Kun luet tämän, päässäsi alkaa soida dirlandaa

Nyt on sellainen juttu, että mulla on niin pal kauhiast töitä, etten ehdi ollenkaan blogata duunipäivän aikana. Se on inhoittavaa. Huolettoman ja tavallisen jäsentämättömän sekä asiasisällöllisesti yhdentekevän kirjoituksen synnyttämiseen menee noin kymmenen minuuttia, ja luulisi, että voisin sen verran käyttää, niinkuin yleensä voinkin, mutta nyt en vaan ehdi.

Tänään söin Ysibaarin tulista lohiwokkia, ja se oli tosi hyvää. Olen koukussa Facebookin Courage Wolf -aplikaatioon (ja se on muuten O.:n syytä). Duunikaverini jahtaa mua raskausmahallaan, ja hokee että siellä on vauva, ja meinaan välillä saada nurkkaan ahdistettuna paniikkikohtauksen, vaikka onkin ehkä hyvä totutella noin niinkun ihan sivistyksellisessäkin mielessä. Sain viime viikonloppuna baarissa narikkalapun, jonka numero oli 666. Pörrin mutsi oli tehnyt mulle aivan törkeän siistin punotun hopeisen rannekorun. Pörrin yksi kaveri alkaa pitää mulle kitaratunteja, vaikka yritin sanoa sille, että se ei ehkä ole hyvä idea, kosken ole yhtään musikaalinen enkä osaa lukea nuotteja ja vielä hermostun helposti, mutta se sanoi ottavansa sen haasteena. Äsken tein tosi hyvää lasagnea ja ajoin Pörrin peiliksi jäätyneelle parkkipaikalle jumittaman auton ykkösellä irti. Pidän American Idolista, koska siinä on sellaisia ihmisiä, jotka saavat mut hymyilemään, ja Steven Tyler, joka on muista syistä yllättävän kiva katsoa. Olen alkanut pitää The Rolling Stonesin musiikista ahkeran yrittämisen jälkeen.

Loppuun vielä video, joka on joka kerta tosi hauska, ja jos joku siellä väittää ettei naurata niin olet väärässä ja ehkä kandee vaan katsoa se useampaan kertaan jos se avautuisi, niinkun vaikka Chocolate Rain.