Eilen luin Sprite-pullosta, että se on "sitruuna-limettijuoma". Sanooko joku oikeasti limetti? Onko kukaan koskaan edes sanonut?
Tämän viikon olen duunissa eri toimistolla kuin normaalisti, ja matkalla parkkipaikalta toimistoon on mun henkilökohtainen pelkokerrointehtävä. Se on portaat, jotka ovat kierremalliset ja valmistettu ritilästä, siten että niistä siis näkee läpi alas, ja mulle tekee se tosi pahaa. Lisäksi ritilä on niin harvaa, että korkkareilla on pakko kävellä päkiöillä, jottei korko lipsahda ristikon väliin. Siksi on myös pakko katsoa, vaikka läpinäkyvyys tekee siitä todella vastenmielistä. Muistan aina, kun oltiin pikkupenskoina luokkaretkellä jossain voimalassa, jossa piti kävellä samanlaisella ristikolla, ja alas oli kymmenien metrien pudotus, ja olin kusta housuuni. En muutenkaan pidä korkeista paikoista, mutta ne ovat siedettäviä, ellei niihin liity tätä läpinäkyvyyttä.
Viikonloppu meni vähän rellestäessä. Perjantaina olin somasti kotona, mutta lauantaina kävin tatskaamisen jälkeen yhteensä neljässä baarissa, ja niiden lisäksi pussikaljalla ja Mierolaisen kotona juopottelemassa Fridan ja Caprin kanssa. Loppuilta meni Minkin kanssa, ja kantikseen päästyämme ostimme tietenkin pullon skumppaa, josta joimme yhteensä suunnilleen puoli lasillista. Tanssittiin taas tangoissa ja juttelin Ryan Dunnin näköisen saksalaisen pojan kanssa, joka puhui sujuvaa arabiaa. Se oli oikea, vaikka kuulostaakin varsin fiktiiviselle henkilölle. Kännissä on kiva puhua englantia, ja sitä pitäisi tehdäkin enemmän.
Näin maanantaisin tuntuu hullulle se, että pitäisi syödä taas salaattia ja juoda vihreää teetä ja paljon vettä, kun viikonlopun on tehnyt pelkästään niiden vastatoimia. Kyllä tää tästä taas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Hui, sä olet nähnyt mysteerisen olennon Caprin livenä, me so jealous!
Ritilät on kyllä vittumaisia mutta silti vihaan enemmän mukulakivikatuja joita on julkisilla paikoilla ja joiden väliin korot jää kiinni niin että kenkä irtoaa jalasta ja sepä sitten on mukavaa repiä sitä kenkää irti sieltä maasta ohikulkijoiden virnuillessa.
Nim. tapahtuipa kerran Helsingissä..
i so feel you. mä tein ton myös, ja vielä sitten pyllähdin taaksepäin kun se tiukassa ollut korko sitten yhtäkkiä irtosikin. ja tietenkin jakkupuvussa. kerran myös korko katkesi, ja jouduin klenkkaamaan himaan kengillä, joiden korkeusero oli suunnilleen 10 cm.
HAHA. Ei siinä mysteeriolennossa ole mitään mysteeristä.
Nuu kyllä muistutti riemukuplivaa shampanjaa. Vitutti, ettei ite tullu tintattua aamusta lähtien, niin olis ehtinyt edes likimain samalle tasolle. Enihau, oli kiva tavata kumpainenkin neideistä.
mitä, mun mielestä susta kaikui kokoajan sellainen kaukainen mysteerimusiikki? vai kuuluiko? *mysteerimusiikkia*
kauhean nätisti pantu toi mun olotila, sillä yleensä sitä sanotaan maniaksi, asioiden vituttavaksi hokemiksi muuttamiseksi ja joskus jopa alkoholismiksi sekä turpaankerjäämiseksi. oli tosiaan äärestä mukavaa tavata, ja olisin voinut jutella enemmän ja huomaavaisemmin muiden kuin itseni kanssa. seuraavalla kerralla sitten, kun ei tarvii ees hermoilla, paitsi siitä mysteerimusiikista.
mä uskon että nuu on ollut ihana kuten se aina on.
ja mä en kyllä muista jutelleeni kantiksessa kenellekään. tangot mä kyllä muistan. onneks ei sentään kaaduttu tällä kertaa.
sanavahvistus on isoäiti kroatiaksi: nommona
En tiedä, ehkä kaikui. Vai kaikuiko? *myst.mus*
Sä puhuit nähdäkseni oikein hyvin ja huomaavaisesti. Ehkä kaikkien puolestakin. Ja sellaiset ihmiset on monen tilanteen pelastus ja sillain. Ja ne hokemat saattaa tulla yöllä kuulijoiden uniinkin, ja niihin voi sitten vastata, että kyllä mä olisin kiinnostunut.
Hyvä ilta kyllä oli, kiitos kaikille. Seuraavana päivänä koulussa en sitten tajunnutkaan yhtään mitään. Olin varmasti luennoitsijan ihannekuulija jatkuvilla kysymyksilläni: "Anteeksi, miten tää siis menee? Mä en tajua yhtään mitään."
Lähetä kommentti