tiistai 28. syyskuuta 2010

Day 04 A song that makes you sad

Mitä, nytkö vasta ekaa kertaa aion sanoa kaksi laulua! Ennenkuulumatonta! Vasta neljännen kohdalla rikon sääntöjä.

Ensimmäinen on sanomaltaan jotenkin lohduton. Tätä kuunnellessa jokainen varmaan tuntee sen hetken, kun itseään on loukattu ja tehty vääryyttä. Toisaalta myös kun näin on käynyt, on lohduttavaa kuulla, että joku tietää miltä se tuntuu. Kertsi on juuri siten sanottu:

Just because you feel good
Doesn't make you right (oh no)
Just because you feel good
Still want you here tonight

Toinen sitten on erinomaisen hieno laulu kaikessa surullisuudessaan. Video on jotenkin visuaalisesti ahdistava ja epämiellyttävä, likaiset ja kärsivän näköiset lapset tuovat homman ns. kotiin. Myös Dolores O'Riordanin (joo, googlasin) ääni on jotenkin.. Raaka ja rumankaunis ja koskettava.

Tämän päivän valinnat ovat siis Skunk Anansien Hedonism ja The Cranberriesin Zombie. Musta tuntuu just siltä kun Minkistä, että nyt ei vaan lähde. Jännä, koska kelasin, että näistä tulisi aina jotain tarinaa iskettäväksi, mutta ehkä se tulee sitten vähän eritellympien biisien kohdalla. Nääkin on hyviä kysymyksiä, mutta vähän turhan loivia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hey no stress, se on tää aika vuodesta, en ole kuullut kenenkään sanovan viime viikkojen aikana, että "nyt lähtee" (ellei viitattu henkeen tai viikon ryyppyputkeen).

-Panu

nuunis kirjoitti...

oot kyl ihan oikeessa panu. mulla lähtisi vaan toi ryyppyputki mut oonkin antabuskuurilla. ehlä onneksikin.

Kesäminkki kirjoitti...

ooooo, mun piti laittaa toi hedonism yhteen toiseen kohtaan mulla, mutta luovuin jonkin paremman ehdokkaan edessä. upeaa että sä laitoit sen, kerta se on H-I-E-N-O.