaan. Tuntuu, että olen vanhentunut kymmenen vuotta, kasvojen joka kohta osoittaa alaspäin ja on ryppyinen, iho on kelmeä, eloton ja näyttää vahalle. Kroppaa särkee, koska tuntuu niin onnettomalle. Voisin vain maata sängyssä, lukea Nikki Sixxin heroiinipäiväkirjoja ja antaa kyynelten valua kasvoja pitkin, leukaa alas, kastelemaan kaulusta koko ajan enemmän. Ja silti mä en ole tästä surullisin, ja se tekee mut vielä surullisemmaksi.

Onneksi Paukis meni hyvin tänään valmennuksessa. Mutsin kanssa sovittiin, ettei se tule katsomaan, jotta pystyn ratsastamaan. Sen jälkeen oli grillijuhlat, ja niissä joku kysyi, miksei mutsi ollut siellä. Siispä jouduin kertomaan, ja tuntui, kuin olisin katsonut itseäni kertomassa syyn monotonisella ja värittömän kammottavalla äänellä, mutta sentään selvisin siitä. Aion tehdä lähipäivinä sellaista salaattia mitä siellä oli, ja siihen tulee jääsalaattia, rucolaa, purjoa, mansikoita, vesimelonia, aurajuustomurua, oliiviöljyä ja mustapippuria.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Nuunista, kauheasti voimia sinne!

- P -

Mierolainen kirjoitti...

:( Otan osaa. Voimia ja jaksamista!

PYL kirjoitti...

Toivon että jaksat.

Kesäminkki kirjoitti...

<3 hienosti jaksoit puhua perjantaina mulle, kun soitin keskelle tota kaikkea täysin tietämättömänä ja pöhkönä.
se sattuu niin kauan kuin sen pitää, ja sen on annettava sattua niin pitkään kuin se tekee niin. suru lähtee vain suremalla.

nuunis kirjoitti...

tänks kaikille, hyvälle tuntuu tällänen välittäminen.