And the name of the game is..

Nyt aion kirjoittaa ilman tolkkua, kannattaa varoa.

Olin siis Hollannissa, siellä oli kivaa, ja lämmintä mutta kosteaa eikä aurinko paistanut kertaakaan aivan suoraan, vaan aina hiukan pilviverhon takaa. Meillä on tosi hieno hevonen, mutta sillä on jotenkin hyvin outo mieli, ja jos sitä ei kukaan tahdo omakseen, se tulee takaisin mun vastuulle, mikä on kivaa tavallaan, mutta myös hiukan työlästä ja epäilyttävää. Mutten mieti sitä liikaa vielä. Toinen heppatapahtuma on huomisen kilpailut Samuel L. Jacksonilla eli kotoisammin Samppa Lajusella, ja olen niidenkin suhteen hiukan epäilevällä kannalla, koska en ole noin vaikeaa vetänyt kuin viimeksi neljä vuotta sitten ja silloinkin vuosia tuntemani ratsun kanssa. Onneksi näiden lopputuloksella ei käytännössä ole mitään merkitystä, muuta kun tietenkin omassa mielessäni, jossa odotan täydellistä suoritusta ja sillä ansaittua huipputulosta.

On älytöntä, kuinka joidenkin randomihmisten kanssa tulee sellaisia hetkiä, joista ainoa luonnollinen seuraava kohtaus olisi suuteleminen. Jotenkin siinä vaan katsotaan sillä tavalla, ollaan sattumalta asetuttu valmiudet antaviin asentoihin ja hiljaisuus tulee jotenkin juuri niin, että sitten pitäisi vain hitaasti kallistaa päätä. Joskus jopa kallistan päätä, mutta onneksi näemmä nämä randomhenkilöt ovat lukeneet eri käsikirjoituksen kuin minä, eivätkä kallistele toiseen suuntaan, koska olisihan se nyt sopimatonta tuosta vain antautua leffasuuteloon.

Kauhean monilla naisilla on univormufetissi, mutta mun fetissi taitaa olla duunarit. Tänään taas bongailin niin korskeita ja ruskettuneita asfalttipoikia, että ajoin kanttarille ja tapoin tylsyyttä paitsi puhumalla Minkin kanssa puhelimessa, myös skouppailemalla lastaavien poikien jänteviä käsivarsia ja leveitä hartioita, tai etenkin sen yhden. Aika työmoraalisesti epäilyttävää, mutta teen sen sentään salaa, ja olen tavallaan ansainnut sen, koska tunnen häkellyttävän usein skouppailua takapuoleni tuntumassa.

Tänään sattui myös niin, että olin kaupassa maksamassa ruokaostoksia, maksoin osan käteisellä, jonka olin saanut synttärilahjaksi, ja ajattelin höylätä loput aina toimivalla Visa Electronilla. No, siellä ei sitten ollut rahaa. Siispä jouduin tukkimaan kassan siksi aikaa, että kävin taas soittamassa Minkille, joka siirteli rahoja käyttötililleni siten, että pääsin lunastamaan ruokaostokset ja pantiksi jääneen Pörrin ulos kaupasta. Ihastuttavan noloa, sainkin muutamia finanssipoliittista epäilyä tursuvia katseita keski-ikäisiltä naisilta, jotka tuntuvat edustavan ryhmää, joka ihan yleisellä tasolla pitää musta vähiten. Eniten olen pidetty setä- ja koiraryhmissä, sekä toisinaan varsin paljon myös lesbo- ja pikkupoikaryhmissä.

Tänään luin myös töissä Annaa, jossa Niina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen nolosta ex-Taikapeilistä kuvailivat ystävyyttään juuri niin kuin se meillä Minkin kanssa on. En muista sanasta sanaan, mutta jotenkin niin se oli, että niitä aina yhdessä ollessaan epäilyttää oma huumorinsa; kuinka joku voi olla näin mauton? Lisäksi nämä böönat kertoivat lietsovansa toisiaan hullunvivahteiseen hauskuustilaan, joka parhaimmillaa tarttuu muihin tai sitten hämmentää ja ärsyttää, mutta että he ovat "aika huonoja ottamaan sitä huomioon". Aivan juuri näin mekin tehdään! Ja aiotaan tehdä huomenna; me mennään ulos fiinisti pukeutuneina, koitetaan parhaamme mukaan välttää kummassakin kytevää transudimensiota, ja pidetään kreisii sekoiluu.