Linja-autossa on tunnelmaa

Minä kuljen aamuisin töihin bussilla. Alkuillasta, kun pääsen töistä, menen töistä myös kotiinpäin bussilla.

Se linja, jolla menen, on aika pitkä. Sellaisilla on kai tapana olla myös aikataulutettuja ohitusaikoja. Useimmitenhan aikatauluissa korostetaan, että pysäkinohitusajat ovat arvioituja, ja siltä ne usein myös tuntuvat. Kuitenkin, se bussi jolla minä menen, pysähtyy aikataulutetusti seuraavalle pysäkille siitä, josta nousen kyytiin. Se on hyvä, koska vaikka siinä joskus seistään vähän, saan aina istumapaikan. Aikataulutetulla pysäkillä nimittäin tulee kyytiin työmatkamatkustajia toisista julkisista kulkuneuvoista, yleensä aika paljon. Toisaalta, kun tulen kotiinpäin, harmittaa välillä kun bussi seisoo kun itse jäisi seuraavalla pysäkillä pois. On kauhean vaikeaa puntaroida sitä, että kävelisikö nopeammin perille, ja jaksaako tänään kävellä vai odottaako mielummin. Yleensä hyvällä ilmalla kävelen, tai jos olen muuten erityisen kärsimätön.

Bussissa istun mieluiten töihin mennessä etuosan niillä penkeillä, joiden selkä on menosuuntaan. Siinä on kaikista pienin mahdollisuus saada ketään istumaan viereensä. Muuten se ei sinänsä haittaisi, mutta sitten joutuu tönimään jos haluaa puhelimen taskustaan vaihtaakseen vaikka biisiä. Jotkut ihmiset myöskin haisevat pahalle ja jos on sateinen ilma, niin toisten märät takit kastelevat, tai sitten itse kastelee niitä muita. Sitten taas kun tulen kotiin päin, istun sisääntullessa katsottaen oikealla ensimmäisillä penkeillä bussin takaosan ylemmällä tasolla. Siitä pääsee hyvin pois. Kun menen muiden ihmisten perässä bussiin, toivon aina, etteivät he istuisi juuri sille paikalle. Ihmeellistä kyllä, usein he eivät istukaan.

Usein bussilla tulee samaan aikaan tyttö, joka näyttää ihan norjalaiselle kuolonmetallin laulajalle. Mietin aina, että mitäköhän sen vanhemmat tykkää, koska se tyttö ei ole kauhean vanha, vaan asuu varmaankin vielä kotona, tai lastenkodissa. Joskus bussilla kulkee myös emorokkaripoika, jolla on Dr.Martensin maiharit ja niin uskomattoman kireät pillifarkut, että henkäisen aina vähän nopeammin kun huomaan sen. Tänään taas bussilla tuli kalju mies, jolla on todella kauniit, kaartuvat ripset ja natsimainen pukeutumistyyli. Tänään myös bussilla tuli tyttö, joka istui viereeni ja puhui koko matkan kovaäänisesti puhelimeen työasioista, eikä kovinkaan mairittelevaan sävyyn. Tyttö nimitti työtovereitaan sellaisilla nimillä kuin perseennuolija, paskanaama ja mitä niitä oli, ja eihän sellainen ole viisasta ja mua nolotti sen puolesta. Yleensä bussissa kuuntelen musiikkia kuulokkeilla, mutta tänään en jostain syystä sitä tehnyt. Usein myös luen kännykästä blogeja, mutten enää jaksa lukea uutisia ilmaislehdistä, koska se on täydessä bussissa liian hankalaa ja ärsyttävää, ja luen uutisia kuitenkin netistä töissä.

Busseissa harmittaa joskus se, että niitä menee harvoin. Onneksi tämä linja, jolla kuljen työmatkani, kulkee työmatkaajien prime time -aikoina jopa viiden minuutin välein. Se on mukavaa, koska silloin ei tarvitse tähdätä pysäkille ihan minuutilleen, eikä kaikki ole piloilla jos myöhästyy yhdestä. Joskus on sellaisia viikkoja, että joka aamu näen, kuinka edellinen bussi juuri lähtee pysäkiltä kun pääsen mäen siihen kohtaan mistä pysäkki ilmestyy näkyviin. Siitä ei ehdi enää juosta, voi vain hyväksyä kohtalonsa. Silloin aina mietin, mikä tekoni sai myöhästymisen aikaan. Se, kun palasin vielä hakemaan eväsrahkan vai se, kun sain rannekorun kiinni vasta kolmannella yrittämällä.

Mitä mieltä te olette busseista?