For you I'd bleed myself dry

Mä tahtoisin löytää uuden lempiblogin. Ei siksi, etten pitäisi hurjan paljon niistä, joita luen nyt, vaan siksi, että koska en enää bloggaa itse niin paljon enkä tsättäile kommenttitiloissa, mulle jää enemmän aikaa oikeasti lukea ja kaivata päivityksiä. Nykyisin luenkin jopa paria muotiblogia, vaikken kehtaakaan niitä tuohon linkittää; koska niitä päivitetään hemmetin usein. En vain oikein ole sitä tyyppiä, että jaksaisin samaistua mustien tunikoiden jännien saumojen vertailuun tai välittää, millaiset korot ovat trendikkäät ensi kesänä, koska oikeastaan en oikein välitä siitä, mikä on muotia. Pidän muodin katselemisesta kuitenkin, etenkin tuollaisten oikeiden ihmisten muodin, ja toisinaan saan siitä ideoita. Mulla on sellainen vika, etten itse keksi mitään siistejä juttuja, mutta sitten jos nään jotain siistejä juttuja, niin tiedän että ne on siistejä. Sama juttu on siinä, etten oikein voisi suunnitella kokonaista tosta vaan, sillä mun pitää nähdä kaikki valittavissa olevat tamineet, ja niistä sitten valita se kokonaisuus. Siksi olenkin saatanan huono asustamaan, sillä en vain mitenkään ole voinut nähdä kaikkia maailman asusteita; voisi jopa sanoa, että mielessä pysyvien nähtyjen asusteiden määrä on melko suppea, ja siksi usein pukeudunkin johonkin vanhaan nuttuun. Muita syitä vanhanuttuiluun on toki se, ettei muuta ole puhtaana tai mikään muu ei mahdu päälle.

Viime aikoina olen syönyt lähinnä suklaata, mikä on itselleni epätyypillistä. Tyypillisenä näkisin voileipien tai pastan syömisen. Enemmän yllättyisin oikeastaan vaan siitä, että vetäisin jogurttia jatkuvalla syötöllä. Toinen jännittävä asia on se, että olen oppinut, etten osaa laulaa käytännössä ollenkaan. Olen aina autossa biisien mukana laulaessani ja kaatokännissä karaokessa ollut sitä mieltä, että se menee ihan tunnistettavasti, mutta Lips-laulupeli todisti täysin toisin. Oikein itseänikin sattuu päähän, kun kuuntelen sitä jäätävää vinkuräppiä, mitä pääsee ulos suustani tahtomattani. Noita pelejähän voi huijata, ja olenkin oppinut vingahtelemaan sillä tavalla oikein, että peli ilmoittaa mun olevan "universumi" jollain kolmella miljoonalla pisteellä, mutta kyllä se kuulostaa pahalla. En laula enää ikinä kenenkään muun kuin Panun kuulleen (Panu muuten on "koko kansan suosikki", repikää siitä).

Koitin tänään olla jouluostoksilla, mutta löysin vain itselleni uuden paljeteilla päällystetyn meikkilaukun kuudella eurolla ja hassut nauhalliset korkokengät, jotka maksoivat 25 euroa. Hyviä kauppoja ja ihania esineitä, mutta ne ei nyt auta tähän. Ennenkuin ehdin löytää mitään, mitä oli tarkoitus ostaa, soitti eräs ystäväni, Mrs. Smith, hyvin järkyttyneen kuuloisena, ja jouduin lähtemään bisselle sen kanssa. On hassua, kuinka meillä onkaan lopulta saman tyylinen äitisuhde, tietyllä tapaa ehkä maailman vaikein ja tärkein samaan aikaan. Tiesin täsmälleen miltä Mrs. Smithistä tuntui, ja tulin hyvin myötäsurulliseksi. Kun tulin kotiin, Pörri oli itselleen hyvin epätyypillisesti kaivanut kaikki joulukoristeet kaapeista ja asetellut ne viisaisiin ja nokkeliin paikkoihin. Tuntui tosi hyvälle; tuntui sille, että tulin kotiin ja rakastin sitä.

Loppuun vielä linkki biisistä, jonka Mierolainen soitti mulle, ja joka oli jotenkin oudolla tavalla hypnoottinen siten, ettei pitkään aikaa mikään biisi ole ollut. Se on tässä.