perjantai 24. syyskuuta 2010

Day 01 Your favourite song

Tämä ensimmäinen kohtahan on oikeasti kompa ja juonittelua ja mahdoton kysymys. Itse meinasin jo ahdistua hengiltä ja sanoa tyypeille, että pitäköön meeminsä, kunnes tajusin, että voin vastata mitä tahdon, koska lopultahan on kyse tästä hetkestä ja, ennenkaikkea, omasta mielivaltaisuudestani. Tämä tarkoittaa sellaista biisiä, josta on aina kovasti tykännyt ja kun sen taas kuulee, niin miettii miten hyvä se onkaan. Absoluuttista totuuttahan ei ole, eikä sellaiseen ainakaan tämän kaltaisissa kysymyksissä kannata edes pyrkiä saati ottaa stressiä ja otsasuonitykytystä sen takia.

Biisi, jonka tähän tänään valitsen, on ihan mestariteos. Siinä on tosi vähän lyriikkaa oikeastaan, vähän sanoja, mutta se kuulostaa sitäkin täyteläisemmälle koska musiikki kietoutuu jotenkin kokonaan ympäri, varsinkin jos sen kuulee livenä, riittävän kovaa tai korvanapeista. Livenä bändi usein soittaa sen, ja viimeksi näkemälläni keikalla se oli viimeinen biisi, jonka kuulin Tavastian baaritiskillä, katsoen monitorista, kädessäni kylmä kalja joka puudutti rikkikiljuttua kurkkuani. Meinasin liikuttua kyyneliin jo siinä, ja olisin varmasti liikuttunut, jos olisin ollut vielä salin puolella. Se oli hetki, jonka muistan varmaan aina.

Yhteen aikaan mun oli myös pakko kuulla tämä kun tulin humalassa baarista, laitoin sen korvanappeihin soimaan ja huojahtelin hymyillen rappujen alapäässä sen loppuun, ennenkuin menin nukkumaan. Kerran soittimesta oli akku loppu, joten joudun laittamaan sen Youtubesta ja vahingossa tietenkin täysille, ja nukkumassa ollut Pörri vähän hermostui.

Se biisi on HIMin When Love and Death Embrace. Videolla Ville näyttää keskiaikaiselta vampyyrilta, jolla on aaltoilevat hiukset ja kaunisluustoiset kasvot, ja sen unettavan sitkeät liikkeet komppaavat täysiä biisin laahaavuutta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti Himin paras biisi!