torstai 27. elokuuta 2009

Näinä mystisinä aikoina

Tai no eihän ajat ole oikeastaan yhtään mystiset. Mä tietenkin sen sijaan olen, tai sitten ehkä kuitenkin vain ailahteleva. Jos olisin rahasto, niin olisin joku aggressiivinen portfolio ja käyttäytyisin rahastomarkkinoilla vittumaisen ailahtelevasti, kärttyisästi ja muista piittaamatta, ja kun sitten kun kerrankin viitsisin vähän katsella, miten muu maailmantalous menee, niin kukaan ei enää piittaakaan siitä, koska yleensä riskitaso on noin tsiljoona prosenttiyksikköä.

Duunissa olen jaksanut smailata ja huomannut, että smaili puree hyvin myös etenkin vanhoihin setiin, jotka alkavat melkein välittömästi puhua omakotitaloista tai Rooman liikenteestä. Kai se on ihan positiivista. Parasta on kuitenkin ollut tänään tekemäni käytännön toimistojekku, jossa kuukauden kesikseltä palaavan työkaverini huone tapetoitiin yhden homoeroottisen lännenelokuvan stilliprinteillä. Pieniä liimailtiin puhelimeen ja näppisen alle, isoilla päällystettiin lamput ja muut sisustuselementit. Kuolen nauruun varmaan huomenna kun vain ajattelen kuinka sitä naurattaa.

Biog Brother alkoi taas. Mä inhoan aina, kun tälläiset produktiot alkavat, kun on kauhea homma tutustua niihin jengiläisiin ja pitää vähän aikaa pidätellä ennenkuin voi alkaa inhota jotakuta. Koska ensivaikutelma on kuitenkin vain suuntaa-antava ja ihmiset voivat mitä erikoisimmilla tavoilla päätyä suosikeiksi tai inhokeiksi, niin on pakko venata vähän, että voi perustella jotenkin mielipiteensä. Siksi en mielelläni ala katsoa uusia sarjoja, mutta siis teen niin joka tapauksessa aina kuitenkin.

Viime aikoina olen väsymyspäissäni kunnostautunut ihmisiin ja esineisiin törmäilyssä. Eräänä päivänä avasin pelin ampumalla junasta ulos suoraan päin JCDecauxin isoa ständiä niin että tömähti. En jaksanut kuitenkaan kiusaantua tai edes tuntea mitään kipuja, vaan jatkoin tyynenä kopistelua lievästä vastoinkäymisestä huolimatta. Ihan lähipäivinä ammuin jonkun alaikäisen punkkarin käsivarsille, kun päätin jotenkin oikaista sen sylin kautta päästyäni portaista. Sitä tuntui se pelottavan huomattavasti enemmän kuin mua, eikä se oikein ottanut koppia tai noin, mutta onneksi kärpän refleksini pelastivat mut varmalta kaatumiselta. Toisaalta taas aktiivinen ja usein nopeasti ohimenevä pienenpieni hetki taas ilmenee siten, että avaan sata ikkunaa auki eri ohjelmia, näpyttelen niihin jotain, jonka jälkeen säntäilen toimistoa ympäri särkien kuppeja kunnes se tosiaan menee ohi, ja menen taas googlaamaan Bret Michaelsin kuvia. Onpa mulla jännä elämä.

2 kommenttia:

Kesäminkki kirjoitti...

:D toi vika kappale. se on JÄNNÄ miten toisinaan esineet ja ihmiset heittäytyvät reitille paljon tiuhemmin kuin olisi tarvis ja sitten kaikki on täynnä graafisia mustelmia ja syntyy hämmennystä ja töminää ja noin.

nuunis kirjoitti...

hämmennys ja töminä on juuri noita tuotoksia mitä tästä seuraa! välillä tuntuu ikävälle, kuinka ne toiset osapuolet ovat niin paljon shittinä, kun itse on jo niin tottunut ettei jaksa edes välittää.