Trapped under ice

Väsyttää ihan sikana. Mä oon vahvasti sitä mieltä, että jos maanantai ei tunnu maanantaille, niin sitä seuraava tiistai todellakin tulee tuntumaan. Tänään on niin maanantai. Mun ei kyllä pitäisi lukea kirjoja iltaisin, koska se meinaa aina venyä. Tällä hetkellä luen John Irwingin Garpin maailmaa, joka on erityisesti sellainen kirja, jota mun ei pitäisi lukea iltaisin. Se alkoi vähän hitaana, sellaisena hyväntahtoisena mutta hiukan yksinkertaisena, ja sitten ihan yhtäkkiä siinä purraan peniksiä poikki, lapset menettävät silmiään ja niitä raiskataan ja ihmisiä viilletään kalastusveitsillä kahtia. Mun on kauhean vaikea suhtautua tälläisiin 180-asteisiin ilmapiirin muutoksiin. Samaan sarjaan kuuluu ainakin Bret Easton Ellisin Glamorama, jonka hengästyttävä ja sympaattinen päähenkilö Victor Ward on aluksi vain sekaisin ja kamoissa, sellaisella tavalla joka on helppoa luettavaa (vaikka lauseet ovatkin ihan hullun pitkiä, mutta olen ihan varma, että juuri niin Victor puhuu), kunnes yhtäkkiä huomaakin lipsahtaneensa lukemaan kidutuksesta ja verestä ja aasialaisista. Siinä kohtaa on pakko jatkaa lukemista siihen saakka, että tarinasta pilkahtaa taas edes pieni toivo ja hyvyys, ja siihen voi muuten mennä aikaa. Sitten vain joutuu menemään töihin silmäpussisena ja masentuneena siitä, kuinka pahaa vaan tapahtuu eikä siitä edes varoitettu etukäteen. Jos taasen lukee kirjaa, jonka teemoja ovat kidutus, väkivalta ja kuolemantuottamukset, eivät pahat tapahtumat järkytä juurikaan; yllätyselementti tekee niistä moninverroin pahempia. Mä en muutenkaan kauheasti välitä yllätyksistä. Yksi pahin hetki oli myös lukiessani Metallicasta kertovaa kirjaa. Itseni tuntien olisi ehkä pitänyt valmistautua tutustumalla vähän tapahtumien taustoihin, sillä en tietenkään tiennyt, että Cliff Burton tosiaan kuoli traagisesti, ja järkytyin siitä kovasti. On se hankalaa olla näin saatanan eteerinen ja herkkämielinen.

Olen myös vahingossa pukeutunut tarjoilijaksi töihin. Jos joku alkaa huudella yhtä cappuchinoa, niin vedän kyllä turpaan. Muutenkaan mulla ei ole kauhean varma olo, mutta onneksi jääkaapissa on mun yksi Stripped Battery, sillä järjenjuoksu tuntuu todella tylpälle, ja toivon, että se vaikuttaa myös tähän fiilikseen.

EDIT: Ainiin, näin seksiunta Gordon Ramsaysta. Olen ihan koukussa sen ohjelmiin, Hell's Kitcheniin ja F-wordiin, mutta en kyllä katso niitä enää jos tässä alkaa käydä näin. En kyllä tunne oloani kovinkaan pilaantuneeksi, koska uni oli kuitenkin varsin miellyttävä, vaikka Gordon onkin erittäin epäilyttävä tämän genren unien kohde. Kai se tippuu vähän samaan lokeroon Simon Cowellin kanssa, ja ehkä mulla on alitajuinen erityispaikka sydämessäni kiroileville, ilkeille ja vanhoille brittimiehille. Riiight, tätä en ehkä olisi tahtonut tietää itsestäni.